lauantai 26. kesäkuuta 2021

Hyvää juhannusta! Potagerin kuulumisia

 Ruusun tuoksuista juhannusta on vietetty, kukkien määrä ylittää jopa viime kesäisen ja silloinki ruusut kukki valtavasti. 

Wiljaminkeltaruusu ei ole vielä koskaan kukkinut näin, mitä nyt kukkii. Tehokkaasti on vaan levinnyt tuohon penkkiin, alunperin siinä oli 2 pientä puskaa, nyt koko penkki tupaten täynnä. Vaan samapa tuo, näkyvät pärjäävän sovussa sulkahernepuun kans. Ainut, että myrsky meinas kaataa tuon puun. Onneks huomasin, että juuripaakku alko irrota, niin pistin heinäseipään sille tueksi ja sidoin kiinni.



Kimalaisia ja muita pölyttäjiä on liikkeellä paljon. Kurjenmiekan kukissa seikkaili valtavan kokonen kimalainen, oiskohan ollu kuningatar?  


Purppuraheisiangervoissa on ihan oman näköset pörriäiset, mitähän nuo on? Jonku sortin kukkakärpäsiäkö? Tullu huonosti perehyttyä näihin, mutta pääasia, että niitä on. 



Potageriinki saatiin vadelmapenkit tehtyä ja taimet istutettua. Hirsillä tehtiin niillekin omat altaat, niin pysyvät toivottavasti paremmin omalla paikallaan. Taempi rivi on muskokaa, keskimmäisessä penkissä on 2 alaskanvadelmaa, 3 ottawaa ja 1 keltavadelma. En osannu päättää mitä lajiketta oisin halunnu, otin sitten 4 erilaista, niin saa maistella vähän jokaista. 



Käytiin keväällä Pietarsaaressa muutamalla taimistolla päiväretkellä ja Blomqvistiltahan löyty vaikka mitä ihanaa. Sieltä myös nämä. 



Tosin tuo alaskanvadelma ei ollu suunnitelmissa ollenkaan, mutta oli niin nätit kukat ja muuten mielenkiintosen olonen, niin tuli otettua sitäkin. Onko kellään kokemusta? Millasta satoa tekee? Netistä lueskelin, että tämä keltamarjanen lajike ois paremman makunen ku punanen, mutta tosi vähä löyty tietoa. 


Heinäseipäistä tehdään aitaa ympärille, pitkä sivu on nyt laitettu ja vielä tienpuoleinen sivu tulis tuota. Ja jos seipäät riittää, niin ehkä myös alaosan metsänpuoleinen sivukin. Pihanpuoleiselle sivulle istutan taikinamarjasta leikattavan aidan. Jäniksiä nämä ei piä pois tuolta, mutta jos pahalta näyttää, niin vetästään sitten vaikka verkot koko alueen ympärille. 



Hirsiä oon kerustellu vähän sieltä ja täältä, osa oli päätymässä polttopuiksi ja sain pelastettua ne itelleni. Pitkät, isot hirret oon saanu vaihtokaupassa pihaneuvontakäynnistä, ja pienen osan ostin, mutta ei oo tarvinnu rahaa juurikaan liikutella. 

Kolmas penkki jäi tosi kaposeksi keskikäytävän vieressä ja siihen istuttelin erilaisia kurjenmiekkoja. Ihastuin kurjenmiekkoihin aikoinaan, kun käytiin virossa kiertelemässä kartanopuutarhoja. Siellä ne kukki vaikka minkä värisinä, sillon jäi kytemään ajatus päähän, että johonki haluan itelleki semmosen penkin, jossa ne saa olla pääosassa. Ja tässä ne nyt on, valkosta, hempeää oranssin sävyistä ja sini-mustaa siperiankurjenmiekkaa, sekä kuvassa näkyvää taatankurjenmiekkaa. Sieriankurjenmiekat on ainakin tähän asti viihtyny meillä hyvin, siksi nyt valitsin noita tähänkin. Vielä ku sais punasta tarhakurjenmiekkaa tuohon keskelle, niin ois mahtavat värit koko penkissä. Siihen pistin nyt yhen krassin ja vanhasta kasvimaasta kehäkukan alkuja. 

Taatankurjemiekkaa sain ystävältäni ison paakun, jonka sai jaettua 3 osaan. Ja näin ihanasti se nyt kukkii! Mielettömän kaunis!




Löytypä noista uusistaki taimista nimilaput, laitanpä tänne itelleniki muistiin. 


Juhannus tuli ihan hyvään saumaan, on joutunu vähän pakosta levähtelemään. Muutenhan mä oisin koko ajan tuolla kaivamassa ja istuttelemassa. Selkä on toistaseks kestäny ihmeen hyvin, tosin en uskalla edelleenkään raskaita nostella ja kovin kaivaa. Pieni pelko on takaraivossa koko ajan...jalattomana ei oo hääviä elellä. Onneksi on Olli :D Vielä ens viikon se mua auttelee, toiveissa ois saada potager kutakuinki valmiiksi, ainakin rakenteiden osalta. Kasvejahan mä saan sinne istuteltua itekin. 
Nyt taitaa olla toisen aamukahvin aika ja suunnistan tuonne ulos nautiskelemaan.

Hyvää juhannusta! :)


Kuvissa reunusasteri, loistosalvia ja alla jalokurjenpolvi.

3 kommenttia:

  1. Upeat ruusut ja potager ja muutkin kukkaset.
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  2. Tuasta potangerista tuli teirän puutarhahan taas uus helemi, muiren jatkoksi. Komia! Kävin viikolla kyläpaikas ja siälä kukkii komiasti tuata taatankurijenmiakkaa. Tairan kysyä siitä jakopalaa. Tykkään kans kurijenmiakoosta, varsinki siperialaasista. Ginger Tvisterin ostin keväällä ja hianosti kukkii kaharella erikoosen färisellä kukalla. Jokeriki on nupulla ja meinaa kukkia ensimmäästä kertaa, jännä nähärä kukkien färi.
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
  3. Kiitos 😊 kiva kuulla, että löytyy sunki penkeistä samoja, laitahan kuvia niistä kunhan kukkivat.

    VastaaPoista