sunnuntai 30. elokuuta 2015

Venetsialaistunnelmissa

Meilleki on tullu perinteeksi viettää venetsialaisia, vaikka ei rannikolla asutakaan. Nuorena tuli aina käytyä Venetsialaisten aikaan Kokkolassa, nyt ku ei vihti enää mihinkään lähtiä, niin vietellään sitte Venetsialaisia eli "syöminkejä" ihan oman porukan kesken. Onha se tavallaan semmonen kesän päätös, tästä alkaa nyt sitten syksy. 
Kuu oli täysi ja muutenki ilmat suosi, kerrankin näin! Monesti aikasempina vuosina on ollu tosi kylmä ja satanut vettä, nyt oli kyllä ihan mahtava keli.




 Lapsilla oli mukavaa, jos minkäkilaista kummitusta ja hirviötä juoksi pitkin pihaa, siellä juostiin pimeäpiilosta ja mörköleikkiä ja mitä muuta lie...mun kotiväkeä oli myös menossa mukana. Itellä tuli lähinnä keskityttyä tuohon herkuttelupuoleen...ja kameran käyttöön :D





Kynttilöillä ja roihuilla saatiin tunnelmaa ja tuo täyskuu kyllä toi vielä viimesilauksen siihen!




sunnuntai 23. elokuuta 2015

Miniunikkoja...

 No onhan siellä Pioniunikoissakin jotakin kukkia, pieniä kylläkin ja matalia, jää ihan Ruiskaunokkien alle piiloon. En tiiä mikä se nyt on kun en saa näitä kasvamaan, vaikka ihan toukokuulla jo kylvin ja kosteutta on riittänyt. Siemenet on peräisin Sailalta Saaripalstalta, liekkö sitte niin että ei ne etelän siemenet täällä pohjoisessa jaksa kurkotella ;)  Jokunen siemenkota kuitenkin tulollaan, pitää antaa niiden kylväytyä, jos ens kesänä onnistuis paremmin.


Ruiskaunokit on kyllä nättejä, niiden kaveriksi kylvin muitakin kesäkukkia joiden nimiä en tietenkään enää muista. Mutta tuo valkonen on myös joku niistä...kehäkukat ei ole vielä kukassa, niitä odotellessa...


Kasvimaa on jäänyt vähän oman onnensa nojaan, Raparperit oli sen verran jo kärsiny, että leikkelin lähes kaikki pois. Hyvällä tuurilla, jos syksy on lämmin, tästä saa vielä vähän satoa. Levittelin nyt nurmikonleikkuujätettä sille, jos antas vielä lisäpotkua. 


Kasvulaatikoissa on Hernettä, Porkkana ja Lehtikaalta. Herneet on kaatunu, kun en saanut laitettua tukia niille, mutta samapa tuo kun kuitenkin palkoja saa, niihin tulee ihan himo kun yhen syö :) Samoin lehtikaali on tosi hyvää, monesti tulee pihahommien lomassa käytyä napsimassa lehtiä välipalaksi. Toistaseks ei ole tullut tehtyä siitä sen kummempia, mutta sipsejä meinataan vielä kokeilla.


Omenat kasvaa ja kehittyy, mutta eipä niistä taida syötäväks olla tälläkään kertaa. Lähes joka ompussa on reikiä, joista valuu tahmaista nestettä, joku toukka siellä nyt myllää ja syö omput pilalle... ei taida olla montaa "puhasta" omppua.


Keväällä alasleikatut Keijuangervot on melkein entisen kokoiset. Kukkii kovasti vieläkin, leikkaus siirsi vaan kukintaa lähes kuukaudella eteenpäin. Muuta haittaa siitä nyt ei ole ollutkaan. Turhaan monesti pelätään pensaiden leikkuita, tai harmitellaan sitä että ne on pitkään ruman näköisiä. Mutta ainakin Angervot kestää sen hyvin ja kasvaa nopeesti takaisin. Toki pitää tietää mitä leikkaa.


Pensashanhikit on komeimmillaan. Tuosta näkee hyvin kahden eri lajikkeen eron, kukinta on samanlainen suunnilleen mutta kasvutapa taas ihan erilainen. Päädyssä on pari puskaa ´Tervolaa´, se on tuommonen korkea ja tuuhea. Muurin reunalla on taas puolta matalampaa ´Elizabethia´, joka sopii vaikka kivikkopenkkiinkin havujen kaveriksi. Tuo on siitä kiva, että kukkii melkein koko kesän ja pysyy siistin näköisenä. 


Syysleimutkin alkaa pikkuhiljaa nostaa nokkaansa, punaiset on osittain kadonneet mutta valkoista näyttää onneksi löytyvän. Taustalla Väriminttua ja etualalla Tarhapiiskua. Ja kesäkukkasia toisessa, on jotenkin niin ihanan hehkuvat värit :)


Nukkapähkämössä pörrää kimalaisia ja möttisiä ihan urakalla. Tämä meinas kokonaan kadota toissa talven aikana, mutta nyt lähtenyt taas leviämään. Näyttää siltä, että joka toinen kesä se on vähän kadoksissa ja joka toinen kesä kukkii komeasti, en tiiä mikä sen tekee. Kun tietääkseni tämän ei pitäs olla kaksvuotinenkaan, että siitä johtuis. 


Ja nyt pitää lähteä jätskin ostoon, lupasin lapsille haravointipalkkaa, kun kuskattiin nurmikonleikkuujätettä taas kottareittain kompostiin. Nurmikko se on joka tässä pihassakin eniten vie aikaa, pitäs melkein vähentää sen pinta-alaa niin pääsisi helpommalla ;)

perjantai 21. elokuuta 2015

Mustikassa jylhissä maisemissa

Kävästiin lasten kans mustikkaretkellä. Kovin paljoa ei marjoja saatu, kun oli jo joku muu ehtiny ennen meitä, mutta muutama litra nyt kuitenkin. :) Eväät pakattiin reppuun ja paisteltiin nakkeja laavun vieressä nuotiolla...
Mutta parasta tuo mahtava ilma ja komeat maisemat! Paikka on Haapaveen Korkatin luontopolku, vuorestakin puhutaan, kait se on ihan kartallakin... Tosi kiva paikka retkeilyyn, useamman kerran on siellä tullu käytyä jo lapsenakin.






Ja käytävän teko seisoo...oottaa parempaa aikaa, ehkä huomenna jatkan sitten sitä.
Kivimuuria pitäs vähän väkertää ja portaita tuohon pahimpan laskuun, ainaki parin askelman verran. Aika ihana tuosta tulee, tykkään kyllä noista liuskekivistä kovasti! :) Apulantasäkit pistin uusiokäyttöön käytävän pohjalle suodatinkankaan virkaa toimittamaan, jospa ne asiansa ajais. 





sunnuntai 16. elokuuta 2015

Sunnuntaita

Kerrankin on niin kirkkaan sininen taivas että silmiä häikäsee! 
Piti ihan ottaa ja lähteä ulos aamukahville, kun oli niin ihana aamu. Yökastekin vielä kimalteli nurmikolla ja kasteli varpaat mukavasti...



Havumuuri näyttää jo ihan kunnon havumuurilta, ei kohta kiviä näy alta, se tarkoitus tuossa osittain onkin. Kääpiövuorimännyt vaan kasvaa typistämisestä huolimatta aivan valtavan suuriksi, mulla on vähän semmonen epäilys, että nämä on oikeaa vuorimäntyä, eikä kääpiötä...netin kautta joskus tilattu ja tainnu tulla pakkaajalla virhe. Muut on 2/3 pienempiä, mitä nämä kaksi. 


Kukat on mennyt vähiin kun yleisilmettä katselee, nyt on taas semmonen pieni tauko, ennenkuin syysleimut ja muut syksyn kukkijat tuo väriä puutarhaan...


Nauhukset ja Sormustinkukat vetelee viimesiään, on kyllä niin jotenkin syksyisen näköistä ja tuoksuistakin...



 

Pyörän kyytiinkin vaihdettiin jo orvokkien tilalle Krysanteemi.


Punatähtiputki on kyllä aika veikeä, kun läheltä katsoo...pikkusen tämä jää tuonne koivun alle varjoon, pitäs siirtää sitä paremmalle paikalle, kun on niin kaunis.


Laatoitushommanki sain eilen hyvälle mallille, mattoteline vielä siihen ja liuskekivet astinkiviksi sepelin päälle. Käytävän täyttö tosin on vielä kesken, siinäpä sitä saa jumppaa ens viikoksikin.



Jalokallioinen se vaan jaksaa ja jaksaa...


Ja tämä nimetön kaunokainen,  kahden eri Suopayrtin risteymä, yksi ainoa taimi ja valtavan suureksi kasvanut, kukkii niin mielettömästi!


Tänään kyllä pitää suunnistaa uimarannalle, vapaa päivä ja tämmönen ilma, eihän sitä nyt muuhun raski tuhlata kun löhöilyyn ;)

Hyvää sunnuntaita!

perjantai 14. elokuuta 2015

Mattotelineelle laatoitusta viimeinkin!

Eihän tätä ole ku vasta 7 vuotta ootettu ;) Pintamaita kaiveltiin lainassa olevalla pikkukaivurilla pois ja siinäpä sitä on saanu tämän päivän heiluttaa lapiota. Ja sitä edelliset 2 päivää on saanu ajaa nurmikkoa, ihan järjettömän pitkää oli jo, kun ei kahteen viikkoon ehtiny leikkaamaan...niinku kuvasta näkyy, leikkuujätettä tuli hirmunen määrä. Ei mahdu edes kompostiin, oisko tälle jotakin muutakin järkevää hyötykäyttöä? 






Kaivurin jäliltä piti pikkusen siistiä ja tasottaa reunoja.


Pohjalle ihan kunnon paksu suodatinkangas. Pohjamaata ei poistettu tämän enempää, pintamullan alla on toista metriä soraa, kun sitä silloin rakennusaikana jouduttiin ajamaan tähän niin paljon. Pohjamaa tuskin routii, joten siksi mennään nyt näin vähällä maanvaihdolla. Savimaalla ei kannata tehdä näin, semmosella maalla pitää poistaa 40 cm savea ja laittaa kunnon sorapatja alle, jos meinaa että laatat pysyy paikoillaan. 


Reunat kierrettiin jälleen hirsillä, sepeliä niiden alla että sai pohjan tukevaksi ja sepeli tulee myös hirren ja nurmikon väliin, niin ei kasva heinät hirsiin kiinni. 


Kivituhkalla täytettiin keskiosa, jonka päälle tulee vielä ihan betonilaatat, joita on jäänyt tuolla maatilan rakennusjutuista ylimääräisiksi. Ei ole edes mitään varsinaisia pihalaattoja, mutta kyllä ne asiansa ajaa. Käytävä vie kohti tulevaa metsäpuutarhaa, siihen tulee sepeli ja liuskekivestä astinkivet. 
Ja nyt kun mulla ei ole sitä lätkää eli täryytintä jolla tiivistää tuota mursketta, oon tasotellu ja polkenu ja taas tasotellu ja vielä vesisuihkulla kastellu että tiivistyis kunnolla. Pitää huomenna vielä tasata se loppuun... 


Töyhtöangervo korostuu nyt kivasti terassin reunalla.  Jos huomenna nyt sais laatat paikoilleen, niin hyvä olis!


Keväällä koivujen juurelle istutetut jämäkukatki on alkaneet kukkia :) Ihan kivasti tuo vähän väriä tuonne kivien väliin... Lamohietakirsikkaa siellä on muutama puska, mutta eihän ne näin kesällä enää oikein miltään näytä. Taidanpa laittaa jatkossakin kesäkukkia sinne lisäksi! 




Ananasmansikat kypsyy, nyt nämä onki ihan hyvän makuisia. Viime kesänä ne ei maistunu kyllä juuri millekään, luulin jo silloin että näistä ei olis mihinkään...mutta jos se oli kesän vika? Viime kesänä oli muutenkin mansikkasato ihan olematon, tänä kesänä niitä on saatu taas ennätysmäärä!


Nyt kyllä kolottaa ja särkee vähän joka lihasta, kyllä on mukava päästä välillä nukkumaankin!