maanantai 3. kesäkuuta 2019

Kevään kauneinta aikaa

Omenapuut on lähes kaikki täydessä kukassa! Rautatieomenapuu alotti aiemmin mitä muut, mutta nopeasti on toiset saanu sen kiinni. Nyt kevään leikkauksien jälkeen tuo rautatieomppu näyttää huomattavasti paremmalta kuin ennen! Parina viime vuonna kukat on jääneet oksien sisään piiloon, harvennus toi ne nyt kunnolla esiin. Tuo on niin kaunis!





Purppuraomenapuu ´Makamik´ on myös ihan täynnä nuppuja, muutamat ensimmäiset kukat on auennu. Tätäki puuta on 3 kertaa siirretty isokokoisena kaivurilla paikasta toiseen, ja hyvin kasvaa ja kukkii. Puiden siirtokin siis onnistuu, kun muistaa vaan kaivaa tarpeeksi ison juuripaakun mukaan ja tekee siirron oikeaan aikaan, mieluummin loppukesästä, niin puu ehtii vielä juurtua ennen talvea eikä käytä enää voimaa kasvamiseen.



Metsäpuutahan polun varrella sormivaleangervo lykkää kukkanuppua ja sen juurella kukkii aivan ihanat narsissit, lajike on taas kadoksissa, syksyllä oli aikomus laittaa nuo istutettujen tiedot talteen mut niin vaan jäi laittamatta.



Ja narsissien alla kukkii söpö pikkutalvio sinisin kukin. Tätäkään en ennen ole saanut kukkimaan, kasvupaikka on ollut vähän vääränlainen. Tässä näyttää viihtyvän ja leviävän.


Mantan ja Leimun kanssa pelattiin viikolla pesäpalloa, oli todella kova kilpailu siitä kumpi pallon aina saa! Ja olihan niillä mukavaa.




Ja nyt pitää lähteä jatkamaan töitä, sikalan pesut kesken...vaikka mieli tekis vaan pihahommiin, mut ei auta. 


lauantai 1. kesäkuuta 2019

Avoimet puutarhat - päivä lähestyy!

Ilmoitin meidän pihan mukaan 7.7.19 olevaan  Avoimet puutarha - tapahtumaan. Pari vuotta sitten oltiin mukana ensimmäisen kerran ja oli niin kiva päivä, että nyt päätin laittaa uudestaan pihan auki. Silloin saa siis luvan kanssa tulla tutustumaan puutarhaan, käveleskellä vaikka ihan rauhassa, omissa oloissaan, tai tulla poriseen ummet ja lammet, niinku itelle sopii.

Alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääsee tapahtuman nettisivuille, sieltä löytyy myös kaikki muut puutarhat, jotka ovat mukana. Harmi vaan, kun ainakin vielä näyttää siltä, että täällä Pohjois-Pohjanmaalla ei montaa pihaa ole auki. Koitin kyllä paria ystävää houkutella, mutta en saanut heitä innostumaan. Jospa joku jaksais siitä huolimatta ajella tänne meille, vaikka ei muita pihoja nyt osuiskaan samalle reitille. 


Sain Biolanilta 20 kg säkin sammalsyöppöä puutarhapäivää ajatellen testiin ja esittelyyn. Kylvin nyt eilen sitä tuonne alapihalle, jossa tuota sammalta kasvaa nurmikolla ihan reilusti! Ruohon leikkaaminen on ollu jo aika työlästä, renkaat tahtoo osittain painua sammaleeseen ja kone meinaa tukahtua. Ja vaikka oon tätä pihaa kalkinnut vuosittain, se ei meinaa oikein riittää pitämään sammalta pois. 
Sammalsyöppö on siis nurmikon lannoite, joka hävittää sammalta korkean kaliumpitoisuuden ansiosta. Siinä on mukana kuollutta sammalta hajottavia mikrobeja, sammalen pitäs siis hävitä ihan itestään pois. Eikä sitä tarvi levittää kuin kerran keväällä. Ihan mielenkiinnolla odotan tuloksia, jätin toisen kohdan käsittelemättä, niin voi vertailla eroja. 


Ja mikä parasta, ens viikolla mä saan vihdoin ja viimein robottiruohonleikkurin!
Toivon hartaasti, että voikukkaongelma ainakin osittain ratkeaa sillä. Aikaa säästyy muihin pihahommiin ja on sitten aina siisti nurmikko, satoi tai paistoi. 
Oman haasteensa näille roboteille tuo nämä meidän pihan rinteet. Husqvarnan roboteista löytyi oikeastaan 3 vaihtoehtoa, jotka täällä selviytyisivät, joten sen perusteella sitten tehtiin valintakin. Neliömäärältään täällä olis muuten toiminut pienempikin kone. 
 Husqvarnan automower 450x meidän nurmikolla tulee jatkossa pörräämään. Ja myös Avoimet puutarhat - päivänä täällä on näillä näkymin paikanpäällä mukana Husqvarnan jälleenmyyjä esittelemässä konetta ja sen toimintoja. Joten asiasta kiinnostuneiden ja robottia harkitsevien kannattaa kyllä tulla käväisemään! 


Vielä en päässyt omaa konetta kuvaamaan, joten lainasin kuvan Husqvarnan nettisivuilta.
Kaikenlaista on siis luvassa, pihakin on muuttunut parin vuoden aikana jonkin verran, joten silloin käyneille vieraille on taas uutta näkemistä. 

Heinäkuun alkupuolella kukkii yleensä vielä pionit ja monet muutkin kesän puolivälin kukkijat. Tämmösissä tunnelmissa oltiin vuosi sitten tulevan puutarhapäivän aikoihin.  

Näiden kuvien myötä, mukavaa viikonloppua! 












torstai 30. toukokuuta 2019

Kivimuurin paikkailua

Taas sai alkaa korjauspuuhiin, kivimuuri sortui ja nyt näköjään useammasta kohdasta. Nuo kääpiövuorimännyt on jo niin suuria, että niiden juuristot puski kivien väleihin ja pääsi liikutteleen kiviä, roudan lisäksi. Alunperinkin on tehty virhe siinä, että ei ole tullut laitettua suodatinkangasta tuonne muurin ja mullan väliin. Täytyis purkaa koko muuri pois ja tehä uuestaan, mutta yksin en siihen pysty. 

  





Tänään korjasin parin metrin pätkän, että ei nyt ainakaan kukaan loukkaisi ittiään tuossa. Pari kääpiövuorimäntyä lähti pois. Ensin ajattelin että säästän ne, mutta juuret ja oksatkin katkeili sen verran pahasti, että ei niitä saanu pelastettua. Mullat lapioin pois, tiputtelin kaikki heiluvat kivet alas ja ladoin ne nyt paremmin paikoilleen. Ainakin vähäksi aikaa nyt sai tekohengitystä. Reunalle istutin seppelvarvun, pari luppiota ja yhden pienikasvusen syyshortensian. Jotenki tuli kyllä paljaan näkönen ilman niitä mäntyjä, mutta jos tuohon silmä tottuis.



Vielä tuo yks mänty joutais pois, tuostaki kivet uhkaa tippua. Ihan ylikasvaneeksi on päässyt, vaikka toisaalta tuo on ihan komean näkönen ja tuo korkeutta tuohon ryhmään. 


Omenapuissa on ihan muutamia ensimmäisiä kukkia auki. Tosi hitaasti aukeaa nyt, on ollu niin sateista ja tuulista, kylmääkin, että se viivästyttää kukintaa. Mut toisaalta ei haittaa, jospa ei tulis enää hallaöitä tuhoamaan satotoiveita. Lepaan melonilla on ihanat, vähän pinkit nuput ja alkuun punertavat kukatkin! 


Sammalleimut kukkii parhaillaan, tämä on niin nättiä! 


Ja tätä voikukkaa mä en meinaa kestää! Koko nurmikko kukkii keltasenaan! Vaikka aamulla oisiat ajanu nurmikon matalammaksi, niin illalla jo osa, viimestään seuraavana päivänä taas koko nurtsi kukkii keltasenaan. 
Positiivista siinä on se, että voikukat houkuttelee pölyttäjiä pihalle. Jos se pysyiskin vaan nurmikolla niin ei ongelmaa, mut kun se pääsee kukkapenkkeihin niin se on viheliäinen riesa!  Eroon ei taho päästä enää millään konstilla. 







perjantai 24. toukokuuta 2019

Kylvöt loppusuoralla

Kasvimaa on kohta kylvetty kokonaan. Tänä keväänä oon kyllä harvinaisen aikasessa kylvöjen kans, monesti oon jättäny ne kesäkuun puolelle. Mutta nyt ei oo malttanu oottaa, on ollut niin lämmin, eiliseen asti. Mutta tänään on ollut tosi kylmä, satanut ja tuullut. Kesäinen tunnelma niinku pois pyyhkästy...
Vielä yks rivi mansikkaa on nostamatta ylös. Siihen tilalle on tulossa sokerihernettä ja vähän lisää porkkanaa. Uudet mansikan taimet istuttelin kasvulaatikoihin, pikkusen laitoin kalkkia mullan sekaan, kankaat vaan pintaan ja taimet paikoilleen. Lannotusta nämä ei nyt tarvi, syksyllä saavat syyslannotteen. 


Yks avomaankurkkuki joutu kasvimaalle, kasvihuone tuli täyteen, eikä löytynyt sieltä paikkaa. Enpä oo tätä vielä taivasalla kokeillukaan kasvattaa, tosin avomaallehan tuo on tarkoitettu. 


Kevätmessuilta löysin ihanat Kotipuutarhan julkaisemat kasvikortit. Niistä askartelin kasvihuoneen seinälle koristeeksi, mutta myös ihan tiedonki vuoksi pienen "taulun", näin ne on lähellä hyötypuutarhaa ja voi käyä aina kurkkaamassa muistin virkistykseksi. Varsinkin nuo kumppanuuskasvit on mielenkiintonen juttu, vähän koitinkin nyt kylvöjä tehä noiden mukaan. 



Ensimmäinen tulppaanikin kukkii. Tämä on viimenen hengissä oleva 'Jackpot' niistä parista kymmenestä mitä joskus oon istuttanu. Kaunis! 


Rönsyansikka on nyt kunnolla vallannut maanpinnan ruusujen juurelta. Tykkään tästä niin, nätit kukat ja lehdet on hienot. Kasvutapa niin tiivis, ei tarvi kitkeä piikkisten puskien juuria. 



Ja omput, ne on ihan täynnä nuppuja! Yks lämmin päivä ja nuo kaikki avautuu. Viime vuonna ei juuri omenoita saatu, jospa niitä nyt tulis! 😊 
Hyvää viikonloppua! 



keskiviikko 22. toukokuuta 2019

Purppuratuomen tuoksua

Eilen nurmikonleikkuun välissä piti ihan pysähtyä ja lopettaa työt vähäksi aikaa, kun pääsin purppuratuomen juurelle. Sen tuoksu leijui metrien päähän ja on aivan ihana. Miedompi kuitenkin mitä tavallisella tuomella ja jotenki ehkä hienostuneempi, niinku puun värityskin. 




Tuomi alkaa olla jo niin iso, että oksat kaartuu kivasti tuon lähteen ylle, mikä tuossa takana on. Alimpia oksia on pitäny jo leikata, että siitä mahtuu kulkemaan alta. Yks hienoimmista puista mitä tiiän. 


Lemmikit on levinnyt lammen ympärille, nekin aloittelee kukintaa. Tämä on ihan luonnosta siirrettyä puistolemmikkiä, tavoitteena onkin, että se kotiutuis tänne kunnolla ja sais levitä. 


Valkoiset kirjopikarililjat ja orkideanarsissit kukkii vierekkäin. Tämä päätypenkkiki vaan täytyy nostaa ylös ja uusia, mutta ei raski ennenku nämä sipulikukat on kukkineet. 



Metsäpolun varrella kukkii valkoiset kääpiötulppaanit, joiden kukkavarsiin tulee useita kukkia. Tämäki on aika kiva, viime syksyn hankinta. 


Ja nyt aamun onki sopivasti satanu vettä, saa kasvimaa kosteutta. Istuttelin vielä kaalien taimia, kylvin porkkanaa ja naurista niiden kaveriksi. Nyt on kesä! 😊