maanantai 29. huhtikuuta 2019

Pensaiden raivauksia

 Viime viikon ja tämän päivän aikana oon urakalla leikannu pensaita. Kaikki koivuangervot, suurimman osan pensashanhikeista ja norjanangervoista leikkasin alas, n. 5 cm tapille. Osalle niistä ei ole ikinä vielä tullut tehtyä alasleikkauksia ja monet olikin jo keskeltä ihan kuolleita. Pensaat ei tosiaan katoa tuolla leikkauksella, vaan ne uusii ja loppukesästä on taas nätit pensaat tilalla. 


Portaista 1/3 oli jo joutunut kaatuneiden angervojen alle, nyt näyttää huomattavasti siistimmältä. 


Rautatieomenapuun leikkasin myös tänään. Se olis pitäny tehä jo aiemmin, mut ei ole joutanut. Silmut on jo tosi suuret, melkein auenneet. Kukkanuputki lähes näkee jo. Hullua kun huhtikuussa jo ollaan tässä vaiheessa! Miten se tuntuu, että joka kevät nyt muutaman vuoden aikana, on jotenki ollu erilainen kuin ennen...



Kesäpikkusydän on nuppuja täynnä, saa nähä viekö loppuviikolle luvatut pakkaset ja lumisade nämä kokonaan. 


Eilen grillailtiinki jo ensimmäisen kerran 🙂


Ja tänään kulottelin viiruhelpeä, niinku aina joka kevät. Kulottaminen on kyllä yks kevään parhaimmista hommista.


Ja kirjokevättähdet kukkii jo ihan kunnolla, nämä nousee aina yhtä yllättäen. 


Kasvihuoneessakin on jo kurkkuja ja tomaatteja kasvamassa. Osa toki vielä sisällä olohuoneessa, jos sattuu liian kylmiä öitä, niin ei kaikki taimet häviä. Mutta ainakin toistaiseksi tuo lamppu on pitäny lämpötilaa sopivana, ei ole olleet moksiskaan siirrosta. 



Ja tuohan tuo tunnelmaa. Ihana kun viimeinki on taas päässyt kunnolla pihahommiin, ei millään meinais malttaa jättää hommia kesken ja lähteä nukkuun, tekis mieli saada kaikki kerralla valmiiksi...





torstai 18. huhtikuuta 2019

Kevät etenee

Aurinko on sulatellut lumia hiljalleen, ihania ilmoja ollut nyt! Taimet kasvaa sisällä kohisten ja niillä loppuu kohta tila. Vielä on liian kylmät yöt, että vois siirtää ulos, täytyy jonku aikaa koittaa pärjätä näin.


Maan pinta on vielä ihan jäässä, paria kohtaa lukuunottamatta. Ei näy krookuksia, ei tulppaaneja vielä missään. Alppiruusulle tein kunnon kohopenkin, se alkaa olla kohta sula. Ja hyvä niin, niissä nimittäin on nyt paljon nuppuja. Kaunis kukinta luvassa alkukesäksi. 


Jotenki tosi hitaasti katoaa nuo lumet. Yöpakkaset sen kait tekee, aamuisin on aina kestohanget niillä vähillä lumilla mitä vielä on. Jos satais vähän vettä niin se auttais enemmän... Kisun kans toissa päivänä ihmeteltiin yhessä tuota lumen määrää. Sais ne jo häipyä! 


Onneksi kaupasta saadaan vähän helpotusta tähän, ensimmäinen satsi orvokkeja hankittu. Ja niiden kaveriksi nostin sisällä venähtäneet narsissit ilahduttamaan tulijoita ja menijöitä. Molemmat kestää muutaman pakkasasteenkin, annan olla ulkona yötäpäivää. 

Mukavaa pääsiäisen aikaa! 




perjantai 12. huhtikuuta 2019

Kevätmessujen parhaat palat - osa 2

Vielä pitää muutaman kuvan verran palata messutunnelmiin. Täältä on itekin mukava käydä myöhemmin muistelemassa, saa ajatuksetkin talteen kuvien lisäksi. 

Jonkinlainen muoti-ilmiö varmaan on nämä erilaiset ilmakasvit, amppelit ja kokedamat, eli viherkasvit, joiden juuripaakut on kiedottuna sammaleen sisään.
Pieni mehikasvi sopii kivasti lasipallon sisälle, näitä ei tarvi juuri kastella, lehtien sumuttelu silloin tällöin riittää. Itsekin toin tuliaisena pienen kokedaman, en tiiä mikä tämä kukka on, mutta söpö se on. Ja mullakin tuommonen lasipallo on, kun sain siskoltani sen lahjaksi, laitoin oman tuliaiseni sinne. Sitä tosin joudun kastelemaan välillä, kun juurilla on multa ja tuo sammal. Jotain koristekiveä tuo vielä kaipaa lisäksi, ei ihan yhtä hienolta näytä tuo oma lasipallo. Mutta tämä on helppo viherkasvi vähän vähemmänkin harrastaneelle. 



Tämmönen amppelirykelmäkin oli ihan hauskan näkönen, yksi amppeli yksinään oliskin vähän orpo, näin ne näyttää kyllä kivalta. Yrteille ja kesäkukille vois hyödyntää tätä tyyliä, osassa vois olla jotain kukkivaakin.


Ihanasti oli runsaana kukkivia tulppaaneja, kirsikkapensaita ja kukkaan hyödettyjä säleikköön sidottuja omenapuita. 





Hauska idea oli kasvihuoneen ympärille istutetut yrtit omenapuiden juurilla, tätä kannattaa toteuttaa ihan kotipuutarhassakin. Omenapuiden juurillahan ei saisi kasvaa nurmikkoa, koska se vie niin paljon vettä ja ravinteita puulta, että puu kasvaa hitaammin kovan kilpailun takia. 



Pylväisiin oli sidottu kauniit asetelmat ja lisänä kukkien seassa oli pienet ledivalot. Ihanat ois iltahämärässä, sopis hyvin juhlakoristeluihin.


Yhteen messuhallin nurkkaan oli rakennettu mallipiha, se tosin jäi mun mielestä niin piiloon, että löysiköhän tätä edes kaikki? Vähän hassu ratkaisu. Joka tapauksessa siellä oli esillä Ruduksen pihakiviä. Ne on olleet suosittuja asiakkaiden keskuudessa, kun olen itse aikaisempina kesinä tehnyt pihasuunnitelmia. Ruduksella on laaja valikoima kiviä ja hyvät ohjeet nettisivuillaan.




Uutuutena messuilla oli Ruduksen riimu-kivi, jolla saa tehtyä useammanlaisia kuvioita, ja välit voi täyttää vaikka mullalla ja antaa sammalen kasvaa niihin. Tämä oli hieno!


Toinen kiva uutuus Rudukselta oli isot betonilaatat, joilla saa tehtyä modernia, tyylikästä polkua pihalle.


Hauskat hyöteishotellit oli myös yhdellä osastolla esillä. Tässä on kyllä myös yks juttu, mitä aion askarrella vielä ennen kesää. Mehiläisten ja muidenkin hyötyeliöiden vähenemisestä uutisoidaan koko ajan, joten ei se kait haitaksi ainakaan ole, jos näin pienimuotoisesti niitä koittaa autella kotipihassakin. Jos kuitenkin oman pihan osalta hyötyisi siitä, hedelmäpuut sais pölyttäjiä ja tuhohyönteisillekin luontaisia vihollisia.




Muutenkin minusta näissä malliterasseissa ja muissakin osastoissa ylipäätään näkyi semmonen luonnollisuus ja lämpimät sävyt. Jokaisessa näissäkin on semmosta, mistä itekin tykkään kovasti. Tuli sellainen olo, että pitäs tuo omakin terassi koittaa sisustaa vähän jotenkin eri tavalla kuin ennen. Ja ehkä se on pakkokin. Kalusteet nimittäin jäi syksyllä tuohon ja nyt tuli keväällä katolta lumet alas suoraan pöydälle ja rikkihän se meni. 


Trukkilavasohva, jossa lavat oli piilotettu vanhoilla matoilla. Ei hullumpi idea! Ja miten helppo. Joku semmonen on ollut suunnitteilla jo useamman vuoden, kun sais aikaiseksi... tämä mun lista alkaa olla kohta melko pitkä!


" Kaasugrilli" keskellä pöytää? Oliskohan tuossa ideaa? Näitä oli kahdellakin eri firmalla. Hienohan tuo, mutta mitenhän toimii käytännössä...



Siis hyvät messut kaikenkaikkiaan!

Mutta kyllä parasta oli ihmiset! 
Ystävä matkaseuralaisena, jonka kanssa ehdittiin vähän kiertää Helsinkiäkin ja nauttia ihana aamianen Cafe Engelissä tuomiokirkon edustalla. Ja toinen ystävä, jota yli vuoden tauon jälkeen näin tuolla messuilla. Ja tottahan piti ottaa pari selfietäki, että pysytään meki ajassa mukana. 
Mukavia esittelijöitä, monet naurut naurettiin, välillä ihan mahat kippurassa. Hupaisaa löytää ihan oudoista ihmisistä sellaisia, joiden kans on heti ns. samalla aaltopituudella. 


Ja meilläkin on nyt kevät! Mustarastas lauloi eilen ensimmäisen kerran kuusen latvassa! ❤

maanantai 8. huhtikuuta 2019

Kevätmessujen parhaat palat - osa 1.

Olipahan mukavat messut!
Löytyi paljon ideoita, uutuuksia ja asioita joita pitäisi ehkä hankkiakin. 
Ideapuutarhan mallipihat oli kivoja, niistä laitoinkin jo pari kuvaa edelliseen postaukseen. Tuonne paljuun ois ollu kiva hypätä rentoutumaan, ihan yhtä houkutteleva oli riippukeinukin.


Siinä riippukeinun vieressä oli tehty polku ihanialla sydämen mallisilla liuskekivilaatoilla. Niistäkin laitoin kuvan jo viimeksi, mutta laitanpa vielä uusiksi kun on niin söpöt. Laatat on Liuskemestareiden valikoimasta, sain kuulla niiden taustalta ihanan tarinankin miten ne on valikoimaan päätyneet, niistä paljastui pieni ripaus romantiikkaa, joka jääköön nyt näin julkisesti kuitenkin salaisuudeksi. ❤


Ja se mitä minä tarvin, olis iso liuskekivi, pöydän kanneksi. Aikomuksena on muurata luonnonkivistä tuonne nuotiopaikalle pöydän jalka ja asettaa tällainen kivi siihen tasoksi. Messualueeltakin löytyi näitä jättikiviä useampia, jotka vois sopia siihen tarkoitukseen, mä haen semmosta kiveä jossa on sitä jotain, neliskanttinen tylsä ei passaa...siinä pitää olla sitä jotain! Liuskemestareiden kiviä nämäkin, ja ihan ylläri oli ettei ollut edes pahan hintaisia. 


Tähän asti pöytinä on toimineet nuo pölkyt mutta ne on pikkusen liian pienet, kunnon pöytä olis tarpeen.


Ja mielenkiintoinen Liuskemestareiden kautta saatava, mulle uus juttu oli kuivabetonin tapaan käytettävä epoksisaumalaasti. Värejä löytyi useita, käyttötapa yhtä helppo kuin kuivabetonilla, eli levitetään kuivana kivien saumoihin, harjataan ja lopuksi kastellaan. Käyttöikä ja lujuus vaan ovat ihan eri luokkaa, kiveys kestää huoleti ajella autollakin yli. Olis mielenkiintoista kokeilla miten tämä toimis täällä meidän routivalla pihalla.


Joku oli eksynyt puskaan piilottelemaan... hupanen idea tuo kastelukannuputous! 


Puuta näkyi paljon kaikkialla somistuksissa, lämpimiä ja maanläheisiä värejä. Näistä voisin poimia ideoita saunan seinällekin. 


Nekolta oli tullut uutuutena luonnonmukainen ns. lehtilannoite kaikille kasveille. Tämä on matokompostorista tehty nestemäinen tiiviste, jota voi laittaa kasteluveteen tai suihkuttaa lehdille.  Se vahvistaa juuristoa, edistää kasvua, suojaa tuholaisilta ja hävittää tauteja aiheuttavia pieneliöitä. Joten melkonen supertuote vaikuttaisi olevan! 
Nekon tuotteista oon tykännyt muutenkin, niiltä löytyy muitakin luonnonmukaisia lannotteita.


Ja nyt on ilta sen verran pitkällä, että täytyy alkaa touhuamaan lapsia iltapalalle ja nukkuun. Palailen messun tunnelmiin vielä toisen kerran.