lauantai 30. heinäkuuta 2016

Metsäpuutarhan polku

Tällä viikolla nyt oon ollu likakaivojen eli tuon puhdistamon ympäristön kimpussa. Se on ollu monta vuotta rikkaruohojen peitossa, viime syksynä tein siihen portaat ja vähän polun alkua tuonne metsäpuutarhan puolelle. Nyt ollaanki jo puolessa välissä menossa. En enää jaksanu tehä perinteistä kukkapenkkiä, ei tuo kitkeminen kovin houkuta, joten tein tähän nyt vähän tämmösen erilaisen ratkasun, oisko se nyt jotakin merellistä tyyliä tai japanilaistako, oli nyt mitä tahansa niin oon kyllä tyytyväinen lopputulokseen. :) Ja niinku monesti nyt on tullu sanottua, kiviä meiltä löytyy vaikka muille jakaa niin aika luonnollinen valinta se sit oli tähänkin. Lähtötilanne siis tässä.



Kasvit mulla oli jo jemmassa, niitä ei tarvinnu ostaa. Yhden ison turvepaalin tähän ostin ja sekoitin pohjamaahan, ihan sen takia että sai tuosta kasvualustasta vähän kuohkeampaa ja ph:n pidettyä suht. matalana. Alppiruusu tulee olemaan tuossa pääosassa, se vaatii happaman maan, samoin muut kasvit on sellasia, jotka menestyy myös tässä. Koko alueen katoin taas kankaalla, ts. vanhoilla apulantasäkeillä ja säkit piilotin pienillä kivillä. Väliin toki isompiaki tuomaan vähän vaihtelua. Kasvien juurella on sepeliä n.10 cm leveydeltä niin ei juuristot ja tyvet vioitu kivien painosta. Keskelle penkkiä vedin myös sähkökaapelin pihavaloja varten...ne pitäs vielä asennella ennen syksyn pimeitä. 
Köynnöskehikon keskellä kasvaa Perhoangervo, se on siro ja vähän tuommonen rimpula, tarvii tuen että pysyy pystyssä. Muutamia koristeheiniä, Sininataa ja Viiruhelpeä istuttelin myös, Viiruhelpi kasvaa nyt pohjattomassa ämpärissä, niin ei pääse liikaa leviämään. Ja kuunliljoja loput pääasiassa. 




Ja kyllä silmä lepää! Nuo liuskekivet on ihan älyttömän ihania! 


Autokatoksen viereisenkin alueen sain siistittyä. Tässä on taas vanhan kaavan mukaan kottikärryissä sekoteltu sementtiä ja kivituhkaa 1:3, lapioitu kuivana tuohon ja naputeltu kivet siihen päälle. Kivien välit täytin myös kivituhka-sementtiseoksella, harjasin tasaseksi ja kastelin koko komeuden suihkulla muutamaan kertaan. Näppärä ja halpa konsti tehä betonikiveystä. Tosin on aika raskasta, vaikka tässä on vain n. 5m pätkä, mulla meni tähän koko päivä. 
Multaa lisäsin pikkusen tuohon kasvien ja kiveyksen väliin ja istuttelin siihen Harmaa-ajuruohon taimia. Sais levitä ja peittää koko alan, niin ei ois rikkaruohoista haittaa. 


Krassit on ihan villiintyny sateiden jäljiltä... ainakin takapihalla ne kukoistaa! Etupihan ruukuissa olevat ei ole näin komeita.



Ensimmäiset syysleimut aukoo kukkia


Humalat on juurtunu hyvin ja kasvaa kovasti uusia versoja köynnösportissa.


Ja uima-allasprojekti näyttää tältä tällä hetkellä... toissa kesän yritys meni vähän uusiin puihin, silloinen yritys oli tehdä maahan iso kuoppa ja allasmuovi siihen, mutta tämä meidän piha näyttää olevan lähteitä täynnä, pohjavesi nosti muovin pintaan kellumaan ja eihän se niin sitte onnistunu. Tästä lisää kunhan päästään etenemään. 



maanantai 18. heinäkuuta 2016

Jalokallioisia, liljoja ja muita kukkivia

Oon kyllä aivan tykästyny Jalokallioiseen. Oon istutellu sitä ympäri pihaa, moneen eri paikkaan, se kun kukkii koko loppukesän. Korkeuden puolesta se on kiva pari pionille, mutta sopii kyllä monen muunkin perennan kans, kuten nyt vaikka Hurmemaksaruohon ja Salvioiden kaveriksi. 

Maksaruohojen edestä näkyy nousevan jotain liljojakin, en kyllä yhtään muista mitä oisin tähän istuttanu. Nuput niissä on, jännä nähdä mitä niistä tulee :)



 Ja vielä keväällä löysin Särkän perennataimistolta tätä vaaleanpunaistakin lajiketta, viime kesänä sitä koitin metsästää useammalta taimistolta mutta en löytänyt. Tää on ihana! :)


Tämä mahtaa olla ihan perinteistä Ruskoliljaa. Yks tuttavani oli laittamassa näitä sipuleita keväällä kompostikasaan, sieltä niitä pelasti ja istuttelin ja niin neki nyt kukkii. Liljoja mulla on tosi vähän, savimen pohjamaa on mädättäny tähän asti kaikki kokeilut, jospa nyt nuo menestyis talvenki yli.




Raparperissa on ihan järjettömän isot lehdet! Vaikka mitään lannotusta eivät ole saaneet, kyllä kasvua riittää. Satoakin on kerätty jo useamman kerran, ehkä tässä vois laittaa mehumaijan tulelle ja keitellä mansikoiden kans mehuksi noita. Ja lehdistä tekis taas mieli tehdä betonilaattoja, noista sais kyllä komeita! 


Ruohosipulissa on koppanoita, mitähän nämä on? Näky olevan useampia...ei ole ennen näkynyt. Täytyy kait kaivella tuholaiskirjat esiin ja koittaa selvitellä.


Uus tuttavuus ja ensimmäistä kertaa kukkiva Japanintörmäkukka on kyllä ollu ilonen piristys kivikkopenkissä. Monet kivikkokasvit kukkii keväällä tai alkukesällä, tämä taas heinä-elokuulla joten on hyvä lisä perinteisten rinnalla.
 Tämä on viime syksyn istutuksia, eikä ollu talvesta moksiskaan, vaikka jossain sanottiinkin tämän olevan melko arka...mutta taitaa olla maaperästä kiinni, tuossa mun penkissä on niin hiekkanen maa, että läpäisee hyvin ylimääräisen veden pois. Mehiläisetki näkyy tykkäävän tästä kovasti. Ja vaikka mätäs on pieni, kukkia on paljon yhdessä mättäässä. Leviämisestä ei mitään käsitystä, jospa se tässä viihtyis ja vallottais isommankin alan.  

 


Peittopajut (´Tuhkimo´) ruohosin aamulla rikkaruohojen seasta esiin. Meinas ihan tukahtua kaiken heinän alle, tuo on vähän hankala kohta, kun ei ole tullut laitettua katekangasta ja haketta tuonne juurelle. Sillä ois saanu säästettyä aika paljon kitkemistä. Taustalla näkyvä porttikin alkaa pikkuhiljaa peittyä, Siperian kärhöt lähti nyt vasta kunnolla kasvuun. Kaks kesää ne on kituuttanu 30 cm korkuisina, nyt kiipeää jo yli 2 metrissä. Jospa tämäkin joskus olis hienosti köynnöksen peitossa. 



Tänään oon pötkötelly riippumatossaki vähän väliä. Pakko lepuuttaa selkää, ei meinaa kestää kovin kauaa kitkemisiä ja kyykistelyjä. Krassit on peittäny tuon kannon kolonki jo kokonaan. Kuunliljatki kasvaa kovaa vauhtia, aika hyvästi alkaa jo maisemoituun ja sulautuun tuonne pusikkoon. Kyllä tuo on meijän pihan ehdottomasti paras paikka! :)





torstai 14. heinäkuuta 2016

Fiskars Puutarhan teleskooppileikkuri ja saha

Sain tänään Fiskarsilta postia Avoimet puutarhat-teemapäivää ajatellen. Sieltä tulla tupsahti hieno 4m  teleskooppivarsi, leikkuri ja saha. Molemmat passaa varren päähän, voi käyttää kumpaa vaan tarpeen vaatiessa. Tätä päästäänkin sitten teemapäivänä esittelemään, halutessaa myös vieraat voi sitä testata ja kokeilla, miltä sen käyttö tuntuu, saa vähän tuntumaa miten se käyttö käytännössä onnistuu. 
Mulla ainakin omenapuiden latvat ja yläoksat on jo niin korkealla, ettei sinne yletä enää, eikä mulla ole edes tikkaita, joilla kiivetä latvaan. Tällä kyllä saa näppärästi siistittyä latvat kuntoon. Ja omenapuut säästän sinne teemapäivään, niin tulee vähän puiden leikkuustakin asiaa samalla. :) 

Jos et jo ole hoksannut, niin laita kalenteriin ylös, 7.8. valtakunnallinen Avoimet puutarhat- tapahtuma, jolloin yli 400 pihaa/puutarhaa avaa porttinsa yleisölle. 


Kasvimaalla kasvaa sentään jotain, salaatit on aika hyvässä kasvussa, samoin porkkanat. Punajuuret iti huonosti, mutta tulee niitä muutama... Mutta herneistä ei tule mitään, ei sitten yhtään! Ostin jo kaupasta lehtikaalta vihannestiskiltä ja lykkäsin sen tuonne herneiden sekaan. Vaikka se kaupassa on pientä ja vaaleaa, se kasvaa muutamassa viikossa komean vihreäksi, isolehtiseksi ja sitä on mukava mutustella pihahommien lomassa. :)



Pionit on olleet ihania! Nyt jo kukinta kohta ohi, mutta ai että kuin kauniita! 
Tämä  tumma pinkki on ´Karl Rosenfield´, ensimmäiset pionit joita itelle hankin juurakoina. Nyt ne on kukkinu joka vuosi yhtä runsaasti. Tekis mieli hankkia lisää erilaisia, mutta ei oikein ole paikkoja, mihin istuttaa? Kukinta-aika on kyllä harmillisen lyhyt...


´Festiva Maxima´


´Bowl of beauty´ ja ´Karl Rosenfield´


Kivimuurien reunoja ja kivien välejä on kitketty muutama päivä. Liekittäminen yksinään ei pidä koko kesää rikkakasveja näköjään kurissa, pakko kitkeä välillä. Pari kukkapenkkiä ois vielä kitkemistä vailla...tosin nuo ruohottuu nyt niin mieletöntä vauhtia, ettei meinaa perässä pysyä. Tuo vesiheinä on semmosta, että se puskee viikossa semmosen pöheikön kukkien väliin, ettei meinaa kukkia erottaa joukosta!
Vai sanottasko että se mun kesätyöläinen on kitkeny... loukkasin ite selkääni sikalassa ja oon viikon nyt liikkunu Ketorinin ja panacodin voimin. Turhaan ei kyllä yleensäkään tee mieli syyä lääkkeitä mut nyt on ollu ihan pakko, ei ois muuten päässy yhtään mihinkään. Sairaslomaaki sain, saa nähä mille kantille tämä nyt kallistuu, ei vielä kovin raskaita hommia uskalla edes ajatella. Onneks teemapäivään on vielä muutama viikko aikaa, jos siihen mennessä kuntoutuis. :)




Tänään on ollu kunnolla helle, ukkonen kierteli joka puolella mut ei tullu päälle kuitenkaan. Vähän sateli vettä jossain vaiheessa, mut muuten on ollu kyllä lämmin ja aurinkoinen päivä. Näihin kuviin ja tunnelmiin...



Karpaattienkello








tiistai 12. heinäkuuta 2016

Kasvihuoneen ovet

Joskus se tuo alitajunta tekee työn mun puolesta, näin ite asiassa nämä ovet unessa joku aika sitten ja semmoset niistä nyt tuli, ihan niinku pitiki :) vielä ei ole kunnolla kiinni, nostettiin vaan testiksi paikalleen.
Jotku on sanonu että tuo kuvio ois pitäny olla toisin päin, vaan mun silmään se passaa just hyvin noin. Ehkä mä oon vähä vastarannankiiski...;)


sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Heinäkuun kuulumisia

Kyllä on taas saatu vettä! Ensimmäiset pionit aukoo kukkia, mutta taas näyttää osa homehtuvan ennenku ehtivät aueta.  Osa pioneista ei kuki ollenkaan, talvi jätti jälkensä niihin. 


Kasvimaallakaan ei voi kehuskella. Herneet ei itäneet ollenkaan, laitoin kahdenlaista hernettä, eikä kummistakaan tule mitään. Salaatit kasvaa ihan hyvin, samoin porkkanat, mutta nauriitki on kirpat jyrsiny ihan reikäsiksi. Mansikkaa tulee nyt jonkin verran, muutamia litroja päivässä on saatu poimittua :)



Keväällä metsästä siirretyt Rantatädykkeet kukkii nyt havujen seassa. Tuo on kyllä tosi nätti, vaikka luonnonkukka onkin, kerää perhosia ja kimalaisia runsaasti. Samoten päivänkakkaroiden oon antanu kasvaa tiettyihin kohtiin, kukkapenkissä näistä tulee isompia ja näyttävämpiä mitä tuolla tien varsilla, vaikka ihan samaa onkin.

 


Ystävältä saadussa Kurjenpolvessa on ihanat kukat, mikähän tämän lajikkeen nimi mahtaa olla? Onko kellään samannäköistä? 


Kiikun alus on täyttyny Karpaattienkelloilla ja Neilikoilla. Mä en millään raski kitkeä näitä pois, vaikka tuon seurauksena tuo laatoitus kärsiikin ja halkeilee...nuo kukat on niin ihania tuossa! Kiikku kaipais kyllä hieman uutta maalia pintaan, mutta ei meinaa joka paikkaan joutaa...


Jasmikkeet on aivan täynnä kukkia ja tuoksu huumaa... Mongolianmaksaruohoki vaan runsastuu. Maksaruohot on kyllä mukavia maanpeittokasveja, niin somasti maastouttaa kivet portaiden kupeeseen, eikä pääse rikkakasvit valtaan. 


Jasmikkeen takana, Pihdan juurella oli semmonen monttu, jossa ei kasvanu oikein mitään. Lisäsin sinne pari säkkiä multaa ja siirsin toisesta paikkaa kituliaasti kasvaneen Liuskavaleangervon tähän. Ja tuossa se nyt näyttää tykkäävän olla, ei ole liian varjossa ja multatilaakin vähän enemmän entiseen kasvupaikkaan verrattuna. Musta tällä on ihanat lehdet, hieman punertavat ja näyttävät muutenkin. Juurelle istuttelin Rönsytiarellaa ja Valkovuokkoa.


Kasvihuoneen rakentaminen on ollut vähän seisokissa, veljellä oli muutto, joten ei joutanu rakentelemaan. Oven mallia tässä suunniteltiin, ihan laudasta tehtiin ns. perinteinen lato-ovi ja siihen päälle ajattelin naulata sirkkelillä halkaistuja heinäseipäitä koristeiksi. Komeat takorautaiset saranatki löysin jo, aika ihanat tulee! Ja tietenki tehdään pariovet, sillai että mahtuu kottikärryilläkin ovesta sisään. 


Talven aikana kuolleeksi luultu Alppiruusu ´St Michel´ kasvattikin yllättäen uudet latvat. Ihan aattelin että tämän kans on jo toivo mennyttä, vaan eipä ollutkaan. Onneksi en hätäilly, enkä kaivanu sitä pois. :)


Nurmikkoa on saanu leikata vähän joka välissä, meinaa tulla kiirus sen kans kun on satanut lähes päivittäin. Kahteen kertaan peräkkäin sai ajaa, että tuli siisti jälki, pääsi jo niin pitkäksi. Ja kasvuvauhti on ihan kiitettävä, vaikka tälle keväälle en edes lannottanu nurmikkoa, enkä kyllä mitään muutakaan. Tais olla oikea päätös olla lannottamatta, niin monet puskat on lähteny kasvamaan huonosti, kun juuristot on vioittuneet talvella. Kova typpilannotus ois voinu olla kuolinisku heikoille juuristoille, nytpä ovat saaneet rauhassa toipua. Seppelvarvutki on uusineet onneksi melkein kaikki. :) Jotta kylläpä tämä tästä taas kirkastuu. 
Ja vaikka nyt kokonaisilmeessä ei niin runsasta kukintaa näykään, niin mä voisin silti vaan olla ja katella tuota pihaa vaikka kuinka kauan. Nuo kivet tuo tuonne ihan oman tunnelmansa, tykkään niistä kyllä ku hullu puurosta!