Kovin on vähiin käyny kukkivat kukat. Kuivuusko sen teki, vai se, etten vihtiny keväällä lannottaa...ehkä molemmat. Mutta on sentään muutamia syysleimuja ja niiden joukossa punaväriminttua. Kimalaisia pörrää niissä nyt enemmän, mitä keskikesällä ja keväällä näkyi ylipäätään.
Valkoisten syysleimujen kaveriksi on noussut muutama kukkavarsi liljoja, joiden lajiketta en taas osaa sanoa. Aivan mielettömän ihania, tosin näidenkin kukat on nyt aika pieniä.
Kultapallot ja oranssit, kerrotut tiikerililjat kukkii vierekkäin, hyvin vaatimattomasti molemmat. Syyslannote pitäs vielä kylvää, niin ois ens kesäksikin kukkia luvassa.
Nuotiopaikan vieressä uudessa penkissä sen sijaan loistosalvia ja valkonen jaloangervo on kukkineet vaikka kuin kauan! Nämä on ihan yllättäneet, viikkokausia niistä on saanut nauttia. Ja kunttakin näyttää juurtuneen, uutta kasvua on näkyvissä siellä täällä. :)
Mutta tätä onkin kasteltu ahkerasti, helteillä päivittäin. Samallahan nuo on perennatkin saaneet vettä.
Kuunliljat on kukkinu ihanasti ja osa kukkii vieläkin. Pensashanhikkikin (´Abbotswood´) alkaa olla kauneimmillaan keijukaisen ja sammakon kaverina. Nämä valkoisetkin kukkii joka vuosi hyvin, vaikka ne talvella aina vähän paleltuukin ja niitä joutuu välillä leikkaamaan rajumminkin.
Suikeroalpikin on yllättänyt positiivisesti. Vuosia oon sitä koittanut saada kasvamaan vaikka ja minne, nyt näyttää löytyneen semmonen paikka, että viihtyy hyvin. Aivan ihanasti peittää maanpinnan, ei pääse rikkaruohot valtaamaan alaa. Kuunliljat kituu tässä kuivuutta, suikeroalpi on sen verran pintajuurinen, että ei normaalikesänä haittaa isompien perennojen tai pensaiden kasvua.
Ihanan rehevää ja kukkaisaa on ollut alkukesästä, aivan ikävä taas tulee noita aikoja.
Mutta tätä onkin kasteltu ahkerasti, helteillä päivittäin. Samallahan nuo on perennatkin saaneet vettä.
Mun uus suosikki koristeheinien osalta on raidallinen hurmemesiheinä. Tätä myydään täälläpäin useammallakin taimistolla kesäkukkana. Yks puutarha oli nimennyt sen holskismolskis-heinäksi, en kyllä enää muista miksi se semmosen nimen oli saanut, mutta oli niin hauskan kuulonen, että nimen perustella alunperin sitä ostin. Parina kesänä oon siis laittanut, molempina syksyinä istutin ne ulos, toisen lähteen viereen kannon juureen ja toisen nuotiopaikalle kivien väliin ja hyvin ovat talvehtineet. Kuivemmalla paikalla pysyy hyvin kurissakin, kostemmalla paikalla kuulemma saattaa villiintyä kovastikin. Korkeus tällä on vain n. 20 cm, joten sopii hyvin vaikkapa ruusujen, tai liljojen alle maanpeitekasviksi, niinkuin mulla on. Ja tuo väri on aika ihana tuolla kivien välissä. Ja lisää tulossa.
Kuunliljat on kukkinu ihanasti ja osa kukkii vieläkin. Pensashanhikkikin (´Abbotswood´) alkaa olla kauneimmillaan keijukaisen ja sammakon kaverina. Nämä valkoisetkin kukkii joka vuosi hyvin, vaikka ne talvella aina vähän paleltuukin ja niitä joutuu välillä leikkaamaan rajumminkin.
Suikeroalpikin on yllättänyt positiivisesti. Vuosia oon sitä koittanut saada kasvamaan vaikka ja minne, nyt näyttää löytyneen semmonen paikka, että viihtyy hyvin. Aivan ihanasti peittää maanpinnan, ei pääse rikkaruohot valtaamaan alaa. Kuunliljat kituu tässä kuivuutta, suikeroalpi on sen verran pintajuurinen, että ei normaalikesänä haittaa isompien perennojen tai pensaiden kasvua.
Ihanan rehevää ja kukkaisaa on ollut alkukesästä, aivan ikävä taas tulee noita aikoja.
Yleisilme on jo paljon syksyisempi, ruskan värejä on näkyvissä. Kasvimaalla vielä samettikukat ja tuoksuherneet on komeasti kukassa ja humala meinaa karata viereisen mongolianvaahteran latvaan.
Toisaalta syksykin on ihanaa aikaa värien puolesta, mutta samalla niin haikeaa kun taas yks kesä on mennyt menojaan...