maanantai 26. elokuuta 2013

Syyskransseja

Nyt ei pihalla kyllä etene mikään. Hyvä että nurmikon oon saanu leikattua, jotenki on puhti pois. Nämä kulkemiset nyt sen verran haittaa ja vie energiaa ettei jaksa vapaapäivinä enää tehdä paljoakaan ylimääräisiä. No hyvä se on, että on töitä! :) Ja ehtiihän tuota pihaa värkätä ens kesänäki.

Kransseja on nyt tullu värkättyä pariki erilaista. Syksyllä on kiva ripustella oveen jonkulainen ainaki, saa vähä vaihtelua. :) Ihan vielä ei ruskaa näy muuta kuin Mongolianvaahteroissa, mut kokeilinpa nyt niistä ja Metsävaahteran lehdistä tämmöstä



Vehnää kävin keräämässä myös ennenku puimuri menee pellolle...niistäki tuli kiva kranssi ruusunmarjojen kans. Lehtikranssi nyt on ovessa, tämä viljajuttu pitää laittaa jonneki muualle...tai jos jättäs pöydälle ja kynttilä keskelle. :) Alkaa nämä pimeät illat jo houkutella kynttilöiden polttoon.



lauantai 17. elokuuta 2013

Hengissä sittenkin

 Jalokärhöt selvisi sittenkin talvesta, jo toisesta itseasiassa. ´Ville de lyon´ ja ´Multi blue´ kukkii molemmat, tosin kuva on nyt vaan tuosta ´Multi blue´:sta. Oli keväällä ihan varma, ettei niistä nouse yksikään, mutta kesäkuun lopulla nuo kaks viimein ponnisti esiin. :) ´Piilu´ mätäni noiden kahden keskeltä, mustunu juurakko vaan löytyi maasta, kun vähän uteliasuuttani kaivelin. Että ei se näköjään ihan mahdotonta ole näitäkään kasvattaa...täysin ilman minkäänlaisia talvisuojauksia meni, kun unohdin yksinkertasesti syksyllä koko kärhöt!

Tarhaväriminttu on aika kiva väriläiskä näin syksymmällä. Kukkii melko kauan ja aika nopeesti on levinnytki, viime kesänä vasta istutin. Tykkään!
Hansaruusu taitaapi nousta mun suosikeiksi näistä perinteisistä ruusuista. Ei voi enää runsaampi tuo kukinta olla, ihan uskomaton! Tosin ei enää ihan tuolta näytä, kuva parin viikon takaa. Mut kukkii harvakseltaan edelleenkin. 


 Tämänki luulin kadonneen, viherpeukaloiden 2007 vuoden ruusu. Ei näkyny kesäkuun puolivälissä vielä minkäänlaista elämää, ihan vähällä olin kaivaa ne ylös ja heittää pusikkoon, ku yllätys yllätys, kaikki 3 puskaa lähtikin versomaan juuresta uutta. Ja nyt ne kaikki taas kukkii. Että eipä pidä mennä hätiköimään! Monesti sitä keväällä on niin malttamaton, kun ei joku nouse heti ku pitäs...pitää ottaa periaatteeksi että ennen Heinäkuun loppua  ei kannata kaivaa mitään pois, jonka luulee kuolleen. Melko sitkeitä nuo näyttää olevan, vaikka viime syksy niin huono olikin. Syysleimutki on piristyny, siementaimia pukkaa näköjäs kuolleiden tilalle, että eiköhän tämä taas ole ihan hyvällä mallilla. :)


keskiviikko 7. elokuuta 2013

Pientä pintaremonttia...

Pihalla siis... ei oikein tiiä mistä alottas, kun on viimeset 3 päivää vedättäny pää kolmantena jalkana pitkin pihaa.  No jos kasvit ensin, niitä nimittäin oon saanu taas siirrellä paikasta toiseen. Sitä aina huomaa jonku kohdalla, että väärään paikkaan on tullu istutettua ja sit saa miettiä pään puhki että mihin tuonki tökkäis! No Jens Munk-ruusut pääsi nyt maahan, Loistojasmikkeen paikalle. Jasmike on vaan kitunu ja kitunu, paikka oli sille liian kuiva ja lämmin. Otin sen siis ylös ja paransin ruusuille maata reilusti kompostilla ja puutarhamullalla. Olettaisin että ne nyt pärjää siinä ihan hyvin. Ainakin heti auko kaikki nuput.



Jasmike taas muutti takapihalla olleen uudemman kitukasvuisen Puupionin paikalle ja pioni muutti nyt korkeampaan kohtaan kaarimuuren puoliväliin havujen joukkoon. Entinen paikka oli sille taas liian kostea ja varjoinen, Jasmikkeelle puolestaan sopivampi. Nähtäväksi jää kuin pahasti se kärsii siirrosta, meni väkisinki juuria jonku verran poikki, ne kun oli aika hauraat, napsahteli vaan.



No, etupihalla oon tehny kunnon kaivuu-urakan. Talikolla poistin n. 10 neliöä nurmikkoa, keväällä aiemmin siitä kohtaa muutaman ruusun ja nyt vielä myös yhden kitukasvuisen Kaunokuusaman.



Kuusama on sitkuttanu viimeset 4 vuotta aina vaan puolen metrin korkuisena... ja aattelin että sillä on huono maa tuossa. Joten ylös ja siirtoon... Mutta yllätys yllätys, siinä kaivellessa talikko osu tottakai kiveen! Ja ei ihan pieni kivi ollukaan. Piti pyytää isäntä hätiin ja hakea traktori ja nostaa kouralla se pois. Eikä ihan helposti noussu silläkään, eturenkaan ilmassa se sen sieltä keikutteli pois. Että eipä tartte ihmetellä miks kuusama ei kasvanu! Pari muutaki isoa kivenlohkaretta tuosta lähti.
 
 Pohja on nyt sitte varmasti kunnolla möyhennetty, lisäksi tietenki piti laittaa multaa ja ihan puutarhaturvetta osittain ja vähän kalkkia. Multa loppu vielä vähän kesken, joten huomiseen jäi nyt istutus.



Ja tähän nyt viimein on tulossa ne mun Syreenit koe-istutukseen. Laitan ne melkeinpä kaikki samaan läjään nyt eka vuodeksi, niin on vertailukelposet olosuhteet. Sitä mukaa kun ne siitä lähtee kasvaan ja selviytyy, siirtelen ne lopullisille kasvupaikoille ympäri pihaa. Saarimaan Timo meinas, että muutama niistä on semmosia, jotka melko varmasti kuolee jo ensimmäisen talven aikana, joten turhaan mä niille paikkoja teen muualle heti.



Lauantaina aukastiin myös etupihan nurmikon ja soran raja. Narulla ja spraymaalilla merkit maahan ja kaivurilla siihen oja. Tähän pitäs upottaa nyt puhelin pylväät rajaamaan nurmikkoa. Selkiyttää ihan mukavasti...tämäki homma ois pitäny tehä heti alkuunsa, mutta ku ei oo joutanu.


Roskapöntön paikkakin kaivettiin auki, kunhan saadaan ne pylväät paikalleen, niin teen tuohon kuivabetonista ja mukulakivistä jonkulaisen pienen laatoituksen, niin on kuskin helpompi käsitellä pönttöä tyhjentäessä. Ja onhan se silmälleki mukavampi...


No takapihan köynnösportin molemmin puolin nyt lähti entiset köynnöksen muuttoon. Pohjantähti-ruusu ei oikein kunnolla tähän sopinut, kasvutapa oli liian leveä ja lisäksi se talvehti viime talvena tosi huonosti! Kaikki versot siitä kuoli, mut lähti juuresta uudestaan kasvuun. Sen nyt kuoppasin autotallin seinustalle, kahtotaan jääkö se siihen... ja toiselta puolen lähti pois Tarhakellokärhö. Sen laitoin muiden kärhöjen kans samaan istutusryhmään. Siitä ei tule niin korkeaa, että sitä kannattais tässä portissa pitää.
Tilalle istutin Särkän perennataimistolta hankitut Siperiankärhöt. Niiden pitäs kasvaa korkeiksi ja menestyä hyvin. Että toiveissa nyt ois parin vuoden päästä että kaari ois valkosenaan kukkia :)


no kukkiviakin vielä löytyy, ei ihan kaikki ehtiny keskikesällä kukkia. Mutta auttamatta se syksy kasveissa näkyy jo. Toisaalta tykkään syksystäki hulluna, niiden värien takia, mutta on se vähän masentavaakin, kun tietää että kohta tämä kaikki ihana taas peittyy hankien alle.

Nauhukset ja Syysleimut on parhaimmillaan! Nuo on kyllä loppukesän hienoimpia kukkijia, niin pirteitä ja näyttäviä.


Tahrapäivänliljat, Keijunkukat ja Syysleimut vielä tässäkin...


Varsinainen Syyskukkien penkki tämä, Tarhapiisku, Punaväriminttu takana, Syysleimut, Jaloangervot, Päivänliljat, Pikkusydämet...mä niin tykkään tästä! 


Keijuangervon kukintaa voi myöhästyttää leikkaamalla sitä alkukesästä. Muut angervot on kukkineet aikapäiviä sitten, mutta nämä rinteessa olevat, hieman muotoleikatut vasta nyt alottaa kukinnan. Joten ens keväänä kaikki saksimaan, niin saa kukkivaa loppukesälleki =)


Pyöreään penkkiinkin hankin uuden Päärynäpuun. Toivotaan nyt parempaa syksyä, ettei tälle käy samallai ku edelliselle. Tosin edellisen tappio ne kesäkuun lopun kauheat vesisateet, en muistanu sitoa sitä tukikeppiin kiinni niin tuuli katkaisi sen. 


 Valkoinen pensashanhikki muistaakseni ´Abbotswood´ kukkii myös, tuuheutunu ihan mielettömästi tämän kesän aikana.


Selkä tässä vaan meinaa sanoa sopimuksen irti, kun on joutunu nosteleen ja kaiveleen ja heittelemään nurmipaakkuja pois, lykkäämään kottikärryjä, kantaan multasäkkejä ja kaikkea muuta siinä välissä. Sisähommat on jääny ihan rempalleen, mut siivotahan ehtii talvellakin. ;) Tästä on hyvä jatkaa!

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Satopäivitystä...

Laitetaampa tänne nyt ylös, niin tietää mitä ens vuonna tekee.
Herneet on tuottanu pettymyksen. Ostin muka kaupasta ihan sokerihernettä, kuvittelin sen olevan makeaa ja hyvää, mut kaikkea muuta. Ehkä osin tämä kesäki on tehny niistä tuommosia, oli niin kuivaa sillon alkukesällä ja ei tullut tieten ihan tarpeeksi kasteltua.



Aiemmin oon kylväny ihan kaupasta saatavaa kuivattua luomuhernettä, jotka oon liottanu. Ja ne on ollu tosi hyviä, joka kesä. Joten siihen palaan myös ens keväänä!

Ananasmansikatki on kypsyneet, vähän myöhempään mitä tavallinen mansikka. Ihan hauska kokeilu, mut ei tätä viljellä kannata. Aika väkevän makusia, ei voita perusmansikkaa ;)




Sitruunamelissa antaa kohta edes hieman satoa. Tämä passaa kuivattuna teehen Piparmintun kans vallan mainiosti. Tosin kuivatessa maku vähän laimenee, mut kyllä se minttua vähän pehmentää. Huonosti talvehti kyllä viime talvena, mut jospa ens kesänä sais vähän suurempaa satoa.



Ja viinirypäleetki alkaa olla kypsiä :) Ihan hyvän makusia, ei taida säilöttäväks asti näitä jäädä, tuoreeltaan syödään suoraan kasvihuoneesta. Tosin en mä kyllä tiiä, mitä näistä edes tekisin?! Vinkkejä?


Kohta pääsee siis purkamaan tuota kasvihuoneen romahtanutta kattoa pois. Koulutki alkaa taas viikon päästä, joten jos nyt viimein saisin veljeltäni tilattua uudet metallikaaret tuohon. Semmonen on nyt suunnitelma, ettei tarttis koko huonetta hävittää ja uusia.

Yks pikkuapulainen halus, että siitä laitetaan kuva blogiin, ku reippaasti autto nurmikon haravoinnissa ja lykkäs isoja kuormia leikkuujätettä kompostikasaan. :)