perjantai 28. elokuuta 2020

Syksyn ensimmäinen pakkasaamu

Muutaman asteen oli yöllä lämpötila painunu nollan alapuolelle, aamulla oli maa kuurassa. Aurinko onneksi sulatteli kuurat nopsaan pois, ja maa ihan höyrysi, kun ilma lämpeni.

Perennat ja kesäkukat ei kokonaan paleltuneet, vielä saa vähän aikaa nauttia kukinnasta.





Velipoika on vielä ens viikon pihahommissa. Tänään jatkettiin metsäpuutarhaa saunapolun toisella puolen. Vanha kaivopumppu ja rikkinäinen valurautapata pääsee viimein niille ajatelluille paikoilleen. Jonkulainen visio on tästäkin, mutta saa nyt nähä mitä niistä loppujen lopuksi syntyy. En oo tarkkaa suunnitelmaa tehny, saa muotoutua siinä samalla kun päästää eteenpäin. 

Ennen alotusta


Ja molempiin suuntiin tilanne nyt, mihin asti päivällä päästiin.


Puuliiterin kulmalle tehtiin alkuviikosta pari istutusryhmää, siirsin siihen etupihalta muutaman jalosyreenin vähän paremmille paikoille. Kaveriksi jaoin kuunliljaa ja nauhuksia, niin on juurella jotain muutakin, kuin pelkkä hake. Ihan kiva tuli, sen verran on laskua tässäkin kohtaa, että istutusryhmät sai tehtyä kahteen tasoon. Ei enää liiteri törötä ihan niin yksinään tuossa, kuin aiemmin.





Sammalleimun siementaimia upottelin etualalla kivien koloihin. 

Saunapolulta tulee yhdistymään jonkulainen polku tähän liiterin edustaan, varmaankin tehdään sekin tuolla hakkeella ja aika pienellä vaivalla. Liiterin vieressä on nyt multakasa, joka kohta loppuu sekin. Jos sillä sais metsäpuutarhan tehtyä loppuun ja tasais loput tähän liiterin viereen. Ajattelin kylvää siihen ketokukkien siemeniä, niitä kun on muutama pussillinen vielä jemmassa. Joskohan tässä sitten ois tehty tarpeeksi tälle kesälle. Alkaa jo vähän väsy painaa, vaikka vähällähän mä ite oon päässy. 😅 Ollilla ollu kova kuukausi, tuleekohan tuo enää koskaan kaveriksi mulle... 

9 kommenttia:

Päivi - Kottikärryn kääntöpiiri kirjoitti...

Olette saaneet todella paljon aikaan, hyvä apu on tuollainen veli!
Kaikki työn kohteena olleet alueet näyttävät oikein kivoilta ja työn jälki on niin siisti. Kyllä kelpaa päättää tämä puutarhakausi ja ottaa ensi kausi vastaan valmiiden alueiden kanssa.
Meillä on ollut kylmiä öitä, mutta vielä ei ole ollut hallaa. Toivoisin kesäkukkien säilyvän vielä edes puolet syyskuusta.

Navettapiika kirjoitti...

Auts, vai kävi jo pakkaaspoika viaraalulla. Toivottavasti ei tuu tänne viälä pitkähän aikahan. Vai on sulla viäläki apulaane. No siitähän kannattaa ottaa kaikki irti. Voi olla, että teköö seuraavien vuasien viaraalut talaven aikana :D Siksipalio ootta saanu aikaaseksi, eikä mitää keveetä hommia.

Teija kirjoitti...

Päivi, se tässä onki parasta ajatella, että ens kesäks on kutakuinki kaikki tehtynä valmiiksi, ihan eri mielellä oottaa kevättä kun ei oo mikään isompi homma enää oottamassa 😄

Navettapiika, kylmiä on yöt jo, ei pääse syksyä karkuun vaikka kuin yrittäs. Pitää koittaa viimeset päivät käyttää oikein tehokkaasti, jospa se silti uskaltas kesälläki käyä, ainaki ihastelemassa työnsä jälkiä 😉

Sirkku kirjoitti...

Hui, joko meni pakkasen puolelle! Pian se tietää paleltuneita kesäkukkia, ahkeraliisat ja daaliat etunenässä! Ihanalta näyttää metsäpuutarhan polut ja istutukset. Kiva katsella jo valmiin näköisiä alueita, kun oma metsäpuutarhani on vasta alkutekijöissään ja suunnitteluasteella.

Teija kirjoitti...

Kylmäksi on yöt menny, ei kaukana nollasta ollu viime yönäkään. Työniloa sinne metsäpuutarhan rakentamiseen 😊

Minna / Hiidenkiven puutarhassa kirjoitti...

Hui, hallaöiden alkaminen on aina yhtä pelottavaa ja tulee liian aikaisin. Meillä on käynyt alimmillaan neljässä plusasteessa, mutta aina iltaisin näyttää siltä, että taivas alkaa kirkastua ja lämpötila tippua sen verran nopsaaan, että tulee kiire levitellä harsoja. Saisi pysyä hallat poissa vielä vaikka kuukauden verran!
Hyvin olet käyttänyt tänä kesänä veljen lihasvoimat hyödyksi; hienoa jälkeä taas :) Aurinkoista elokuun viimeistä päivää!

Teija kirjoitti...

Sanoppa muuta, kesä loppuu aina liian aikasin!
Kiitos samoin sinne 😊

Minna kirjoitti...

Ja taas on uutta aluetta syntynyt😮 Ootte kyllä upea tiimi💚 Täällä saan itse aina yksin touhuta, olen kyllä vähän kadena😊

Teija kirjoitti...

Kiitos, ei tässä voi kyllä valittaa, Olli on hyvä työmies, ei kritisoi eikä kitise, tekee mitä pyytää 😁