Pihalla siis... ei oikein tiiä mistä alottas, kun on viimeset 3 päivää vedättäny pää kolmantena jalkana pitkin pihaa. No jos kasvit ensin, niitä nimittäin oon saanu taas siirrellä paikasta toiseen. Sitä aina huomaa jonku kohdalla, että väärään paikkaan on tullu istutettua ja sit saa miettiä pään puhki että mihin tuonki tökkäis! No Jens Munk-ruusut pääsi nyt maahan, Loistojasmikkeen paikalle. Jasmike on vaan kitunu ja kitunu, paikka oli sille liian kuiva ja lämmin. Otin sen siis ylös ja paransin ruusuille maata reilusti kompostilla ja puutarhamullalla. Olettaisin että ne nyt pärjää siinä ihan hyvin. Ainakin heti auko kaikki nuput.

Jasmike taas muutti takapihalla olleen uudemman kitukasvuisen Puupionin paikalle ja pioni muutti nyt korkeampaan kohtaan kaarimuuren puoliväliin havujen joukkoon. Entinen paikka oli sille taas liian kostea ja varjoinen, Jasmikkeelle puolestaan sopivampi. Nähtäväksi jää kuin pahasti se kärsii siirrosta, meni väkisinki juuria jonku verran poikki, ne kun oli aika hauraat, napsahteli vaan.
No, etupihalla oon tehny kunnon kaivuu-urakan. Talikolla poistin n. 10 neliöä nurmikkoa, keväällä aiemmin siitä kohtaa muutaman ruusun ja nyt vielä myös yhden kitukasvuisen Kaunokuusaman.
Kuusama on sitkuttanu viimeset 4 vuotta aina vaan puolen metrin korkuisena... ja aattelin että sillä on huono maa tuossa. Joten ylös ja siirtoon... Mutta yllätys yllätys, siinä kaivellessa talikko osu tottakai kiveen! Ja ei ihan pieni kivi ollukaan. Piti pyytää isäntä hätiin ja hakea traktori ja nostaa kouralla se pois. Eikä ihan helposti noussu silläkään, eturenkaan ilmassa se sen sieltä keikutteli pois. Että eipä tartte ihmetellä miks kuusama ei kasvanu! Pari muutaki isoa kivenlohkaretta tuosta lähti.
Pohja on nyt sitte varmasti kunnolla möyhennetty, lisäksi tietenki piti
laittaa multaa ja ihan puutarhaturvetta osittain ja vähän kalkkia. Multa
loppu vielä vähän kesken, joten huomiseen jäi nyt istutus.
Ja tähän nyt viimein on tulossa ne mun Syreenit koe-istutukseen. Laitan ne melkeinpä kaikki samaan läjään nyt eka vuodeksi, niin on vertailukelposet olosuhteet. Sitä mukaa kun ne siitä lähtee kasvaan ja selviytyy, siirtelen ne lopullisille kasvupaikoille ympäri pihaa. Saarimaan Timo meinas, että muutama niistä on semmosia, jotka melko varmasti kuolee jo ensimmäisen talven aikana, joten turhaan mä niille paikkoja teen muualle heti.
Lauantaina aukastiin myös etupihan nurmikon ja soran raja. Narulla ja spraymaalilla merkit maahan ja kaivurilla siihen oja. Tähän pitäs upottaa nyt puhelin pylväät rajaamaan nurmikkoa. Selkiyttää ihan mukavasti...tämäki homma ois pitäny tehä heti alkuunsa, mutta ku ei oo joutanu.
Roskapöntön paikkakin kaivettiin auki, kunhan saadaan ne pylväät paikalleen, niin teen tuohon kuivabetonista ja mukulakivistä jonkulaisen pienen laatoituksen, niin on kuskin helpompi käsitellä pönttöä tyhjentäessä. Ja onhan se silmälleki mukavampi...
No takapihan köynnösportin molemmin puolin nyt lähti entiset köynnöksen muuttoon. Pohjantähti-ruusu ei oikein kunnolla tähän sopinut, kasvutapa oli liian leveä ja lisäksi se talvehti viime talvena tosi huonosti! Kaikki versot siitä kuoli, mut lähti juuresta uudestaan kasvuun. Sen nyt kuoppasin autotallin seinustalle, kahtotaan jääkö se siihen... ja toiselta puolen lähti pois Tarhakellokärhö. Sen laitoin muiden kärhöjen kans samaan istutusryhmään. Siitä ei tule niin korkeaa, että sitä kannattais tässä portissa pitää.
Tilalle istutin Särkän perennataimistolta hankitut Siperiankärhöt. Niiden pitäs kasvaa korkeiksi ja menestyä hyvin. Että toiveissa nyt ois parin vuoden päästä että kaari ois valkosenaan kukkia :)
no kukkiviakin vielä löytyy, ei ihan kaikki ehtiny keskikesällä kukkia. Mutta auttamatta se syksy kasveissa näkyy jo. Toisaalta tykkään syksystäki hulluna, niiden värien takia, mutta on se vähän masentavaakin, kun tietää että kohta tämä kaikki ihana taas peittyy hankien alle.
Nauhukset ja Syysleimut on parhaimmillaan! Nuo on kyllä loppukesän hienoimpia kukkijia, niin pirteitä ja näyttäviä.
Tahrapäivänliljat, Keijunkukat ja Syysleimut vielä tässäkin...
Varsinainen Syyskukkien penkki tämä, Tarhapiisku, Punaväriminttu takana, Syysleimut, Jaloangervot, Päivänliljat, Pikkusydämet...mä niin tykkään tästä!
Keijuangervon kukintaa voi myöhästyttää leikkaamalla sitä alkukesästä. Muut angervot on kukkineet aikapäiviä sitten, mutta nämä rinteessa olevat, hieman muotoleikatut vasta nyt alottaa kukinnan. Joten ens keväänä kaikki saksimaan, niin saa kukkivaa loppukesälleki =)
Pyöreään penkkiinkin hankin uuden Päärynäpuun. Toivotaan nyt parempaa syksyä, ettei tälle käy samallai ku edelliselle. Tosin edellisen tappio ne kesäkuun lopun kauheat vesisateet, en muistanu sitoa sitä tukikeppiin kiinni niin tuuli katkaisi sen.
Valkoinen pensashanhikki muistaakseni ´Abbotswood´ kukkii myös, tuuheutunu ihan mielettömästi tämän kesän aikana.
Selkä tässä vaan meinaa sanoa sopimuksen irti, kun on joutunu nosteleen ja kaiveleen ja heittelemään nurmipaakkuja pois, lykkäämään kottikärryjä, kantaan multasäkkejä ja kaikkea muuta siinä välissä. Sisähommat on jääny ihan rempalleen, mut siivotahan ehtii talvellakin. ;) Tästä on hyvä jatkaa!