tiistai 23. elokuuta 2022

Kevään puutarhakierrokselta - Kenkävero ja Tertin kartano

 Nyt sattui muutama vapaapäivä tälle viikolle, joten ehdin viimein tännekin kirjottelemaan. 

Käytiin siis keväällä, toukokuun loppupuolella ystäväni kanssa kiertelemässä puistoja ja puutarhoja Etelä-Suomessa. Lähdettiin melkein ilman suunnitelmia matkalle, päädyttiin Mikkelin kautta Kotkaan ja sieltä seuraavana päivänä Loviisaan ja Porvooseen. Oli kyllä kiva reissu ja monta hyvää kohdetta saatiin mahdutettua mukaan. 

Mikkelin Kenkävero


Kevät oli silloin vielä niin aikasessa, että vasta tuomet oli kukassa. Vanhoissa kengissä kukki orvokit, ihan hauskaa rappioromantiikkaa.


Puutarhan puolella oli kasvu aika alussa, pionit sieltä erottui joukosta ja muutamia muita perennoja. Rikkaruohoja, varsinki vuohenputkea kasvoi kyllä joka paikassa. Taitaa olla työläs homma pitää puutarhaa kunnossa. Olis kyllä kiva käydä tuolla uudestaan vaikka nyt loppukesästä, niin näkisi mitä kaikkea siellä nyt on. 


Kääpiömanteli oli aivan ihana! 



Kenkäverosta jatkettiin matkaa Tertin kartanoon. Kartanon ympärillä on laaja puutarha, kirsikkapuita, puulajipuisto, iso yrttitarha ja vanhojen muurien ympäröimä salaisuuksien puutarha.


 Juotiin hyvät kahvit kartanon ravintolassa ja kierreltiin sen jälkeen puistossa. Muuripuutarhassa järjestetään kesäisin ohjattuja kierroksia, vaan me oltiin sen verran aikasin liikkellä, että niitä ei vielä ollut. Saatiin poikkeusluvalla käydä tutustumassa siihen kahdestaan. 


Aivan hurjan ihana pikkuruinen puutarhavaja, jokaisen puutarhurin unelma! 


Voin vain kuvitella miten kaunis tämä on keskellä kesää! 


Vajan nurkalla räystään alla oli tynnyri, johon sadevesi kertyi ketjua pitkin valumalla. Ihana idea tämäkin! 


Puistossa kukki ihanasti narsisseja puiden juurilla. 


Keisarinpikarililjoja kirsikkapuiden juurella...


Ja ne kirsikkapuut! Ihan täynnä kukkia! En muista oonko koskaan nähny edes tuommosta kukintaa. Ei vaan saanu kameralla ikuistettua sitä hyvin, vaikka kuin yritti. 




Sisäpihan puolella oleviin penkkeihin ihastuin. Sopis niin hyvin meillekin. 


Kartanon päärakennus. 


Puiston takaa pilkotti läheinen lampi.
 Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos liikkuu Mikkelin suunnalla. Täällä vois vaikka majoittua, niin ehtisi ajan kanssa kiertää aluetta. Monta mutkaa jäi tutkimatta, mitä mistäkin löytyy. Ehkä vielä joskus palaan. 



sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Kesää

 Taitaa käyä niin, että instagram pikkuhiljaa syrjäyttää tämän blogin. Sinne on niin helppo nakata kuvia, kun se ei vie juurikaan aikaa. Laiskuuski monesti iskee, kun meinaa alkaa kirjottelemaan pitemmästi, kesken on jäänyt tämäkin postaus jo monta kertaa.

Kesä on mennyt aikalailla töissä, pari pienempää lomapätkää on ollut välillä. Keväällä pyörähettiin ystäväni kans Etelä-Suomessa puutarhoja ja puistoja kiertelemässä, muistaakseni kymmenkunta puutarhaa/puistoa me kierrettiin parissa päivässä. Alla kuva Eija´s Gardenin japanilaisesta puutarhan osasta. Niistä tekis mieli tehä ihan oma juttunsa, kunhan kerkiän.

Mitään uutta en ole nyt ehtiny pihalla tekemään. Vanha kasvimaa olis vielä urakoitava siistiksi, sinne meinaan laittaa vaan nurmikon ja ehkä sulkapalloverkon, niin saa lapset pelailla. Pitäs vaan ensin kerätä vanhat kasvulaatikot, hakkeet ja rivivälien kankaat pois ja tasottaa maat, niin sais kylvää nurmikon. Aika karmeaan kuntoon tuo on päässy, metrin korkuiset ohdakkeet kasvaa laatikoista...


Ja ettei nyt ihan onnettomaksi jää kuvasato, niin muutama ruusukuva on pakko laittaa. Ne kukki tänä kesänä ihan valtavasti! Melkein leikkasin juhannus- ja suviruusut keväällä alas, kun niin on aika paljon kuollutta, mutta onneksi en sitä kuitenkaan tehnyt. 


Alla papulanruusu, juhannusruusun sukulainen.


Matala, n. 70 cm jäävä ´Marzipan´ löytyi Blomqvistin taimistolta. 


Rungollinen teresanruusut minilabyrintin nurkassa, myöskin Blomqvistilta, nämä on niin ihania! 


Wiljaminkeltaruusu ja Jens Munk.


Potagerissa kasvu on ollut hidasta. Kesäkuun helteet tuli sen verran huonoon väliin, että olis pitäny kastella noita joka päivä. Oikeastaan vasta nyt on kasvu lähteny kunnolla etenemään, herneitä oon saanu jo jonku aikaa, mutta salaatteja ollaan syötä tällä viikolla ensimmäistä kertaa. 

Huvittava kuvapari, 7.7 ja tänään sama penkki...


Krassit ja samettikukat aukoo ensimmäisiä kukkia. 


Herneitä ja pensasmustikkaa, ihan parhaita. Hernettä sais olla vaan enemmän, ehkä ens vuonna osaan laittaa sitä tarpeeksi? 


Ruiskaunokit muistin kerrankin kylvää, mutta kehäkukat unohin...se vähän harmittaa. Onneksi on krasseja. 





No se potagerista. Muuallakin on kukkinut, ranskantulikukasta tuli valtavan komia! Jotenkin tulikukat ei oo ennen kuulunu mun suosikkeihin, mutta tähän nyt kyllä tykästyin. 


Siellä se kukkii pikkusen humalan takana, ei kaukaa erotu, mutta läheltä katottuna niin kaunis!



Ja nyt tuli äkkihälyytys töihin, joten taidanpa päättää tämän postauksen tähän ja jatkaa toisella kertaa. :) 

lauantai 18. kesäkuuta 2022

Kevään puutarhakuulumisia

Kevät ja kesä tulikin sitten taas ryminällä, kun lumet suli. Tulppaanit ja narsissit on kukkineet kovasti. Kaikki on kasvanut kohisten, talvituhoja ei ole juurikaan tullut. Jopa laventelit ja salviat talvehti ulkona hangen alla.


 



Myyrät on tosin taas tonkinu tuon rautatieomenapuun alla olevan penkin ihan kokonaan. Penkki oli käytäviä täynnä ja iso on perennoista on tuhoutunut. Omenapuu on onneksi hengissä. Tätä on saanu nyt paikkailla ja polkea talikon kans umpeen.


Ei ole tämä puutarhuri pysyny oikein menossa mukana, pikkuhiljaa oon siivoillut kukkapenkkejä kaiken muun puuhailun ohella. Etupihan laatoituksen vierestä nostin kuolleet pensaiden juurakot pois ja laitoin vaan kankaan ja hakkeen tilalle. Koira kun asustaa tässä portaiden vieressä päivisin, niin se oli kuopsuttanu nuo pensaat tuosta hengiltä, reunakivetki oli jo melkein jääny tuonne nurmikon alle piiloon. Appiukolta sain viime kesänä muutaman valurautapadan lisää, ne pistin nyt tuohon tilalle ja kesäkukkia niihin. Tietenkään en muistanu ottaa heti alkuun lähtötilanteesta kuvia, mutta puolivälistä kaivausurakkaa otin kuitenkin pari. Ei tapahu enää hommat niin nopsaan ku kymmenen vuotta sitten, aikaa tähän tuhrautui monta viikkoa, ennenku sain lopulliseen muotoon. Selkää joutuu varomaan ja välillä piti pyytää poikia ja isäntääki kaveriksi. 


Mut siisti tuli! Ja nuo padat ja tynnyri on kyllä mahtavan näköset. 





Kasvimaa on kylvetty ja potagerin yläosaan pensaslabyrinttiin siirtelen pikkuhiljaa taikinamarjan taimia tuolta vanhalta kasvimaalta. Osan oon viime kesänä tilannu avojuuritaimina, osan oon kasvattanu pistokkaista ite. Hoksasin tässä, että suottapa noita edes kasvattaa missään erikseen, näkyy juurtuvan ihan paikalleenkin. Mennään siis pistokkailla loppuun tuo, leikata noita joutuu kuitenkin :) Näkyy juurtuvan erittäin helposti paikalleenkin. 





Kasvimaallakin kaikki kasvaa mitä kylvettiin, jopa pavut on nousseet pintaan ilman esikasvatuksia, vaikka kylvöt jäikin vähän myöhäseen. Tulossa on taas porkkanaa, perunaa, punajuurta, naurista, retiisiä, herneitä ja härkäpapua. Koristekasveiksi esikasvatin samettikukkia ja krasseja, kylvin kesäharsoa, ruiskaunokkeja, auringonkukkia ja malvikkia. Potagerissa ajatushan on kasvattaa sekä syötävää, että erilaisia kukkia, kauneus on lähes yhtä isossa osassa kuin hyötykasvitkin. Toivotaan että tulee sopivan lämmin kesä, ei liian kuuma eikä liikaa vettä, niin saataisiin hyvä satokin. :)