torstai 29. syyskuuta 2016

Ruskaa

Kyllä se on niin syksy, sataa ja tuulee niin että humina käy. Ruska on vallannut pihan sillä välin kun olin lomalla, ennen lähtöä ei vielä ollut juuri mitään väriä pensaissa. Nurmikko kaipais vielä viimesen leikkuun, ettei jäis liian pitkäksi lumen alle. Kukkasipulit on istuttamatta, mutta niillähän nyt ei niin hätä ole. Jospa vielä saatais aurinkoisia, kuulaita syyskelejä. 

Tosi kirkkaat on syysvärit tänä syksynä. Aroniat oikein hehkuu punaisena ja vaahtera on kirkkaan keltainen, ei ole ruskeita pilkkuja niinkuin monesti muulloin on ollut. Koivut on lehtensä jo puottaneet, muissa puissa ja pensaissa pihalla on vielä lehdet tallella. 






Perennoista kukkii enää Kultapallo ja Kellopeippi. Muut on jo nukahtaneet talviuneen...


Syysistutuksissa Krysanteemit on vielä kohtalaisen näköiset, ei siis kovin paljoa ole pakkasella yöt käyneet kun nämäkin kukkii vielä näin hyvin.  


Istutuksia pitäs vielä tehä jonkin verran, mutta jotenkin on nyt taas inspiraatio kateissa. Yhden päivän verran pitäs vielä rutistaa, sitten sais jättää loput hommat ens kevääseen. Uima-allasprojektikin siirtyy tieten ens kesälle, peltohommat painaa päälle joten eipä tässä ehdi allasta jatkamaan. Ja eipähän tuo uiminenkaan enää niin houkuta ;) Eiköhän nuo kaikki ajallaan valmistu. 
Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Tivoli ja Villa D´Este

Toisena Rooman päivänä suunnattiin Tivoliin Villa D´Esten kartanoon ja sen puistoon. Siellä on aivan uskomattomia suihkulähteitä, satoja erilaisia. Tivoli on vanha kaupunki, vanhempi kuin Rooma, ja siellä on käyty aina rentoutumassa ja huvittelemassa. Sen mukaan kuulemma nämä nykyajan huvipuistot, Tivolit on saaneet nimensä. 

Tivoli sijaitsi Roomasta 30 kilometrin päässä, pienen vuoren rinteellä, 1000m  korkeammalla kuin Rooma. Matkan varrella oli suuret Oliivipuuviljelmät. 


Kartanon puisto oli myös aika jyrkässä rinteessä, porrastettuna 5 eri tasanteeseen. Tästähän on tv:ssäkin tullut ohjelmia, kun on esitelty maailman kauneimpia puutarhoja, ja ehdottomasti kyllä niihin kuuluu! 


Suihkulähteitä ja vesialtaita oli valtavasti. Sen mukaan mitä ymmärsin, vesi virtaa puistoon vuoristosta, menee ylhäältä alaspäin näiden suihkulähteiden läpi vuorollaan. Silloin aikoinaan vesi on tullut suihkuista ihan omalla paineellaan, mutta nykyään siellä kuulemma on jonkin verran pumppuja ja tekniikkaa apuna. 



Sadan suihkulähteen käytävä...



...jonka päässä oli iso vesiputous kauniiseen altaaseen. Tämä on kuulemma ollut Kardinaalin rauhoittumis- ja lepopaikka.  



Suurimman suihkulähteen vesisuihkut oli metrien korkuiset, veden pauhina sen mukainen. Aivan mielettömän kaunis!






Puiston nurmialueet ja käytävät oli siistit ja hyvin hoidetun näköiset.



500 vuotta vanha Sypressi ja yhä hengissä.




Siellä majaili muistaakseni Herkules ;)


Äiti Maa, monirintainen nainen. Kopio Vatikaanimuseossa olevasta patsaasta


Keisarin kala-altaat




Puiston laidalta oli upeat näkymät Taivaan rantaan


Lohikäärmesuihkulähde


Vesiurut...tuolla sisällä oli ihan soivat urut, jotka soitti jotain kappaletta jotenkin ilman ja veden paineiden vaikutuksta.






Mosaiikkikäytävät oli aika viehättäviä, näistä vois ottaa mallia suomenkin puutarhakulttuuriin



Vastakkaisten vuorten harjoilla oli myös asutusta


Puistokierroksen jälkeen käytiin vielä tutustumassa Tivolin vanhaan kaupungin osaan.



Niin Tivolissa kuin Roomassakin on näitä vesiposteja ympäriinsä, joista voi ottaa juomapulloon raikasta vettä. Ja se oli kyllä hyvän makuista. Sitä vaan mietittiin että kun Suomessa ja maailmalla puhutaan siitä että vettä pitäisi säästää, pesukoneissa lähtien, Roomassa se vesi lirisi taukoamatta yötäpäivää noista hanoista...ilmeisesti siellä ei ole vedestä pulaa.



Oleanterit kukassa


Yksinkertaista mutta nättiä, tässäpä kiva idea ite kenellekin!


Ja tietenkin piti käydä täälläkin ostoksilla. ;)


Ja vielä yks postaus tulee tämän jälkeen muista Rooman pienemmistä puutarha/puistokohteista. Tosin ne ei ole yhtä loistokkaita kuin tämä, mutta katsomisen arvoisia kuitenkin. 

tiistai 27. syyskuuta 2016

Terveisiä Roomasta, ja Rooman ja Tivolin ihanista puutarhoista!

Hiljaiselo blogissani johtuu osittain siitä, että kävin viikon lomareissulla Italiassa, Roomassa lähinnä ja yhden päivän reissun Tivolissa. Eilen illalla palasin kotiin, harmaaseen ja sumuiseen Suomeen. 
Oli kyllä niin ihana viikko, nautittiin auringosta ja lämmöstä, kierrettiin nähtävyyksiä ja etenkin nuo puutarhat oli reissun kohokohta. Matkan järjestäjä oli täältä meiltäpäin, meitä oli parinkymmentä henkeä siinä porukassa, mutta ystäväni kanssa kuljettiin kyllä paljon kahdestaan ja kierrettiin paljon muutakin, mitä matkaohjelmaan oli suunniteltu. 
Mä kyllä rakastuin Roomaan, se tunnelma siellä oli niin lämmin ja ystävällinen, turvallinenkin, vaikka paljon taskuvarkaista varoteltiin. Ei kohdattu varkaita, eikä uhkaavia tilanteita, kaikenkaikkiaan koko matka meni kyllä ihan loistavasti. Ilmat suosi koko reissun ajan, ei satanut vettä ja aurinko paisto joka päivä. Lämmintä oli 20-26 asteen välillä päivisin, illatki oli niin lämpimiä ettei pitkähihasta tarvinnu oikeastaan koko aikana.

Ensimmäisen päivän iltapäivänä ehdittiin kiertää Rooman Trasteveressa sijaitseva kasvitieteellinen puisto Orto Botanico. Siellä kyllä suosittelen käymään, jos Roomaan on menossa. Alue oli yli 10 hehtaaria ja kasvilajeja tuhansia. 
Alla oli joku Vaahtera, sateenvarjon malliseksi kasvatettu. 


Kukkivia ei ollut enää juurikaan, muutamia pensaita ja puita oli enää kukassa. Suurinta osaa en tunnistanu tietenkään, kun ei niitä täällä meilläpäin näe.


Vesiaiheita ja erilaisia suihkulähteitä oli paljon, niistähän Rooma on kuuluisa.





Ruusupuistossa kukki enää muutama ruusu, tässä niistä yksi.


Varjoisasta nurkkauksesta löytyi Saniaispuutarha



Tämä oli joku vuokko, oisko Syysvuokko?


Bambumetsikkö




Japanilaisesta puutarhasta oli kaunis näkymä Rooman kattojen yli


Alla muutama kuva Japanilaisesta puutarhasta












Yrttipuutarhakin löytyi tuoksun perusteella, aika voimakas tuoksu leijui pitkän matkan päähän. Erilaisia kasveja oli kyllä paljon, mutta aika huonosti oli hoidettu. Rikkaruohot oli kitkemättä ja osa yrteistä meinasi hukkua sinne sekaan.



Pasuunakukat kukki parhaillaan, kasvustot oli "hieman" korkeampia mitä suomessa ruukuissa näkee. Täällä ne kukki ja kasvoi melkein pieninä puina.


Tässä on jotain tuttua, mikähän kukka tämä on?


Ontto puu


Kaktuspuutarhassakin oli vaikka mitä, jättiagaaveja, aloeita, banaanipuu, köynnöksiä, en edes tiiä mitä kaikkia. 










Illat me kuljeskeltiin Trasteveren kaduilla, käytiin syömässä ja käveltiin Tiber-joen vartta ja ihailtiin kaupunkia. 







Ja ettei tästä postauksesta nyt tulis liian pitkä, päätän tämän tähän tällä kertaa. :) Näkemistä oli niin paljon, kuvia kertyi yli 800, ei vihti ihan kaikkia yhteen juttuun laittaa. Jatkan matkakertomusta Tivolin Villa D´Esten puutarhasta kunhan ehdin.