lauantai 21. kesäkuuta 2014

Juhannusta

Eipäs ole menny polusta tämäkään sairasloma. :) Sain pikkuveljen pihahommiin. Vähän vaan meinas raskaaksi käydä pihatyöt lumisateessa... mut sitkiästi herra veti leikkuria perässä, vaikka se välillä vähän yskähtelikin... Sen verta pitkää oli nurmikko, että oli pakko ajaa, vaikka välillä satoikin. Tosin piti leikata toiseenki kertaan, että saatiin siistiksi. Harvinaisen kylmä kesäkuu ollu, enpä muista toista tämmöstä juhannusta.


Seinänvierukset kivettiin nyt loppuun. Mä tässä aattelin, että oikeestaan oli onni että sairastuin....en mä ois muuten saanu veljeä töihin, oisin yksin joutunu tekeen kaikki! =D Paljon nopeampaa tapahtu homma kaksistaan ja pääsin huomattavasti vähemmällä. Minä vaan konttasin ja naputtelin vasaralla kivet paikalleen ja veli kuskas kuivabetonia kottareilla melkein 10 tunnin päivän! 


Lisätäänpä tähän väliin muutama kuva keskeneräisestäki työstä ja ohjetta, sitä jo kyseltiin. :) Ihan ensimmäiseksi vedettiin linjalangat, jotta saatiin reunasta ainaki melkein suora. Maata kaivettiin n. 10 cm pois. 


Pohjalle suodatinkangas, joka nostettiin nurmikon reunaan asti pystyyn. Ja kottikärryissä sekoiteltiin 3 osaa 0-8 ml mursketta, 1 osa yleissementtiä kuivana sekaisin, kippailtiin tuohon kankaan päälle ja tasoitettiin. Siihen vaan napputtelin kevyesti kumivasaralla kiviä paikalleen. Ja kivet on ihan tuolta pihalta ja muualta luonnosta kerättyjä, ei mitään seulanpääkiviä. Toki niilläki voi tehä, mut nämä on ilmasta tavaraa ja käy ihan yhtä hyvin. 
Kivien asettelemisen jälkeen laitettiin päälle vielä vähän tuota kuivaa murske-sementtiseosta ja harjattiin välit tasaiseksi. Lopuksi kastellaan kevyellä suihkulla useaan kertaan, jotta vesi imeytyy läpi asti. Vuorokauden päästä se on jähmettynyt kovaksi betonikiveykseksi.

Ja tärkeää tässä on nyt se, että tuonne kuivabetonin sekaan ei saa mennä multaa. Sillon se menee pilalle, ei jähmety kunnolla ja halkeilee ja murenee. 


 Toistaki talonpäätyä saatiin vähän eteenpäin...takaterassin alaosa on vielä laudoittamatta, joten terassin laidan kiveykset jää oottamaan.


Samalla siistittiin myös lampun juuri, samalla tekniikalla kun seinänvierukset.


Vuorikaunokki, mahoton kova leviämään, mutta sievä kun mikä! On yritetty jo kaks kesää tätä tästä siirtää pois, mut silti aina nousee ja kukkii, eipä sitä enää saa... joten kannattaa laittaa mieleen, jos johonki istuttaa nii sitte se on ja pysyy.


Kovin on vihreää, mutta kukatonta...lumisade ja kylmät yöt on viivästyttäneet melkein kaikkia kukkia... 


Karhunvatukka ja ruohosipuli ei onneksi kylmästä tykänneet huonoa, marjoja siis syksyksi ootettavissa, toivottavasti. 


Juhannusruusu ehti juuri ja juuri kukkaan juhannukseksi, se kait se tärkein. :) 

Leppoisaa keskikesän juhlaa! 





lauantai 14. kesäkuuta 2014

Pakkolomalla

Ankeaksi meni kesä. Ilmatki myötäilee mielialoja, on saatu kyllä vettä ihan riittämiin! Kävin viikolla Oysissa mutkan, umpisuolen leikkauksessa. Heinäkuun puoliväliin asti sairaslomaa, ei saa nostella 2,5 kg painavampaa, ei tehä pihahommia, ei siivota, eikä juuri mitään muutakaan. 
Ja niinku nyt ois ollu aikaa alkaa sairastaan, kivikasa lojuu etupihalla, seinänvierukset on auki, että sais niihin kiveykset tehtyä. Ei auta ku oottaa taas. 


Voikukat kukkii ja siementä ympäriinsä, nurmikko on pitkää ku mikä, rehottaa ja villiintyy koko piha. 


No, on sentäs kukkivia kuitenki vielä. Sammalleimut kukkii vielä näin ihanasti havujen alla, kun toisessa paikkaa ne on lopettanu jo jonku aikaa sitten.


Ja siinä sitä ois kans rojektia. :) Tähän hommaan tarttisin kyllä ihan työmiehiä, ei aivan iteltä onnistu...


Maanantaina kävi kaivuri pihalla aukaisemassa vanhan kasvihuoneen pohjat ja ikkunoista ois nyt tarkotus väsätä mulle uus kasvihuone. :) Viiniköynnös se vielä siellä on nurkassa, rypäleitä on taas tulossa, vaikka ilman talvisuojia olikin. Harsolla koitin sitä peitellä talveksi, vaan eihän se ollu pysyny kunnolla. Mut eipä tuo ollu kuitenkaan paleltunu. 


Kankaat ja sepeli pohjimmaiseksi, harkoista perustus... nurkassa vielä kaato että lähtee vedet kulkemaan perustuksen alta pois. Pohjahommia oisin kyllä tehny itekin, mut tämä leikkaus nyt pisti kaikki työt jäihin... :(


Alppiruusut kukkii parhaillaan. Vasemmalla Marjatanalppiruusu ´Haaga´  ja oikealla ´Helsingin yliopisto´



 Suikerovihma, ihana räiskyvän keltainen kukinto, niin pirtsakka! 


Herneet ja salaatit kylvin viime viikolla, nyt näkyvät tulleen pintaan. Vielä on rivivälien laitto kesken, noiden laatikoiden paikalta kaivelin vadelmaa pois viime kesänä. Nyt kun kaivuri kerran kävi, kaivatin sillä loputki vadelmat, kun ei ne koskaan mitään tehneet. Siinä ois nyt pätkä tyhjää, mitähän keksis tilalle? 


Karhunvadelmassa on ihan mielettömästi kukkia! Jos nyt vaan lämmintä riittäisi, saataisiin syksyllä ensimmäinen kunnon sato tästä :)


Keltapäivänliljan kukintaa


 Ja mun pionit! Komeasti nupullaan, eivät vielä koskaan ole kunnolla kukkineet. 
Nyt tulee kukkia ihan tosissaan, kymmeniä ja kymmeniä, joka puskaan...

Jopa etupihalle syksyllä siirretyt pionit kukkii. Eli eipä pidä aina paikkaansa se, että pionia ei sais siirtää, kun lakkaa kukkimasta. Tietenki siirrettävän pionin juuristo pitää pysyä kasassa, isot varastojuuret katkeilee tosi helposti. Jos siirto onnistuu hyvin, niin kyllä se näköjään kukkii siitä huolimatta. 


Lumipalloheidet on komeimmillaan. Nyt ei ole kovin pahasti kirvoja, jonkun verran nuorien oksien kärjissä, mutta ei samassa mittakaavassa kuin vuosi sitten. Kevätruiskutteetkin jäi antamatta, sillä ois tieten saanu ehkäistyä nämä vähäisetkin.


Talven aikana ruskettuneet Patjarikotkin piristyi kukkimaan. Tämä on kyllä ihmeen sitkeä perenna, vaikka näytti siltä, että tästä ei tuu enää mitään, niin nousi kuitenkin ja nyt on enää ihan muutamia laikkuja, jossa ei kasva mitään. Ja nekin varmasti syksyllä täyttyy, kun kukkineet siementää ja niistä lähtee uusia taimia tosi nopsaan.
Luonnonsaniainen on pesiytyny penkin keskellä olevien kivien väliin. Alkuun ajattelin, että kitken pois, mutta kun tarkemmin asiaa tuumin niin sehän on siellä ihan kiva, joten antaapa olla. :)


tiistai 10. kesäkuuta 2014

Viehättävä kaupunkilaispiha

Pari viikkoa sitten vierailin eräällä pienellä, mutta tosi sievällä pihalla. Mä niin ihastuin pihan siisteyteen ja tunnelmaan, pyysin lupaa ottaa kuvia ja laittaa blogiin muidenki iloksi. Kännykkä on vaan tosi huono kameran virassa, siksi kuvat on nyt vähän epäselviä, mutta idea kuitenkin näkyy. 

Vanhat ruostuneet tonkan kesäkukkin istutusastioina oli ihanat! 


Ja täällä oli kivasti yhdistelty luonnonkiviä, betoniin ja muurikiviin, vaikka kasveja oli aika vähän, niin ne erottui sieltä edukseen ja kokonaisuus oli tosi kiva!


Ja noista köysiaidoista mä tykkäsin! Ihan hirmu hyvin sopii tuonne, tuo sellaista pehmeyttä kivien ja betonin rinnalle. Aina ei siis tarvitse olla montaakaan "puskaa" kun silti voi olla viihtyisä ja kaunis piha. :) 


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Omenankukkien tuoksua



´Lepaan meloni´ ja ´Pirja´, joista ´Pirja´ hieman aikaisempi. 


Kukkia on valtavasti puiden kokoihin nähden, mutta missä kaikki pörriäiset? 
Yöpakkasia ei liene uhkana, mutta ilman pölyttäjiä ei saada omppuja. 
On niin kylmää ja märkää, vettä satelee vähän väliä ja tuulee...ei lennä kimalaiset tällä ilmalla. 
Rautatieomenapuun kukat riippuu puolipalloina oksista, eivät jaksa kunnolla edes aueta...


Vielä onneksi löytyy nuppujakin jonkin verran, ei ihan muutamassa päivässä kuitenkaan mene kukinta vielä ohi...
Laitetaan toiveisiin aurinkoisia ja lämpimiä päiviä!