lauantai 19. lokakuuta 2013

Entistä ehommaksi - Pilvikirsikan uudistaminen

Mun yhdelle Pilvikirsikalle kävi nyt vähän huonosti.
Tämä on se yksilö jonka juurelta vuosi sitten kaivettiin niitä juurivesoja ja sieltä katkesi se yksi iso juuri, näköjään yksi suurimmista ja tärkeimmistä pääjuurista. Ja sehän sillon keikahti vähän kieroon ja syksyllä tuettiin se heinäseipäällä suoraan. Elättelin toiveita että ois suoristunu ja saanu säästettyä sen, mutta eipä se siitä enää toipunu.


Keväällä kyllä kukki melkein normaalisti, mutta siinä vaiheessa kun lehdet alkaa kukinnan jälkeen kasvaa, puu jäi aivan toispuoleiseksi. Toinen puoli kuivui ja kuoli, oksat ihan rapsahteli kuivuuttaan poikki. En usko, että olis enää siitä lähteny vihertymään muinakaan vuosina. 
Heinäkuun lopulla otettiin saha ja vedettiin puu poikki.
Ja kaato vasta heinäkuulla sen vuoksi, ettei se olis vuotanu kovin paljon kannosta. Kirsikoilla on niin voimakas mahlavuoto, ettei niihin keväällä ja kesälläkään kärsi juuri koskea. Juurella oli kuitenki muutamia juurivesoja kasvamassa, ne olis luultavasti kuollu myös, jos ois rungon menny keväällä katkaisemaan. 

3 melkolailla saman kokoista uutta alkua siihen jätettiin kasvamaan kaadetun tilalle, ja 3 ihan sen vuoksi että on sitten vara karsia ja valita parhaimman näkönen jatkamaan kasvua. 

 Nyt reilu viikko sitten otettiin nuo kaksi ylimääräistä alkua siitä pois ja jätettiin vain yksi. Ylimääräisiä sivuhaaroja poistettiin alhaalta ja kun näin myöhään nyt leikattiin niin jokaiseen haavapintaan laitettiin samantien haavanhoitoaine, ettei pääse sienitaudit ja homeet talven aikana tekemään vaurioita.


Aika nopeasti se on kasvanu kyllä, tietenki kun on iso juuristo tuon uuden alun kokoon nähden niin siksihän se kasvaa. Ja toivon mukaan nyt parin vuoden päästä olis lähes samoissa mitoissa entiseen verrattuna. 
Että eiköhän me tästä vielä puu saada. :) 

6 kommenttia:

Päärynäpuun varjossa kirjoitti...

Jaa-a, että noinkin voi käydä itse puulle, josta kasvaa juurivesoja. Lapioin justiinsa rusokirsikan juurelta pari juurivesaa irti, taisin siinä katkaista yhden juuren. Toivottavasti ei ensi kesänä ala kuivettumaan. Ei tullut mieleenkää, että itse puu voisi siitä kärsiä.

pivi kirjoitti...

Olipas harmillinen juttu, mutta onnea matkassa, kun sinulla on jo noin komea uusi alku !

Emännys kirjoitti...

Onneksi kasvit tekevät ihmeitä itsekseen :)

Minun on pitänyt jo pitkään kysyä sinun mielipidettä Norjanangervojen leikkaukseen. Olen etsinyt ko. asiasta tietoa ja vastauksia tuntuu olevan yhtä monta kuin kysyjiä... Miten sinun mielestäsi olisi hyvä muotoilla/uudistaa angervoja? Meillä on n. 6 vuotta vanha pensasrivistö, joka on tosi epätasainen. Osassa pitkiä pitkiä oksia ja toisissa tosi matalaa. Olisi mielekästä tasoittaa rivistö. Miten kannattaisi toimia?

Teija kirjoitti...

Siinä on oikeastaan kaks vaihtoehtoa, onko niille pensaille tehty istutusleikkauksia silloin alkujaan kun ne istutettiin? Jos se on jääny tekemättä, käy melko monesti niin että kasvu on epätasaista.

Norjanangervoa ei sen takia suositella leikattavaksi kovin usein, kun sillä menetetään se kukinta seuraavalle kesälle. Mutta kyllä se muuten kestää.
Joko nyt leikkaat ne keväällä ihan 10 cm tapille kaikki. Silloin ne lähtee samankokoisina uudestaan kasvaan. Tai sitten leikkaat kaikki n. 40-60 cm mittaisiksi, jolloin ne lähtee tuuhettumaan siitä kohden. Ja matalistaki pensaista kannattaa leikata, se aina lisää kasvua ja saa pensaat tuuhettumaan.

Latvoista tuon ikäisiä pensaita ei oikein kannata lähteä muotoleikkamaan, niistä tulee pian alhaalta harvoja ja ylhäältä kauheita turppaita. ;)

Ja lannoita ne. Kanankakkaa esim. juurelle sitten heti leikkauksen jälkeen. Kalkkikaan ei olis pahitteeksi... epätasaiset ravinneolosuhteet maassa saattaa myös aiheuttaa epätasaista kasvua.

Kruunuvuokko kirjoitti...

Näyttää siltä, että pääsit pelkällä säikähdyksellä ja pilvikirsikkasi kasvaa hiljalleen uuteen kukoistukseen pihallanne.

Emännys kirjoitti...

No eipä niille angervoille ole tehty juuri mitään istutuksen jälkeen. Isäntä on ne aikoinaan istuttanut ennen kuin minusta edes tiesi :) Kiitos hyvistä neuvoista, tiesin, että sinuun voi luottaa :) Luulenpa, että se 40cm on meille hyvää leikkuukorkeus. Pensaat on tosi hyvä näkösuoja tuossa penkereen päällä kesällä, joten se 10 cm ei houkuttele. Ja tosiaan tuo lannoitus pitää tehdä. Savea meillä kaikki maa on tällä tiluksella, jos ei olla paranneltu.