torstai 4. marraskuuta 2021

Mansikkamaan perustaminen

Mansikkamaastakin multa aina välillä kysellään, että miten se kannattais oikein tehä. Ja ajattelinpa nyt kirjotella tähän miten me se tehtiin. Mansikkamaa on siis tuossa potagerin eli hyötypuutarhan yläosassa, voi olla että tulee osittain samoja kuvia mitä oon aiemminkin laittanut.

Mansikka viihtyy aurinkoisella, suojaisella paikalla ja tämmönen hieman viettävä rinne on ihanteellinen sille. Juuristolla seisova vesi ei ole hyväksi, talvehtiminen heikentyy ja sato kärsii, siinä oli se syy, minkä takia siirsin koko kasvimaan pois tuolta takapihalta. Siellä pohjavesi on niin pinnassa, että kaikki kasvoi tosi huonosti! Marjapensaat tiputtelee raakilevaiheessa jo osan marjoistaan ja kävellessä vesi tirisee varpaiden välistä lähes koko kesän.

Lähtötilanne tässä oli siis tämä mikä yllä näkyy, pusikkoa ja metsää, puut kaadettiin tuosta alueelta pari vuotta sitten. Lapiopelillä tämmöseen paikkaan ei ois onnistunu tehä ikinä mitään, joten tehtiin kaivurilla. Pintamaat raapaistiin pois, kivet ja kannot kaiveltiin puolen metrin syvyydeltä ylös ja laserilla tasattiin maat suunnilleen tasaiseksi, mutta ei toki tuota rinteen luontasta laskua poistettu. 




Puoliväliin tehtiin luonnonkivillä porrastus, tuossa kohtaa tuli kallio vastaan. Takalaidalla näkyvät kivet nousi tästä kaikki ja niitä hyödynnettiin sivuilla rajauksissa.



Mansikka on aika huono kilpailemaan rikkakasveja vastaan, joten sen pohjat kannattaa putsata hyvin. Nurmikolle perustettaessa kaivaisin pinnasta 15 cm pois koko alueelta, reunustaisin sen hyvin ja toisin ihan uudet mullat tilalle. Tässä metsän pohjalla ei kasvanu ongelmarikkakasveja, joten tämän kummempaa putsausta ei tälle tehty. Kesällä se oli aika pitkään avoimena, joitain pieniä rikkakasveja nousi, mutta ne otettiin pois siinä vaiheessa kun perustettiin penkkejä. 

Mullan tilasin Phm-urakoinnilta Haapaveeltä, tai tämä kasvualusta on vaan ihan puhasta turpeen ja hiekan seosta. Turve ja hiekka on kohtalaisen puhtaita rikkakasveista, niissä ei ole siemenpankkiakaan, joka haittaisi myöhemmin. Turve on tosin hapanta ja kalkkia tämä tarvii ihan reilusti.


Tästä eteenpäin tehtiin työt ihan talikolla ja kottikärryillä, käännettiin talikon syvyyden verran penkkien pohjia nurin, poistettiin loput kivet ja juurakon palaset, mitä kaivurilla ei ollu lähteny. Vuoden palanutta hevosensontakompostia levitettiin jonkin verran per penkki ja käännettiin tuonne pohjamaan sekaan. Määriä en enää muista, olisko ollu vajaa kottikärryllinen yhteen penkkiin? Mansikkahan ei vaadi kovin voimakasta lannotusta, tämmönen palanut lanta on just hyvää ja plussaa vielä esim. puupuru siellä seassa. Mansikalla on mykorritsajuuristo ts. se on sienijuurisymbioottinen, eli se tekee yhteistyötä sienirihmastojen kans. Yhteistyö parantaa mm. ravinteiden ottoa, lisää kestävyyttä kuivina kausina ja auttaa taistelemaan tautejakin vastaan. Joten sienien suosima puuaines tuolla maassa on vaan hyödyksi. 

 Apulaisetki on päässy kuvaan, pikkuveli (orjatyöläinen) Olli ja mun ystävä, joka on myös puutarhuri. Kyllä oli niin mukava tehä porukalla ja sai äkkiä valmista jälkeä. Me kylästellään aina puolin ja toisin ja tehdään vuorotellen molempien pihoilla puutarhahommia. :)



Pohjien kääntämisen jälkeen levitettiin mullat ja tasoteltiin ne. Kalkin sekoitin vasta tuohon mullan sekaan, saatoin nakata vähän tuonne pohjallekin. 


Penkkien yli vedettiin mansikkakankaat niin, että myös käytävät jäi kankaan alle. Hakkeella täytettiin käytävät, niin pysyy nyt siistinä pitkään. 


Keskikäytävä tehtiin myös vasta tässä vaiheessa, sai tuon ensimmäisen penkin kankaan reunan tuonne kivituhkan alle. 


Siellä upotetaan askellankkuja kivituhkaan. 


Taimet istutin siksakkiin, taimiväliksi tuli n. 40 cm. Yhteensä tälle alalle saatiin mahtumaan reilut 90 tainta, tosin ne loppui kesken ja pari penkkiä on vielä ilman taimia. Nyt loppukesästä nuo aiemmin istutetut on jo tehny hyvästi rönsytaimia, joten lisäilen niistä ens keväänä loput. Ehkä saadaan jo jonkin verran mansikoita ens kesänä, mut ensimmäistä kunnon satoa ei tästä tule kuin vasta parin vuoden päästä. 


Kasvu on ollut hyvää kuivasta kesästä ja laiskasta kastelusta huolimatta. Toiveet on siis korkealla, seuraavat 10 vuotta ois tarkotus pärjätä tällä. Sen jälkeen tehdään vaihtokauppaa alaosan kasvien ja mansikoiden kans, niin saadaan viljelykierron avulla vähän vaihtelua ja lepoa maalle. 




7 kommenttia:

Nila kirjoitti...

Kiva postaus minä en ole oikein onnistunut mansikoiden kasvatuksessa. Ollaan kokeiltu vaikka miten nyt viimeiseksi kahdessa matalassa lavassa. Multa on ostomultaa. Meillä on lumettomat talvet ja ne on vienyt paljon taimia paitsi viimevuonna oli lunta. Minulla on yksi tuttu mikä viljelee mansikkaa ja kysyin häneltä neuvoja. Hän neuvoi peittämään mansikat harsolla kun maa on roudassa. Minulla on ihan ammattiviljelijän harsoa. Näillä ohjeilla nyt mennään.

Teija kirjoitti...

Kiitos Nila 😊 onpas harmi, että mansikan kasvattelut ei ole onnistunu. Mä kokeilin myös kasvattaa lavassa, mutta totesin sen huonoksi vaihtoehdoksi. Niihin jää syksyllä herkästi liikaa vettä ja sitä mansikka ei siedä juurillaan vaan mätänee. Paras ratkaisu on ollu tehdä perinteisesti kunnon kohopenkit, hiekansekaisella mullalla. Toivotaan, että tällä kertaa sielläki onnistuisi 🤗

Päivi - Kottikärryn kääntöpiiri kirjoitti...

Onnea sinun mansikkamaallesi, tuolta alalta pääsee jo mukavasti herkuttelemaan mansikoilla ja ehkä riittää säilöntäänkin.
On kätevää, että on tuollainen 'orjatyöläinen', hän on ilmeisen taitava ja ahkera apulainen.

Katja kirjoitti...

Hieno mansikkamaa. Meillä tehtiin päinvastainen ratkaisu ja siirsin penkeistä mansikat laatikoihin ja sen jälkeen ovat menestyneet. Oli liian savinen maa ja vesi jäi seisomaan.

Teija kirjoitti...

Kiitos Päivi, uskosin että jää satoa pakastettavaksikin, edellisestäkin aina jäi ja uudessa on nyt enemmän taimia. Onhan tuo velipoika oppinu tässä vuosien aikana yhtä ja toista puutarhahommista 😁

Katja, näinhän se menee, ei ole vain yhtä ainoaa oikeaa tapaa kasvatella, siihen menestymiseen vaikuttaa niin moni asia. 😊 Hieno homma, että lavaviljely on siellä ollut toimivaa.

Maatuska / Selätön puutarhuri kirjoitti...

Mahtavia puutarhaystäviä, kyllä heidän kanssa hommat sujuu.
Iso, kauniisti tehty mansikkamaa tulikin ja tuolta saatte tulevaisuudessa paljon satoa.

Teija kirjoitti...

Kiitos 😊 ystävät on ❤️