torstai 30. heinäkuuta 2015

Aurinkoa näkyvissä

Tämmönen ruusu sieltä paljastui, onko saman näkönen kun Valamonruusu? Onko jollain verrata? 
Aurinko paistaa kerranki, ihanan lämmin päivä! :)





Istutuksia

Kävästiin tässä yks ilta semmosen vanhan mökin pihalla ja siellä kasvoi tämmöstä punaista, yksinkertaista ruusua. En tiiä mikä se on, mutta aika ihanan värinen! Kunhan avais kukkia niin sais kunnon kuvan, nyt ei ole kuin nuppuja vaan. Sen verran kärsi siirrosta.  Mutta veikkaan että kyseessä vois olla Valamonruusu, sitä on paljon käytetty ennenkin. Ja ainakin sen 20 vuotta, ja enemmänki, se on siellä mökin pihassa kasvanut, silloin viimeksi siellä on ollut asukkaita. 
Istuttelin tämän kuolleen Päärynän tilalle, Tuoksukurjenpolvien keskelle, jos pysyis rikkakasvit kurissa. Kosteutta oli tässä paikkaa Päärynälle liikaa, siihen tuli pakkasvaurio.


Ja toinenki hankinta tuli tehtyä. Oon ollu nii taitava puutarhuri että onnistuin hävittään multa Tarha-alpin! :D Siitä ei yleensä pääse eroon vaikka kuin yrittää, minäpä pääsin ihan itestään. Sain sitten tuttavaltani kunnon palasen alpia tilalle. Tämä on pikkusen pidempää ja kukat harvemmassa mitä aikaisemmalla, mutta kasvupaikkakin on ollut vähän varjoisampi. Jospa se siihen taas asettuis aloilleen. :) Ainakin siirto onnistu hyvin, ei ole nuupahtanut eikä puottanut kukkia vaikka ihan täydessä kukassa ollessaan kaivoin ylös ja viikon päivät oli ihan paljaaltaan tuolla talon nurkallakin. 


Aurinkoi koittaa paistella, jos se tänään ois vähän parempi päivä, että sais taas jälleen kerran nurmikon leikattua loppuun. Toissa iltana aloittelin, vaan eilisen sateet on pakottaneet pitämään taukoa. 



tiistai 28. heinäkuuta 2015

Iltakierroksella

Eipä niin mitään erikoista tällä kertaa. Muutamia kuvia tuli otettua iltasella, kun käveleskelin pihalla.
Jasmikkeet kukkii parhaillaan, ja runsaasti. 


Neilikat tuoksuu kun istahtaa kiikuttelemaan...  



Ja ompahan meillä perunaakin kasvamassa! :) Tytön pottuämpäri, se halus testata miten peruna kasvaa. Jos sieltä joku mukula löytyis vielä ;)


Nauhukset alkaa olla kohta komeimmillaan, Vaaleanpunainen maksaruoho, olisko kenties Kaukasianmaksaruoho, aloittelee kivien välissä. Näyttää olevan huomattavasti myöhäisempi kukkija, mitä muut lajitoverinsa.


Lapsia varten istutettu herukan taimikin alkaa olla siinä mitassa, että saa tehdä jo latvaa. Rungollista puuta tästä koitan saada aikaseksi, mutta näkyy olevan nii hidasta touhua, että taitaa olla lapset jo isoja siihen mennessä, kun tästä kunnollinen puu saadaan ;) No on sielläkin muutama marja tulossa. 


Ja kisuki reissussa mukana...viimein jäi pusikkoon kyttäämään, jotakin se sieltä löysi...syö vaan kaikki hiiret ja myyrät, en yhtään laita vastaan!


Kuopuksen synttäreitä on juhlittu viikonloppu. Eskariin lähtee parin viikon päästä, kyllä se tuo aika vaan menee niin nopeesti! Synttärikukat kerättiin pihalta, komeimmat pionit pääsi maljakkoon, enemmän kait ne iloa tuo tuossa pöydällä kun tuolla ainaisessa sateessa... 





keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Pionihometta

Sateinen kesä on saanut aikaan pioneihin pionihomeen. Etupihalla sitä ei ole, joten ei niin ole tullut kiinnitettyä huomioita noihin, mutta takapihallapa näkyy olevan joka puskassa. Ei ole tätä ennen ollut, joten en tiedä pääseekö siitä eroon vai ei? Jääkö esim. maaperään? Osaako kukaan kertoa?

Nuput ruskettuu ja homehtuu, kuten kuvasta näkyy. Ilmeisesti johtuu tästä kauheasta sademäärästä, mikä on tähän asti tälle kesää jo tullut, kun ei näitä kovin lannoitettukaan ole.




Yks kukka on aukeamassa takapihan penkissä, siinäkin näkyy osittain olevan hometta kukan alapinnalla.



Etupihalle pioneihin tulee muutama kukka enemmän mitä takapihalle, mutta ei kyllä kovin runsaasti kuki tälle kesää nämäkään.



Ja märkää meillä on! Vaikka kuin ollaan rinteessä niin siitä huolimatta! Nurmikon leikkuu on paikotellen melko hankalaa, saa vetää leikkuria perässä, että se liikkuu. Ja varpaat näyttää tältä :D Kuravesi tirisee varpaiden välistä... ja sekä ylä- että alapihalla monessa kohtaa!


No jos jotain iloistakin, niin möttisiä ja kimalaisia täällä on nyt paljon! Niiden katoamisestahan on uutisoitukin viime aikoina... jospa ne nyt ei ihan kaikki häviäisi, pitäs melkein iteki tehdä semmonen hyönteishotelli, jos siitä ois jotain apua. 

Sormustinkukissa pörrää isompia pörrääjiä




Ja Loistosalvia vasemmalla ja Loistotädyke oikealla kerää taas laumoittain pienempiä pörisijöitä.



Loistotädykkeessä on ihanat kukat kun läheltä katsoo, kauempaa ei näytä kuin siniseltä mereltä, mutta läheltä katottuna tosi sievä!

´

Yllätyksiäki löytyi Sormustinkukkien takaa, Harjaneilikoita :) Näitä oon kylväny pari vuotta sitten ja ei ennen ole oikein päässeet kukkimaan. Täytyy antaa niiden kylväytyä nyt kunnolla niin jos vaikka leviäis enemmän.




Seinän vieruksen kiveyksetki on kestäneet talven ja kesän hyvin kosteudesta huolimatta. Rännikaivojenkaan kohdalta ei oo pinta murtunu, joten näyttää sen verran hyvältä, että uskallan tekasta tuon loppupuoliskonkin samalla tyylillä. 



Ketoneilikat kukkii, tämä on perinteistä pinkkiä hieman tummempi versio. 



Ja nyt on semmonen juttu kaverit, että se on mun kukkapenkki eikä teidän?!? Ihan mieletön muurahaisarmeija on vallannu kukkapenkin, näille varmaan tarttis tehdä jotain, näyttävät rakentavan kunnon pesää, eikä kyllä semmonen oo ihan toivottu juttu! Mitä mä teen? 



sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Riemunkirjavaa

Vaikka vaaleanpunaiset ja siniset kuuluukin mun lempiväreihin kun kukista puhutaan, niin oon tullu siihen tulokseen, että kyllä sittenki kaikkein eniten mun silmää miellyttää kun on paljon kaikkia eri värisiä kukkia sopivasti kukassa yhtä aikaa! 
Harmi kun sitä värien kirjoa ei saa kuviin niin selvästi näkyviin, ei vaikka kuin yrittää eri kuvakulmista ja vaikka minkälaisilla säädöillä. En osaa. Mutta siinä pari näkymää keittiön ikkunasta, jota ei vaan kyllästy katsomaan. 

 



Ja vihdoin ja viimein tämä ihanuuski kukkii, ruusu ´Jens Munk´, Oulujoen taimistolta pari vuotta sitten blogitapaamisella ostettu. 


Wiljaminkeltaruusu on täydessä kukassa, ei multa ihan heti lopu nämä ruusut kesken ;) ´Merveille´ on vielä nupullaan, sen kukintaaki ootan malttamattomana! 


Verikurjenpolvi


Jalokallioinen 


Pionit nupulla...tässä vaiheessa kaikki muutkin, vieläkin...hämähäkkiki on jo ehtinyt verkkonsa kutomaan, kun ei ne nyt millään jaksa aueta


Etuportaiden kaiteetkin sain viimein maalailtua loppuun, muutaman vuoden nyt pääsee taas eteenpäin maalaushommien osalta. Ite terassilaudat joutuu käsittelemään joka kesä, jos meinaa että ne pysyy siisteinä. Lumipalloheisi tiputtelee kukkia, maa valkosena niinku lunta ois.


Maksaruoho peittää tämän penkin mullan pinnan kauttaaltaan ja puskee ihanasti joka puolelta kivien välistä.


Ukkonen meinaa välillä jytistellä, vettä satelee taas, just kerkesin kuvausreissun tehdä ennenkuin sade yllätti. Ilalla myös sade pääsi kastelemaan meidät, kun värkättiin portaita, yks hirsi jäi laittamatta paikalleen. Moottorisahaki sano sopimuksen irti eikä suostu enää käynnistymään, en tiiä mitä tekohengitystä sille keksis, että sais sen viimesen hirren pätkästyä... Tosin välttämättä se ei sitä tuohon tarvi, pikkusen viettää alaspäin ja jos tasais soran noin niin varmaan menis jotenki niinki...mutta taas jos tulee oikein kunnon rankkasade, niin sitten se vie kyllä sorat mennessään. Ehkä sitä ajatellen ois hyvä olla.


Samalla kun kuvailin pihaa, keräsin kukkia myös maljakkoon, jotta saa vähän sisällekin iloa...hempeissä värisävyissä tietenkin ;)


No jaa, ehkä taidan ottaa nyt Tessusta mallia ja pistää lepovaiheen päälle!



lauantai 18. heinäkuuta 2015

Uutta ilmettä

Aikani kuluks värkkäsin viimein vähän uutta ilmettä blogiin, alko jo entinen kyllästyttää. :) Nyt on vähän rauhallisempi.
Sikalan pesussa on menny eilinen päivä ja tämä aamu, iltapäivällä sain taas semmosen päänsäryn että sängyn pohjalle sai pötkähtää vähäks aikaa. Pihallaki ois hommaa, ku vaan jaksais, onneks huomenna on pyhä ja lepopäivä, niin ei tarvi tehdä kummempia.
Japaninkurjenmiekka kukkii muutamin kukin, samoin Siperiankurjenmiekka, ei nyt tänä kesänä oikein näytä kukkia tulevan. Ehkä kaipais jo jakamista, täytyy tieten nyt ennen syksyä nostaa ylös ja halkasta juurakoita ja istuttaa uudestaan. Taimia ois siis tarjolla jossain välissä ainakin Siperiankurjenmiekasta. Se on tuollainen vaaleansininen, oikeanpuoleisessa kuvassa, ei se perinteinen tumma, mitä enemmän näkee käytettävän.


Picasalla on mukava leikkiä näiden kuvien kans, kun niitä saa muokkailtua, pikkusen kun värejä säätelee niin näyttää ihan siltä kuin aurinko paistais, vaikka ei ole auringosta tietoakaan... Ehkä tässä pitää vielä lähtee käynnisteleen moottorisahaa, jos sais nuo portaat joskus valmiiksi. 

Hyvää viikonloppua :)




keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Kukkarunsautta

Nyt on kyllä semmonen kesä että ihan kumma, Kanadanvuokot kukkii vieläkin, vaikka normaalisti ne kukkii Touko-Kesäkuun vaihteessa eikä tähän aikaan tiiä niistä enää mitään. 
Violetti Jalopähkämö on aika kiva tausta valkosille Kanadanvuokoille. 



Samoin Lumipalloheidet on edelleen kukassa, nekin on kukkineet jo kolme viikkoa! Juhannusruusu, Suviruusu ja Viljaminkeltaruusu ihastuttaa Lumipalloheisien kaverina. :)

Pioneja saa ootella vieläki, ne ei näytä yhtään edistyvän. 


  Nyt on sitten kukassa kesä- ja heinäkuun kukkijat lähes kaikki yhtäaikaa.



Sormustinkukka ja Jalopähkämö





Mongolianmaksaruoho suikertelee kivien lomasta portaiden viereen, ihana! 


Ja siellä on mun työtoveri... pääsääntöisesti tällä leikkaan nurmikot, 3 tuntia putkeen ku kävelee nii saa koko pihan leikattua. Ajettavaki meillä on yhteisenä anoppilan ja mieheni veljen perheen kans, mutta se on nii resu jo, ettei viime kesänäkään ajettu kertaakaan sillä.


Välillä pitää hyödyntää näitä nuoriakin, karkasin ite sikalaan ja jätin työmiehen jatkaan leikkuuhommia... huippu että on noita poikia, jotka tulee ja tekee. 



Ja lisää Ruusuja! Hansaruusu ja Juhannusmorsian




Ruskelanruusu


´Tove Jansson´


Papulanruusu ja joku ötökkä. Juhannusmorsian, Ruskelan ruusu ja Papulan ruusu ovat kaikki Juhannusruusun muunnoksia. 


Muurahaispesiäkin löytyy muuten useita eri puolelta pihaa, ja kukkapenkeissä kaikki. Toistaseks niistä ei ole ollut mitään haittaa, joten en pyri eroonkaan. Ainut että pitää varoa varpaitaan kun kitkee, tahtoo olla heti jalassa kiinni kun liian lähelle menee ;)


Hentoinen kaunokainen Posliinirikko kukkii köynnöskaaren vieressä Siperiankärhön kaverina


Mansikkamaan ja Marjapensaiden yli vedin nyt verkot. Pari viime kesää rätkät on saanu herkutella mansikoilla, kaikista yrityksistä huolimatta. Maalailtiin pieniä kivi punaiseksi sinne joukkoon, jos se ois saanu rätkät nokkimaan niitä ja luovuttamaan, mutta ei auta. Samoin oon testannu pattereilla toimivaa vinkuvaa härveliä, jonka olis pitäny pelottaa linnut pois, mutta ei ole ollut siitäkään mainittavaa apua. Taitaa olla tuo verkko ainut keino pelastaa sato... mutta eihän se linnuille mukava ole kun jäävät kiinni siihen. Yks rätkä me on jo sieltä pelastettu, leikattiin irti verkosta ja pääsetettiin lentoon. Äiti vaan tuumas että, oot sää pöhölö, mutta enkai mä ois sitä voinu tappaakaan. :D 


Haravaaki on saanu heilutella ahkerasti, sateet on saanu nurmikon kasvamaan ennätysvauhtia ja märkyyden takia leikkuu jää aika harvaksi. Ehtii sitten päästä ruoho vähän liian pitkäksi ja pakko haravoida leikkuujäte pois. No se on hyvää tavaraa kompostiin ja kasvimaalle riviväleihin katteeksi. 


Että tämmönen kukkaähkypostaus! ;)