tiistai 7. helmikuuta 2023

Kevään puutarhakierrokselta - Eija´s Garden Elämyspuutarha

 Enää pari kuukautta kevääseen, ihanaa! Jotenkin tämä talvi tuntuu aina niin pitkältä, mutta tänään on kyllä ollu jo ihan pieni aavistus kevättä ilmassa. Lämpötila on plussalla ja vesi tippuu puiden oksilta, aurinkokin pilkistelee aina välillä. 

Mutta jatketaanpa siitä mihin syksyllä jäätiin, eli näihin puutarhakohteisiin mitä tuli viime keväänä kierreltyä. Mun suosikiksi tuolta reissulta jäi kyllä tämä Eija´s Garden Loviisassa. Etukäteen olin kuvitellut alueen hieman isommaksi, mutta paljon siellä riitti kateltavaa. Kovasti jo kaipaan tuota ihanaa kevään vihreyttä, mukava palata näihin kuviin pitkästä aikaa.

Alueen keskipisteenä oli kaunis lampi, jossa uiskenteli karppeja.

 
Polkuja pitkin pääsi puutarhan eri osiin, pylväspuutarhasta rauhalliseen tuijien reunustamaan soppeen. 




Pieni aidattu muotopuutarha, tosin oli niin aikainen kevät, että ei vielä kauheasti ollut kasvavaa. 


Japanilainen puutarha, jossa oli kyllä ihan japanilaista tunnelmaa kasveineen ja kivien lomassa kulmittain menevän pitkospuupolun ansiosta. 


Tälle polulle mun piti palata toisenkin kerran, ihastuin tuohon tunnelmaan mikä siellä vallitsi.

 
Muuripuutarhan sisältäkin löytyi ihana paikka rauhoittumiseen. 




Kevätkaihonkukkia polun varrella...


Niin kaunista! 


Torpan pihapiiriä ja hyötytarhaa.




Ehkä vielä joskus täällä pitää käyä ihan keskellä kesääkin. Tuolloin kaikki kasvu oli vasta niin alussa, että perennatkaan ei kaikki vielä ollu ees nousseet ja kukkivia oli tosi vähän. 
Mielenkiintoinen ja kaunis puutarha!