lauantai 12. lokakuuta 2013

Edistystä tapahtuu!


Kyllä vaan on nyt kuulkaa saatu tehä töitä! :) Sain koululta 9-luokkalaisen työharjoittelija-tytön viikoksi pihahommiin. Sehän oli pakko ottaa ittiäki niskasta kiinni ja ruveta töihin. Koitin mahollisimman monipuolisesti teettää hommia harjoittelijallakin, että saa käsitystä mitä tämä puutarhahomma oikein on. 



Kukkasipulit saatiin maahan melkein kaikki, vielä muutamia pusseja tuolla on laittamatta. 

Koko viime syksyn aioin ottaa Sammalleimutki ylös ja laittaa uudestaan, kun ne oli niin heinittyny jo. Nyt sit saatiin nekin kuntoon. Kuukalenterista vielä sattu päiväki niin kohilleen, että lehtipäivänä nostettiin ja uudelleen istutettiin, pitäs siis lähteä hyvin juurtumaan. Ja vaikka syksy nyt onkin jo näin pitkällä, uskoisin niiden lähtevän ihan hyvin. Sammalleimuhan on sellainen, että se ei tarvitse välttämättä juuriakaan, juurtuu siis ihan vaan semmosesta pätkästä. 



Marjapensaat ja Koristearoniat leikattiin, tosin se on kyllä meni ihan liian myöhään, ne ois pitäny leikata jo elokuulla. Samoin syyslannotteet laitettiin vasta nyt, nekin ois pitäny antaa jo kovastiki elokuun aikana. Mutta kahtotaan nyt, jospa sillä jotain vaikutusta ois kuitenki. 
Kasvimaa käännettiin, mansikkamaa siistittiin rönsyistä, Vadelmista kaivettii puolet pois ja siihen tilalle tulis ens kesänä lisää kasvulaatikoita. 

No jos palataan vielä viikko ajassa taakse päin, tein roskapöntölle taas mukulakivistä kiveyksen, jälleen samalla murske-betonisysteemillä kuin aiemminkin. Pohjathan aukaistiin kaivurilla jo toista kuukautta sitten, vaan siihenpä se eteneminen tyssäs... Moottorisahan käyttö piti nyt siis opetella ite, kun isäntä ei joutanu kaveriksi. Siinäpä se lähtötilanne.

Puhelinpylväät siis reunoille, kivillä tuin ne paikalleen. 

Sisäpuoli täytettiin soralla ja tässä kohtaa vähän oikaisin tätä hommaa, lapioin sementin suoraan tuohon sorapatjan päälle, sekoittelin siihen haralla ja tasoittelin.

 Kivet nuijin sementti-soranpatjan päälle, vatupassiki piti ostaa että sai kaadot kohilleen. 


 Ja saumaus sitten tosiaan 0-8 ml murske-sementtiseoksella, 4 osaa mursketta, 1 osa sementtiä kottikärryissä lapiolla sekaisin ja kuivana tuohon kivien päälle ja väleihin. Lopuksi kastelu kevyellä suihkulla.



Tämän sain siis ennen harjoittelijan tuloa. Ja siitä sitte lähtettiinki jatkamaan.

Aivan tuhannen raskaita oli nuo pitkät pylväät käsitellä! Saatiin tosissaan kiskoa ja pyöritellä, että saatiin ne asettumaan paikalleen. Kaikkein hankalin oli sahata moottorisahalla nuo nurkat siten, että ne ois järkevän ja siistin näköset, eikä kovin pahasti irvistelis. 



Traktorilla ajoaki sai taas harjotella, se on kyllä jotenki alkuun aina niin takkusta, ei taho saaha koko konetta liikkeelle, ku ei muista mitä mistäki vivusta tapahtuu! =D 
Osa noista ylimääräisistä sorista sain kauhalla ihan pois, mutta tuo nurkka oli sen verran haastava että katottiin parhaimmaksi lapioida nuo kauhaan! Mutta helpotti ja nopeutti tuo kuitenki huomattavasti, ei tarvinnu kottikärryillä lähteä kärräämään.  


Ja oon kyllä ihan tyytyväinen lopputulokseen! 


Siinä vielä kuvaa ennen ja jälkeen. On se nyt siisti! Jos ei enää tulis nurmikko tuohon soralle, ainakaan niin helposti. Ja on tuo raja nyt selkeä.




10 kommenttia:

Kukkaiselämää kirjoitti...

No, siellä ollaan oltu kyllä superreippaina! Mukavaa viikonloppua!

pioni kirjoitti...

Kyllä ne rajaukset ja reunukset on se piste i:n päälle:)

Minna kirjoitti...

Upeat rajaukset!

Taina kirjoitti...

tosi hyvältä näyttää! :)

vaalean vihreää kirjoitti...

Hienot tulokset työstä!

Emilie kirjoitti...

Johan on ollut siellä huisketta ;) ja hienoa tulosta on tullut.

Satu kirjoitti...

Kylläpäs sua lykästi kun sait tuollaisen reippaan harjoittelijan kaveriksi! Komeat on rajaukset ja piha selkeän näköinen.

Irmeli kirjoitti...

Jopas on ollut urakka. Mutta hyvä se on tehdäkkin kunnolla, kun alkaa tekemään. Ite tappelin rikkaruohojen kans koko kesän, kun semmosta kivikkopatiota rakentelin. Tai sen jälkeen, kun en jaksanut kaivaa tarpeeksi juuria pois enkä laittaa suodatinkangasta. Iskin sitten vuorenkilpiä. Kai ne ajanoloon kasvaa niin tiheiksi, että rikkaruohot häviää :)

Kruunuvuokko kirjoitti...

Todella hyvä lopputulos ja puhelinpylväät ovat siistit ja kestävät reunukset. Meilläkin ovat kehystäneet istutusalueita ja laatoituksen reunoja lähes kaksikymmentä vuotta.

Tiina kirjoitti...

Hyvälle näyttää nuo rajaukset! Ne tekevät pihasta tosi paljon siistimmän näköisen.