Laiskotellen kohti joulua

 Meillä on ollu lunta, onneksi melkeinpä koko ajan siitä lähtien, kun ensimmäiset lumet satoi. Valkoinen maisema vähän kompensoi tätä tämän vuodenajan synkkyyttä. Välillä oli tosi lumiset maisemat, mut sulihan ne vähemmäksi viime viikon aikana. 

Nyt taas näyttää kivalta ja Leimu nauttii. Alla olevat kuvat parin viikon takaa. 

Ei lapinkoira suotta ole lapinkoira, joka aamu pitää päästä yön jäliltä pyörimään hankeen. Ollaan lenkkeilty päivittäin ja lämmitelty jo vähän uuniakin. Yöt Leimu siis viettää sisällä, kun muuten tulis itku jos jäis yksin ulos. 

 

 Serkku-tyttöjä kävi kyläilemässä ja neidit kerkesi tehä hienon lumihevosenkin. Ja niin kivalta näytti niiden touhut, että piti istua kuono kiinni ikkunassa ja katella haikeasti ulos ja vähän vinkuaki. Ois niin haluttanu päästä mukaan leikkiin, vaan ei voi irti päästää kun sitten karattaisiin. 

Pikkuhiljaa aletaan valmistautua jouluun, kun vaan jaksais. Jos koittas tänä vuonna alotella vähä aikasemmin, niin ei jää kaikki sinne viimeseen viikkoon. 

On se noilla karvakavereilla helppoa...osaispa sitä iteki ottaa yhtä rennosti. :)

Talvea varten valmiina

Voi kun nyt tuntuu hyvältä! 

Saatiin pariksi päivää syyslomalaisia, puutarhuri-ystäväni ja hänen 2 tyttöään. Sain ottaa hieman rennommin, kuin ehkä muuten olis tullut otettua ja innostuttiinpa jopa puutarhahommiin. Tosin ehkä se nyt oli arvattavissa, että kun kaks yhtä hurahtanutta pääsee pihalle, niin jotain tulee tehtyä.

Muutamat kukkasipulit istutettiin maahan ja ruukuissa olleet kuunliljat ja patiovadelmat istutettiin väliaikaisesti kasvimaalle talvehtimaan. Muutenkin siistittiin pihaa, kerättiin patsaat ja kalusteet pois talven ajaksi. 

Kasvihuone saatiin siivottua loppuun, tyhjennettiin kaikki ulos ja järjestettiin, ja sisustettiin uudestaan pihalta talteen kerätyillä esineillä. Sain ihanan talvisen huvimajan ❤ 

 Päiväkahvit keiteltiin mukaan ja ihailtiin työn tulosta.

Yksin tuskin oisin jaksanut moista urakkaa tehä, joten aivan ihana kun sain innostuneita kavereita. Yhessä on kiva tehä ja touhuta! 

Koristeomenapuu ´Makamik´ teki tänä kesänä ensimmäisen kerran näin paljon omenoita. Lehdet on tippuneet, mutta omenat koristaa puuta vielä pitkään. Muutaman oksan pätkän raskin katkasta kasvihuoneeseen kukkaruukkuihin sammaleen sekaan koristeeksi. Aivan ihanan näkönen puu näin syksylläkin. 

Parin päivän ajan, noin viikko sitten saatiin jo nauttia ensilumestakin. Silloin oli vielä muutamissa puissa ja pensaissa ruskan sävyjä, nyt ei enää. Mutta niin ihanan näköstä oli, että pitää vielä laittaa muutama kuva tähän loppuun. Ensi viikolle lupaa jo pakkasia ja lunta, taitaa se oikea talvi nyt tulla. 

Ihana kesä takana. ❤ 

Leppoisa syyskuu

Kohta on aika tyhjentää kasvihuone. Viimeset tomaatit enää kypsymässä, kurkut on säilötty kurkkusalaatiksi talvea varten. Tomaateista suurin osa syöty tuoreena, pienen määrän keittelin keitoksi sipulin ja basilikan kans ja pakastin.

Paprikat ei ehtiny tänä vuonna kypsyä. Ostin taimet liian pieninä.

Hissuksiin oon muuten ollu puutarhan kans, ei oo jaksanu rehkiä. Tyrnit osittain edelleen poimimatta, porkkanat ja punajuuretki vielä maassa. 

Viljat on melkein puitu ja sato on ollu hyvä, paras vuosiin. Siitä ollaan tyytyväisiä, nämä puutarhahommat on vaa harrastelua, eikä näistä oo elanto kiinni. Ei maailma kaadu vaikka välillä menis paprikat pieleen...

Ollaan istuttu pimeneviä iltoja nuotiolla ja nautiskeltu yhessä olosta, vietetty venetsilaisia = herkuteltu, ja tapailtu koirakavereita. Tämmöstä tavallista elämää. 

Toteutumattomia suunnitelmia jäi vielä ens kesälleki. Nyt loppu virta kesken... Vanhuusko lie tulossa. Tai vielähän sitä nyt syksylläki jotain ehtis, eipä sitä tiiä jos inspiraatio iskee kuitenki, nähtäväksi jää. 

Mukavaa syyskuuta! 

Pikainen perennapäivitys

Kovin on vähiin käyny kukkivat kukat. Kuivuusko sen teki, vai se, etten vihtiny keväällä lannottaa...ehkä molemmat. Mutta on sentään muutamia syysleimuja ja niiden joukossa punaväriminttua. Kimalaisia pörrää niissä nyt enemmän, mitä keskikesällä ja keväällä näkyi ylipäätään.  

 

Valkoisten syysleimujen kaveriksi on noussut muutama kukkavarsi liljoja, joiden lajiketta en taas osaa sanoa. Aivan mielettömän ihania, tosin näidenkin kukat on nyt aika pieniä.

Kultapallot ja oranssit, kerrotut tiikerililjat kukkii vierekkäin, hyvin vaatimattomasti molemmat. Syyslannote pitäs vielä kylvää, niin ois ens kesäksikin kukkia luvassa.

Nuotiopaikan vieressä uudessa penkissä sen sijaan loistosalvia ja valkonen jaloangervo on kukkineet vaikka kuin kauan! Nämä on ihan yllättäneet, viikkokausia niistä on saanut nauttia. Ja kunttakin näyttää juurtuneen, uutta kasvua on näkyvissä siellä täällä. :)
Mutta tätä onkin kasteltu ahkerasti, helteillä päivittäin. Samallahan nuo on perennatkin saaneet vettä. 

Mun uus suosikki koristeheinien osalta on raidallinen hurmemesiheinä. Tätä myydään täälläpäin useammallakin taimistolla kesäkukkana. Yks puutarha oli nimennyt sen holskismolskis-heinäksi, en kyllä enää muista miksi se semmosen nimen oli saanut, mutta oli niin hauskan kuulonen, että nimen perustella alunperin sitä ostin. Parina kesänä oon siis laittanut, molempina syksyinä istutin ne ulos, toisen lähteen viereen kannon juureen ja toisen nuotiopaikalle kivien väliin ja hyvin ovat talvehtineet. Kuivemmalla paikalla pysyy hyvin kurissakin, kostemmalla paikalla kuulemma saattaa villiintyä kovastikin. Korkeus tällä on vain n. 20 cm, joten sopii hyvin vaikkapa ruusujen, tai liljojen alle maanpeitekasviksi, niinkuin mulla on. Ja tuo väri on aika ihana tuolla kivien välissä. Ja lisää tulossa. 

Kuunliljat on kukkinu ihanasti ja osa kukkii vieläkin. Pensashanhikkikin (´Abbotswood´) alkaa olla kauneimmillaan keijukaisen ja sammakon kaverina. Nämä valkoisetkin kukkii joka vuosi hyvin, vaikka ne talvella aina vähän paleltuukin ja niitä joutuu välillä leikkaamaan rajumminkin. 

Suikeroalpikin on yllättänyt positiivisesti. Vuosia oon sitä koittanut saada kasvamaan vaikka ja minne, nyt näyttää löytyneen semmonen paikka, että viihtyy hyvin. Aivan ihanasti peittää maanpinnan, ei pääse rikkaruohot valtaamaan alaa. Kuunliljat kituu tässä kuivuutta, suikeroalpi on sen verran pintajuurinen, että ei normaalikesänä haittaa isompien perennojen tai pensaiden kasvua. 

Ihanan rehevää ja kukkaisaa on ollut alkukesästä, aivan ikävä taas tulee noita aikoja. 

Yleisilme on jo paljon syksyisempi, ruskan värejä on näkyvissä. Kasvimaalla vielä samettikukat ja tuoksuherneet on komeasti kukassa ja humala meinaa karata viereisen mongolianvaahteran latvaan. 

Toisaalta syksykin on ihanaa aikaa värien puolesta, mutta samalla niin haikeaa kun taas yks kesä on mennyt menojaan...