tiistai 18. kesäkuuta 2024

Katsaus kevääseen

 Nyt mulla olis vakaa aikomus kirjotella enemmän tänne blogin puolellekin, kun oon sairaslomalla ja joutilaana. Viime vuoden päivitykset jäi kyllä niin vähälle, että harmittaa. Ei tullu itellekään talteen pihajutut kunnolla.

 Kevään ensimmäinen pioni kukki aikaisin, kukassa asusteli kulta- tai kuparikuoriainen, kumpi lienee. 




Viime talvi oli ankara, niinku sen varmaan kaikki on huomannu. Pakkaset tuli niin aikaisin lokakuussa, että monilla kasveilla jäi talveen valmistautuminen kesken ja vaurioita tuli aika paljon. Varsinkin perennat kärsi mun puutarhassa pahasti.

Rautatieompun alla näky oli aika murheellinen...penkki oli aukkoja täynnä.



Pensaatki kärsi, pensashanhikit ja ruusut varsinki. Samoin osa havuista, tuijat on menny osin ruskeiksi ja yks kääpiökataja kuoli kokonaan. Valkonen pensashanhikki taitaa olla myös mennyttä.



'Elisabeth' hanhikki ei oo koskaan ollu näin ruskeana, jouduin leikkaamaan siitä ison osan pois ja sais kyllä leikata vieläkin. Yleensä tämä on kukkinu kesäkuun lopulla jo, mutta tuskin nyt. Kivimuurin kivet ei oo näkyny moneen vuoteen tuolta puskan alta. Mutta elämää on, jospa se siitä vielä piristyy. 


Hansaruusu ja suviruusu sai myös kunnon parturoinnit.



Takapihan nurkassa iso vaahtera on halennut, latva on mennyttä, mutta onneksi siinä on elävä sivuoksa kuitenkin. Antaa sen nyt kesän olla tuossa ja syksyllä karsitaan kuollut pois.


No jotta ei nyt ihan mene synkistelyksi, niin kasvimaalla kaikki kasvaa kerrankin hyvin ja satoaki on syöty jo viikko. Salaatit ja retiisit onnistu mukavasti, muutenki näyttää lupaavalta syksyä ajatellen. 


Mansikat kukkii ja yrttiympyrä vihertyy, hitaasti mutta varmasti. 



Tulppaanit ja narsissit kukki nätisti, tosin kevään helleaallon takia aika lyhyesti. 



Ja onneksi on näitä mahtavia taimistoja mistä saa haettua lisää taimia menetettyjen tilalle 😊 Pietarsaareen piti tehdä jo reissu, Blomqvistin taimiston valikoimista löytyi paljon ostettavaa. Enää ei näytä niin tyhjältä kuin keväällä, 37 uutta tainta istutin yksistään tuohon. 


Ja rautapadan keijumaassa kukkii vanamo ❤️ Voisko enää paljo sievempää olla.
 



Jotta aina sitä on jotain hyvääkin. 😊 Onneksi vielä pitkä kesä eessä, ehtii paikkailla loputki aukkopaikat ennen syksyä. 

5 kommenttia:

Maatuska / Selätön puutarhuri kirjoitti...

Mukava jos jaksaisit nyt laittaa enemmän kuvia meidän iloksi ja itsellesi päiväkirjaksi. Kova oli talvi tai kevät, kumpi nyt sitten enemmän vaurioitti kasveja, talvi vissiin. Perenna menetyksiä tuli tännekin, jopa akileijat ovat kärsineet pahasti, joihin nousee vain 1 tai 2 kukkavartta! Osa hävinnyt kokonaan ja monia perennoja sai kaivaa märäntyneenä pois. Pensaat kärsi ym. komeat marjakuuseni ovat osittain ihan ruskeat, mutta elonmerkkejä on ja uutta kasvua.

Teija kirjoitti...

Kyllä mä nyt yritän olla vähän ahkerampi päivityksien kans 😁
Kuulostaa kyllä tutulta nuo kasvimenetykset, niin moni on sanonut samaa. Ja just se, että ihan perusvarmat perennat on ollu niitä kärsijöitä, mitä ei olis uskonu.

Saila kirjoitti...

Oi, vanamo on ihana ja koko tuo padan keijumaa!
Teillä on ollut paljon enemmän talvituhoja, onpa sulla ollut todella paljon leikattavaa. Ikävää, kun kasveja kuolee. Toivottavasti ei pitkään aikaan tule toista yhtä ankaraa talvea.

Minna / Hiidenkiven puutarhassa kirjoitti...

Ikävää, että teilläkin on tullut talvituhoja. Leikattavaa ja paikattavaa on ollut täälläkin ja vaikka osa puuvartisista taitaa elpyä ainakin jotenkin, osa jää varmasti rujon näköisiksi useamman vuoden ajaksi. Hanhikeissakin oli todella paljon kuivia oksia, vaikka yleensä ovat olleet kestäviä. Jos olisin keväällä tiennyt, kuinka huonosti muutama lopulta lähtee kasvuun, olisin leikannut ne alhaalta ja kasvattanut koko puskat uudelleen. Tai ehkä huonoimman voisi vieläkin leikata.
Keijupuutarha padassa on hurmaava ja vanamo kellomaisine kukkineen sopii ihanasti tyyliin. Hyvää juhannusta!

pioni kirjoitti...

Ihana keijumaailma!
Talvi oli kyllä tuhoisa. Onneksi en ole kaivanut mitään pois, sillä tällä viikolla huomasin esim. muutamassa hortensiassa alkuja ihan maanrajassa.