lauantai 31. maaliskuuta 2018

Pupujussien karkotusta

Hyvää pääsiäistä!
Aurinko paistelee ja ilma on kyllä tosi lämmin, pitkästä aikaa!


Huomenna huhtikuun eka päivä ja auringosta huolimatta lumitilanne on aika runsas... 😃



Piti käydä tarkistaan omenapuiden tilanne, onko ne lähteneet jäniksien suihin, vaan ei onneksi ainakaan vielä ollu. Muutamat jälet löytyi kyllä, aika iso pupu oli pomppinu reilun 10 metrin päästä puista, mut norjanengervot oli houkuttanu enemmän ja ne oliki napsittu aikalailla matalaksi. Toisaalta parempi nii, ois ollu leikkuuvuorossa joka tapauksessa tänä keväänä. 


Koivutisleeseen oon luottanu jo useamman vuoden. En ole verkkoja käyttäny puilla enää pitkään aikaan, vaan käyn aina hangelle ja vähän isompien puiden runkoonkin läikyttelemässä tislettä. Haju karkottaa niin myyrät kuin jäniksetkin. Nuorien puiden kuoren tuo voi polttaa rikki, joten ei kannata ihan suinpäin sitä sinne kaadella. Yks hyvä tapa on imeyttää tätä vaikka puuhakkeeseen ja heitellä sitä haketta puiden juurille. 


Ihan kunnolla tuota sai kahlata. Yli puoli metriä on lunta joka paikassa, paikotellen lähemmäs metri. 
Kyllähän tuo vähän jo tympäsee, mut eipä tarvi suojata kivikkokasveja auringolta, kun on tuo lumi suojana. 


Vertailukuva samasta kohtaa viime keväältä. Vähän aikaa saa vielä ootella, että tuohon päästään.


Mukavaa kevättä! 
Ja tervetuloa uudetkin lukijat. 😊


lauantai 10. maaliskuuta 2018

Talvehtii edelleen...

Eipä tässä oo päässy vielä ajatusta pitemmälle puutarhasteluhommien kans. Tällä viikolla ollaan vietelty hiihtolomaa, ihan kirjaimellisesti on nyt hiihdetty, uitu ja lasketeltukin. Lapset ei ollu ennen kukaan lasketellu ja eilen vietiin ne päiväseltään Vuokattiin harjoittelemaan ja alkukankeuksien jälkeen se homma sujukin oikein mallikkaasti ja uudestaan pitäis päästä kuulemma. :) Sen verran se tieten osaa jännitti, että kotona vielä pistivät vastaan että ei halua lähteä ollenkaan, mut olin nyt kauhea äiti ja "pakotin" ne kokeilemaan :D Aattelin että jos ne nyt ei viimestään tässä vaiheessa sitä testaa, niin jää pian kokonaan testaamatta. Toisekseen kun kerran ovat nyt kokeilleet ja oppineet vähän, niin tietävät mitä se on, jos ei kokeilemisen jälkeenkään kiinnostais, niin sitte ei tarvis uudestaan mennä. Ja onneksi oltiin sen verran jääräpäisiä että ei annettu periksi. ;) 
Vuokatti on siitä kiva paikka, että siellä on tosi hyvät harjottelumäet ja muutkin rinteet aika kivoja aloittelijoille. 






 No sen verran kevättä on rinnassa, että tulppaaneja on taas maljakossa lähes kaiken aikaa.


 Leimun kans on lenkkeilty ja nautittu auringosta... 
Jos en kerralla taas palaisin pelargoneihin ;)