lauantai 8. marraskuuta 2014

Hautajaiskukkia

Mieheni sukulaisen hautajaisiin sain tehdä pöytäkoristelut. Juuri ennenkuin lumet satoi, sain haettua metsästä sammalia ja niistä tein rautalangan avulla pallot, joihin laitettiin neilikoita. Sammalpalloidean sain ystävältäni, aika kivat ja edulliset. Vanamoa löytyi kans tuolta, sitä kiertelin pallojen ympärille vähän keventämään kokonaisuutta. Neilikat on siitä hyviä kukkia, että ne ei tarvi sen kummempaa kosteutta, leikkasin varret vaan lyhyeksi ja tökkäsin sammaleen sekaan. Ja hyvin kesti.


Noutopöytään tuli sitten tällainen. Eustomaa, isoa Krysanteemia ja muutamia ruusuja. Tuossakin sienenpeittona pohjalla on sammal ja vähän mustikanvarpuja, muuta vihreää siihen ei tarvinnut laittaakaan.  


Ja tosiaan lunta saatiin, heti parin päivän päästä, kun toivottelin talvea tervetulleeksi!  Satoi niin reilusti, että tahto jäädä autolla kiinni jo pihaan. Nyt on ihailtu maisemia ja laskettu mäkeä. 
Alla oleva kuva eilisillalta, kuutamo yhdistettynä valkeaan maisemaan, kaunista.  


13 kommenttia:

Lilium kirjoitti...

Kauniit ja arvokkaat pöytäkoristeet teit.
Lunta on Kaakkois-Suomessakin. Eilen olin Varkaudessa koulutuksessa ja räntää tuli sielläkin.

Maarit kirjoitti...

Kauniit koristeet! Hieno kuutamokuva!

Pelaguu kirjoitti...

Eipä ole täälä niin paljoa lunta. Hentonen huntu vain. Mulla on ollut nyt reilun kuukauden leikkoneilikoita vaasissa ja vieläkin kukkii, ei kiihtymisestä tietoakaan.

Pelaguu kirjoitti...

Jaha, ennakoiva tekstinsyöttö puhelimessa..... Siis ei kuihtumisesta tietoa.

Teija kirjoitti...

Kiitos. :)

Pelaguu, eipä lie se kiihtyminenkään olis haitaksi :D

Tiina kirjoitti...

Tosi kauniita nuo sammalpallot. Vois tehdä koristeeksi kotiin kun vaan osais. :)

Teija kirjoitti...

Kyllä sen osaa, ei tarvi muuta kuin puolalankaa eri rautalankaa ja sammalta. Muotoilet käsissäsi jonku kokosen pallon sammalesta ja alat kiertää rautalankaa siihen ympärille ja lisää sammalta samalla. Jos haluat isomman pallon, ystäväni oli laittanu sanomalehteä sisälle, sen ympärille kanaverkkoa ja siihen päälle sitonut rautalangalla sammalta. Joten testaamaan vaan! :)

jantta kirjoitti...

Upeat koristeet olet tehnyt.
Valoisaa marraskuuta.

Tiina kirjoitti...

Vois koittaa kun vielä ei ole lumi sammalia piilottanut! <3 Kaipa sitä osaa jos kerran on risukransseja sun muitakin joskus osannut. Saa varmaan suihkutella välillä vettä niihin ettei rapistu?

Teija kirjoitti...

Kyllähän ne säilyy pitkään, vaikka toista kuukautta kun muistaa pitää sen sammalen kosteana. Voi laittaa vaikka lautaselle vettä ja uittaa siinä vähän aikaa, että se vesi imeytyy kunnolla. Vaihtelee sitten tuoreita kukkia oman mielensä mukaan. :)

Teija kirjoitti...

Kiitos Jantta, samoin sinulle! :)

Riina kirjoitti...

Kauniit asetelmat. Meidän pitäisi myös käydä hautaustoimistossa ja hieman katsella vaihtoehtoja. Hautajaiset meilläkin edessä. Olisikin kiva jos löytyisi myös jotain yhtä tyylikästä, ei kuitenkaan yliampuvaa.

Aada kirjoitti...

Hienot kukka-asetelmat kyllä. Meillä on tutun hautaus tässä lähiaikoina edessä. Meidän myös pitäisi jotkin kukka-asetelmat hankkia. Ehkäpä jotain tämmöistä. Täytyy hieman katsoa vaihtoehtoja.