maanantai 6. heinäkuuta 2015

Kesää...

Tässä eilen istuskelin aamulla terassilla ja join kahvia ja hoksasimpa siinä samalla, että nythän tuo mun ruusupuska on jo sen verran iso, että yltää melkein terassin kaiteiden tasalle. Silloin alkujaan kun pihaa suunnittelin, tämä oli yks haave, että saisin tuoksuvan ja hempeän ruusun tuohon terassin laidalle, jota sitten voi ihastella. Ja siinä se nyt on :) Kyllä tuli vaan semmonen olo, että yks "tavoite"/ unelma on nyt viimein saavutettu. 

 



Melkeinpä vois sanoa, että lempiruusu tämä Suviruusu, värinsä ja tuoksunsa puolesta ihana, vaikka onkin niin tavallinen...


No joo, onhan toki tämä koko piha aika iso juttu mulle. Niinku sanotaan että työ tekijäänsä kiittää, nyt viimein tuntuu siltä. Voi pikkusen jo hellittää, ainakin pihan tämän osan suhteen. Jos nyt pitäs alkaa pihaa tekemään alusta, en tiiä jaksaisinko ihan samaa tehdä, mitä aikaisemmin. Jotenki on tullu laiskuus...vaiko vanhuusko se alkaa painaa jo. ;)
Mutta tässäpä pari kuvaa vähän laajemmalti, tästä ensimmäisestä näkee hyvin nuo porrastukset, mitä pihalle tehtiin.





Torniolaaksonruusukin kukkii ihan kunnolla, Ihana tämäkin. 


Omppujakin taidetaan saada tälle kesää reilusti, ensimmäinen kunnon sato luvassa, mikäli ilmat nyt vaan lämpenis, että nämä jaksais kasvaa ja kypsyä.


Samoin mansikkaa on tulossa runsaasti, lämpöä vaan näillekin toivois. Meinasin jo luovuttaa tän mansikkamaan kans ja tehdä ihan uuden toiseen kohtaa. Mutta näköjään parin lepokesän jälkeen tuleekin taas ihan hyvä sato. 


Jotta tämmösissä tunnelmissa täällä, kerranki on tyytyvänen emäntä ;) 



6 kommenttia:

Leila Kastelli kirjoitti...

Onnitteluni Suviruusun johdosta!

Emilie kirjoitti...

Oikein hieno ruusu ja koko piha!

Koivurinteen Akka kirjoitti...

Suviruusu on todella upea. Tuosta se vielä kasvaa ja täyttää tuoksullaan terassin. Sinulla on upea puutarha.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania nuo ruusut. Haaveilen niitä omallekin pihalle. Miten ihmeessä saat pidettyä heinän ym. pois juurelta,kun ovat niin hankalia peratakin? Mielessä on sellainen kauhukuva heinää ja nokkosta puskevasta ruusunsekaisesta puskasta :) Sellaista en halua

Teija kirjoitti...

Kiitos kommenteista! :)
Oon istuttanu tuonne ruusun juurelle Sammalleimua, se peittää maan aika tehokkaasti. Ja joutuu sitä kyllä kitkemäänki, kädet on naarmuilla sen työn jäljiltä. Työtähän tämä vaatii, ja alkuun varsinkin. Ensimmäiset 3 vuotta on kyllä yhtä kitkemistä, mutta tässä vaiheessa se palkitsee. Nyt pääsee jo huomattavasti vähemmällä. :) Ja tuo kun on tuossa istutusryhmässä, ei nurmikon keskellä, niin ei sinne sitä heinää juurikaan pääse kasvamaan, enimmäkseen Suolaheinää ja muutamia muita rikkakasveja vain.

Nettimartta kirjoitti...

On sulla paljon kaunista!