Puutarhani parhaat perennat

 Viime syksyn aikana olin taas ammattikoululla pätkän opettajan hommissa, pidin pihasuunnittelukurssin oppilaille ja siellä heräili ajatus, että josko kirjoittelis jutun mun pihan kestävimmistä ja parhaiten kukkivista perennoista. Taimimyymälöissä valinnanvaraa on melko reilusti, sieltä voi olla hankala löytää omaan pihaan sopivat kukat, jos ei ole ennestään kovin paljoa kasvituntemusta ja kokemusta. 

Keräilin tähän nyt kuvia vuosien varrelta semmosista perennoista, jotka kasvaa ja kukkii yleensä aina, täällä mun savimultaisissa kukkapenkeissä. Kylmät talvet tai sateiset kesät ei ole juurikaan näitä haitanneet. Nämä on semmosia perusvarmoja, joilla kannattaa luoda perennapenkkeihin perusta ja lisäillä joukkoon sitten arempia ja erikoisempia.

Kurjenmiekat eli iirikset on ihan ykkösiä, mutta niistä on oma juttunsa tämän linkin takana, joten en niistä puhu nyt tämän enempää. 

Alkukesän kukkijoista kestävimpiin kuuluu aikalailla tunteita jakava vuorenkilpi, joka toisia ihastuttaa ja toisia vihastuttaa :) Meillä se viihtyy niin auringossa kuin varjossakin. Ja tykkään kovasti, peittää tehokkaasti maanpinnan paksuilla lehdillään, eikä sen juurelta tarvi koskaan kitkeä mitään. Kimalaiset ja muut kevään pörriäiset tykkää sen kukista, sitä kannattaa suosia ihan senkin takia. 

Kivikkopenkeissä viihtyy sammalleimut, joita löytyy monissa eri väreissä, mutta kaikkein kestävin ja varmin on tämä vaaleanpunainen, vanhaa kantaa oleva ´Atropurpurea´. Muut sammalleimut ottaa nokkiinsa aurinkoisina ja vähälumisina talvina, mutta tämä kestää parhaiten. Aurinkoiselle paikalle, kalkittuun ja vähämultaiseen kasvualustaan tyytyvä, kasvaa jopa hiekassa, kivien välistä, niinku kuvasta näkyy.

Tässä sammalleimun takana vaalean sinisenä kukkii lapinakileija. Sekin on kaunis, matalahko ja tiivis kasvutavaltaan, mutta tahtoo kärsiä huonoista talvista.

Puolivarjossa muurikivillä korotetun penkin etureunassa kukkii valkoinen patjarikko. Sitäkin monesti ajatellaan kivikkokasviksi, mutta tämä ei ainakaan mulla siedä paahdetta ja liian kuivaa paikkaa. Tuossa syvämultaisessa, varjoisessa paikassa se viihtyy vallan mainiosti. 

Taustalla kaverina keltainen kevätvuohenjuuri. Tämä on kuin aurinko tuolla pihalla, kukkii varjossa ja auringossa, viihtyy kuivassa ja tuoreessa kasvualustassa. Tätä oon jakanu vähän joka puolelle pihaa, kun on niin nättiä ja perusvarma melkein missä vaan. 

Vanha kunnon kullero, taitaa olla jotain vanhaa maatilaislajiketta, ellei ole jopa sitä luonnonvaraista niittykulleroa. Toin alun yhden vanhan talon pihamaalta, joka sitten purettiin pois. Tuore kasvualusta ja puolivarjoinen tai aurinkoinen paikka on tälle hyvä. 

 

Näkyy nämä alkukesän kukkijat olevan suurin osa keltaisia, niinku tämä keltapäivänliljakin. Tämä on myös vanhaa kantaa, en muista enää kenen pihalta on alkuperäinen taimia lähtöisin. Vai oisko jopa mun kotoa, äitin kukkapenkistä kaivettu. 

Kevään keltaisten ja vaaleanpunaisten jälkeen alkaa kylmien sävyjen kukkien kukinta, erilaisia sinisiä, violetteja ja valkoisia. Osa näistä on kovia leviämään, joten jos niistä ei halua riesaa, niin kannattaa istuttaa joko rajattuun alueeseen tai semmoseen penkkiin, missä ne saa levitä. 

Valkoinen kanadanvuokko on kaunis, kirkastaa mukavasti varjoisempia paikkoja, mutta tästä saa riesan. Jos se johonkin asettuu, siitä ei pääse enää eroon. 

Loistotädyke kukkii taivaansinisenä pari viikkoa juhannuksen aikaan. Se viihtyy savisessakin maassa, aurinkoisella paikalla. Leviää aika tehokkaasti siementämällä, mutta kun viitsii katkoa kukkavarret pois heti kukinnan jälkeen, niin ei ole ongelma. 

Aika monta muutaki sinistä kukkijaa kukkii kesäkuulla, mm. karpaattien kello. Tämäkin on ihan kasvi aurinkoisen penkin reunassa, tosin vaeltelee vähän eri paikkoihin, kun siementää. Ja tämän siementen kannattaa antaa kypsyä ja varista maahan, ainakin savisilla mailla, muuten se saattaa hävitä märän talven jälkeen kokonaan pois. 

Tässä on joku jalokurjenpolvi, jonka lajiketta en tiiä. Isot ja kauniit kukat, jotka kestää varjoisammalla paikalla melko pitkään. Auringossakin viihtyy kyllä, mutta kukinta on nopeaa ohi. 

Yleensäki kurjenpolvet on helppoja ja vaatimattomia. Tuoksukurjenpolvi on ihan mahtava reunuskasvi vaikkapa puiden alle tai pensasryhmiin. Se pitää rikkakasvit tosi hyvin kurissa, ei tarvi kitkeä oikeastaan koskaan. 

Ja hyvin samantyylinen mutta puolet matalampi on peittokurjenpolvi, joka menestyy paremmin aurinkoisella paikalla. Tässä pensaiden alla, portaiden reunassa se on vallan mainio perenna. 

Valkoinen kyläkurjenpolvi 'Laura'. 

Sen vieressä kukkii pitkään violetti loistosalvia. Sekin on aika vaatimaton, aurinkoiseen paikkaan sopiva perenna. 

Kangasajuruohoa mulla on monessa paikassa reunuskasvina, niin auringossa ku varjossa, hiekkasessa ja kuivassa kasvupaikassa, sekä savisessa ja kosteassa paikassa. Kukkii ja kasvaa melkein missä vaan. Paitsi ei siedä juurella seisovaa vettä. 

Vanhan kannon juuressa, lähteen vieressä tämä on ihana! 

Maksaruohoista mongolianmaksaruoho on mun suosikki. Sekin peittää tehokkaasti maanpintaa, sopii kivikkoihin ja pensaiden alle lämpimille paikoille. Ja kukat houkuttelee hirmusestki kimalaisia. 

Keskäkuun loppupuolen kukkijoista kestävimmät on olleet jalopähkämöt, kiinanpioni 'karl rosenfield' ja vanha ruskolilja. 

Jalopähkämö tykkää savisesta maasta, leviää ja leviää... Mut aina kukkii. 

Pionin juurakko ei tykkää märästä paikasta, jossa seisoo syksyllä vesi. Se kannattaa istuttaa joko rinteeseen tai tehä sille kohopenkki, josta ylimääränen vesi valuu helposti pois. Nykyään suosiossa olevat muurikivialtaat on pioneille vähän huonoja kasvupaikkoja, sateisena kesinä ne tahtoo kärsiä ja hukkua. 

Ruskolilja on yks perinteisempiä kukkia perennapenkissä. Sillä on juuristossa sipuli, josta se kasvaa ja kasvattaa myös uusia pikkusipuleita, joista sitä on helppo lisätä. Plus se hyvä puoliki siinä on, että vaikka olis kuin ruohottunut kukkapenkki muuten, ne sipulit saa sieltä helposti talteen ja siistittyä vaikka pesemällä kaikki rikkaruohot niistä pois. Nämäki kaivoin täysin heinien sisältä, yhen vanhan talon pihasta. 

Loppukesän kukkijoista kestosuosikkeja on jalokallioiset. Roosan värinen lajike on aika ihana keltaisen tarhapäivänliljan kans. Mut tämä ei pysy pystyssä ilman tukea. Jonkulaisia virityksiä koitan aina sille laittaa, mut silti pötkähtää nurin. Sais olla pikkusen korkeammat kasvit ympärillä. 

Perinteinen vaaleansininen lajike on huomattavasti parempi. Mut yksittäisperennaksi tästä ei oo, sillon kaatuu kyllä. Kuunliljat passaa kivasti tämän tukipariksi. Ja kukkii kaaauan, toista kuukautta! Ja kasvupaikalla ei näytä olevan väliä, kukkii joka paikassa mihin oon sitä levitelly. 

Pionit ja jalokallioiset yhtä aikaa kukassa. 

Sormustinkukista tykkään kans. Ne on niin näyttäviä, korkeita ja kirkkaan värisiä. Tämä kans vaeltelee, kun on vain kaksvuotinen. Oon antanu siementää vapaasti ja levitä minne tykkää mennä. Myrkyllisenä ei ehkä paras valinta jos on pieniä lapsia. 

Tähtiputkiin oon tykästyny viime vuosina. Kaukaa katottuna kukinta ei kauheasti erotu, mutta noiden kauneuden näkee ku kumartuu lähemmäs katsomaan, tai ottaa kunnon kuvan. Näkyy kestävän hyvin, oli sitten minkälainen talvi tahansa. 

Punatähtiputki

Isotähtiputki

Ai ja vielä pitää mainita yks maanpeittokasvi, hopeatäpläpeippi. Tämä on huippu, tälle ei pärjää edes juolavehnä. Isojen ruusupuskien juurella toimis ihan mahtavasti, aikomus ois levittää, kun ehtii. Varjossa lehtiin tulee enemmän valkosta, mut tähän kohtaan paistaa aurinko melkein koko päivän, siks lehet on noin vihreät. Aurinkoisessa paikassa vaatii kyllä syvän mullan ja tarpeeksi kosteutta. 

Koko kesän kukkiva kestosuosikki on kesäpikkusydän. Tätä kannattaa olla joka puolella, se kun oikeasti kukkii kesäkuusta elokuuhun asti, hyvänä kesänä vielä pitemmälleki. Tykkää aurinkoisesta ja puolivarjoisista, syvämultaisista paikoista, kivikossa se kituu ja kuolee. Passaa kivasti myös maljakkoon kerättävien kukkien joukkoon, kestää pitkään niinkin. 

Ja tässä myös sitä nauhusten parina, elokuulla kuvattu. Nauhuksetki on ollu ihan pihan alusta lähtien. Kerran oon nostanu ne ylös ja uusin penkin kokonaan. Juurakoita saa välillä jakaa ja siemenistä lisääntyy myös. Mut siementaimissa on semmonen ominaisuus, että ne ei enää välttämättä ole samaa lajiketta ku alkuperänen, varsinkin jos pihalla kasvaa erilaisia nauhuksia. Nämä risteytyy keskenään ja siementaimista tulee ihan uusia lajikkeita. 

Syksyn kukkijoita mulla on tosi vähän. Niien kans mä en oo onnistunu, oon kokeillu vaikka ja mitä, mut oikeastaan kultapallo, syysleimut ja punaväriminttu on semmoset, joihin voi luottaa. 

Kultapallosta semmonen vinkki, että kannattaa juhannuksen aikoihin katkoa kaikko varret puolivälistä poikki. Sillon se haarautuu, kasvaa hitaammin ja kukkii syksyllä paljon matalampana, eikä kaadu niin. Muutenhan tästä tulee semmonen parimetrinen roikula, joka tarvii tuen pysyäkseen pystyssä. 

Syyskuun viimesinä päiviä värimintutki näyttää jo melko vanhuksilta... 

Jokunen syysleimuki vielä sitkuttelee. Yöpakkasista huolimatta näytti ihan hyviltä.

Mut kyllä syksyllä kukkia parempaa on ruska. Jos ei oo perennaihmisiä, nii kannattaa sillon valita semmosia pensaita, jotka kukkii kesällä ja saa myöhemmin komean syysvärin. Hyvänä syksynä on toisen väriloiston aika.

 

Näin lumiset on maisemat tällä hetkellä. Hyvä suoja kasveilla pakkasta vastaan. 

Mukavaa talven jatkoa.