lauantai 6. huhtikuuta 2019

Pikainen katsaus kevätmessuille

Ensimmäisen parin tunnin jälkeen päätelmä on se, että tänne olis pitäny varata vähintään kaksi päivää aikaa! Nähtävää on valtavasti, ihmiset on niin mukavia, että me jäädään joka paikassa suusta kiinni! Vasta murto-osa kierretty ja aika kuluu kuin siivillä...


Fiskarsin ostolla saatiin kuulokkeet korville ja päästiin pienelle mielikuvamatkalle ja samalla hypistelemään ja nuuskimaan yrttejä, erilaisten puiden tuoksua ja möyhimään multaa, kiva aloitus päivälle.


Ihania ideoita, pihakiveyksiin, parvekkeille, terasseille... Kannattaa ehdottomasti tulla käymään jos vielä joku miettii! 




3 kommenttia:

Tuulikki kirjoitti...

Mukava postaus messuista - oli siellä todellakin paljon nähtävää mutta kuitenkin neljänä peräkkäisenä vuotena käyneenä olin huomaavinani jonkinlaista yllätyksettömyyttä taas. Sain kuitenkin muutamia ideoita, kameraan tallennettuna joita aion käyttää. Meiltä on kovin pitkä matka messuille 270 km joten siinä enemmän kuin puolet ajasta menee matkustamiseen, joten lyhyellä ajalla täytyisi kyetä huomaamaan ja kokemaan mahdollisimman paljon asioita. Aamulla lähdettiin seitsemältä, ja nyt illalla tultiin kahdeksalta kotiin, aika väsyneenä mutta kyllä kannatti käydä, taas kerran <3

Eeva Viherrin kirjoitti...

Hyvältä näyttää messut. Itse kävin Turun messuilla (taas), tuossa vieressä. Laitoin blogisi seurantaan :)

Teija kirjoitti...

Tuulikki, kiitos :) Mulla ei ole vertailukohdetta aikaisempiin messuihin, nämä olivat ensimmäiset Helsingin messut missä olen käynyt. Ja tyytyväinen olen.

Eeva, kiva, tervetuloa lukijaksi! Turun messuilla olen minäkin kerran käynyt, kivalta näytti nekin, kun kävin blogiasi kurkkaamassa.