lauantai 1. kesäkuuta 2019

Avoimet puutarhat - päivä lähestyy!

Ilmoitin meidän pihan mukaan 7.7.19 olevaan  Avoimet puutarha - tapahtumaan. Pari vuotta sitten oltiin mukana ensimmäisen kerran ja oli niin kiva päivä, että nyt päätin laittaa uudestaan pihan auki. Silloin saa siis luvan kanssa tulla tutustumaan puutarhaan, käveleskellä vaikka ihan rauhassa, omissa oloissaan, tai tulla poriseen ummet ja lammet, niinku itelle sopii.

Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääsee tapahtuman nettisivuille, sieltä löytyy myös kaikki muut puutarhat, jotka ovat mukana. Harmi vaan, kun ainakin vielä näyttää siltä, että täällä Pohjois-Pohjanmaalla ei montaa pihaa ole auki. Koitin kyllä paria ystävää houkutella, mutta en saanut heitä innostumaan. Jospa joku jaksais siitä huolimatta ajella tänne meille, vaikka ei muita pihoja nyt osuiskaan samalle reitille. 


Sain Biolanilta 20 kg säkin sammalsyöppöä puutarhapäivää ajatellen testiin ja esittelyyn. Kylvin nyt eilen sitä tuonne alapihalle, jossa tuota sammalta kasvaa nurmikolla ihan reilusti! Ruohon leikkaaminen on ollu jo aika työlästä, renkaat tahtoo osittain painua sammaleeseen ja kone meinaa tukahtua. Ja vaikka oon tätä pihaa kalkinnut vuosittain, se ei meinaa oikein riittää pitämään sammalta pois. 
Sammalsyöppö on siis nurmikon lannoite, joka hävittää sammalta korkean kaliumpitoisuuden ansiosta. Siinä on mukana kuollutta sammalta hajottavia mikrobeja, sammalen pitäs siis hävitä ihan itestään pois. Eikä sitä tarvi levittää kuin kerran keväällä. Ihan mielenkiinnolla odotan tuloksia, jätin toisen kohdan käsittelemättä, niin voi vertailla eroja. 


Ja mikä parasta, ens viikolla mä saan vihdoin ja viimein robottiruohonleikkurin!
Toivon hartaasti, että voikukkaongelma ainakin osittain ratkeaa sillä. Aikaa säästyy muihin pihahommiin ja on sitten aina siisti nurmikko, satoi tai paistoi. 
Oman haasteensa näille roboteille tuo nämä meidän pihan rinteet. Husqvarnan roboteista löytyi oikeastaan 3 vaihtoehtoa, jotka täällä selviytyisivät, joten sen perusteella sitten tehtiin valintakin. Neliömäärältään täällä olis muuten toiminut pienempikin kone. 
 Husqvarnan automower 450x meidän nurmikolla tulee jatkossa pörräämään. Ja myös Avoimet puutarhat - päivänä täällä on näillä näkymin paikanpäällä mukana Husqvarnan jälleenmyyjä esittelemässä konetta ja sen toimintoja. Joten asiasta kiinnostuneiden ja robottia harkitsevien kannattaa kyllä tulla käväisemään! 


Vielä en päässyt omaa konetta kuvaamaan, joten lainasin kuvan Husqvarnan nettisivuilta.
Kaikenlaista on siis luvassa, pihakin on muuttunut parin vuoden aikana jonkin verran, joten silloin käyneille vieraille on taas uutta näkemistä. 

Heinäkuun alkupuolella kukkii yleensä vielä pionit ja monet muutkin kesän puolivälin kukkijat. Tämmösissä tunnelmissa oltiin vuosi sitten tulevan puutarhapäivän aikoihin.  

Näiden kuvien myötä, mukavaa viikonloppua! 












4 kommenttia:

Navettapiika kirjoitti...

Mukava ku osallistut. Mäki olisin osallistunu, mutta oon päättäny, että osallistun sitte myähemmin pirettäviihi avoomiihi, esim elokuun aluus. Olis silloo jo kärhöjäki kukas ja muitaki syksyn kukkijoota. Saa nähärä koska toteutuu vai pitääkö itte muuttaa suunnitelmia. Mäki ottaasisin tuallaasen ropotin. Nurmikon leikkuu o vihoviimmeestä hommaa.

Teija kirjoitti...

Aivan, minusta on kiva ku ne vaihtelee tuota ajankohtaa, näkee samojaki pihoja eri ajankohtina, jos useampana vuonna kiertää. ☺️

Minna / Hiidenkiven puutarhassa kirjoitti...

Kiva, että on rohkeita ihmisiä, jotka haluavat esitellä puutarhojaan. Olisipa täälläkin useampia. Juuri katsoin, että tässä lähellä olisi yhdessä suunnassa yksi, toiseen suuntaan jonkun verran kauempana, mutta kuitenkin inhimillisen ajomatkan päässä, kaksi. Jos saisi seuraa ajomatkalle, niin voisi vaikka käydä kaikissa kolmessakin. Tsemppiä päivään valmistautumiseen!

Teija kirjoitti...

Kiitos Minna. ☺️ Kyllähän se matka kaverin kans hurahtaa pian ja ainahan se on muutenki mukavampaa jonku kans yhessä kierrellä ja katella pihoja.