maanantai 28. toukokuuta 2018

Kuvakierrosta

No täällä mä vaan tallustelen ja töllistelen ku en muutakaan oikeen voi. Käsi on kipee, pari päivää on ollu nyt huonompia, huomenna tohtorille näytille. Kipeä olkapää sai vähän osumaa, kun isäntä unissaan käänsi kylkeä. Nyt ei sitten ole muuta tullu tehtyä kun kuvattua vaan. 

Sammalleimut on kukassa, tosin vähän ehti kärsiä kevätauringosta, kun en ehtiny peittelemään. Ruskeita länttejä on, mutta onneks tuo korjaa ittensä aika nopeesti. 





Nyt on muuten ollu yllättävän paljon perhosia liikkeellä. Harvoin näin aikaisin keväällä on tullut näin montaa erilaista perhosta vastaan. Harvinaisin lienee ritariperhonen, sen näin lentelevän tässä, samoin amiraalin, auroraperhosia; sekä uroksia että naaraita, erilaisia kaaliperhosia, herukkaperhosia ja näitä sinisiipiä mikä alla olevassa kuvassakin on. Ne on vaan niin vaikeita kuvattavia, ei meinaa ehtiä ku istuvat niin vähän aikaa kerrallaan. 



Tämmösen tärähtäneen kuvan vaan sain ritariperhosesta tallennettua. Mut kyllä sen siitä just tunnistaa. En muista että oisin nähny ritaria täällä ku kerran aikasemmin vain.


Mutta muita pörriäisiä on tosi vähän. Aivan yksittäisiä kimalaisia on näkynyt omenapuiden kukissa...


Kanadanatsalea kukkii kuusen varjossa. Tämän siirsin syksyllä, vähän jännäsin miten käy, mutta ei onneksi kovin pahaa tykänny. Pikkusen palelluttu oksien kärjistä, mut kukkii kuitenkin alempaa. 



Alppiruusujen nuput pullistelee jo kovasti, tämäkin syksyllä siirretty ja kukkii ❤
Ja vieressä pensasmagnolian pieni alku. Monta vuotta kituuttanut jämäpenkissä, vääränlaisessa kasvupaikassa. Tähän nyt jää ja siinä saa olla, ja näköjään viihtyy kun on jo tehnyt jopa tuplamäärän lehtiä viime kesään verrattuna.

 

Ja nuo on siis tuossa nuotiopaikan vieressä, männyn ja tuon ison kiven välissä. Tosi lämmin ja aika suojainen paikka. 



Kolmas mikä sai siirron, oli Purppuraomenapuu ´Makamik´, selvis myös vaurioitta talvesta. Tämäkin siirrettiin tosi isona, mut kyllä näinki isoja puita voi siirtää, kun vaan ottaa tarpeeksi laajalta juuripaakun mukaan. Kaivurin kauhalla nostettiin yli metrin leveästi ja lähes 50 cm paksusti juuristoa ylös ja vietiin sillä lopulliselle paikalle.  Märkä kesä hoiti kastelunki mun puolesta. Kerran taisin sen kastella heti siirron yhteydessä. Tarkallahan siinä saa olla, ettei vaurioita runkoa ja oksia siinä yhteydessä, mut hienosti se meni. Ja nyt on ihan täynnä nuppuja!



Sadettajan sai kaivella terassin alta käyttöön. Ja se miks se siellä oli, selittyy koirien leikeillä. Leimu tai joku muu näistä meillä paljon vierailevista koirista oli purru siihen reiän kylkeen, mut onneks on keksitty ilmastointiteippi :D Pätkä teippiä ympärille reijän peitoksi ja niin se taas toimii. Kuivuus vaivaa jo vähän...mut ehkäpä se nyt viikonloppuna jo sateliskin välillä. Ei haittais. :) 



Etupihan penkissä saniaiset on vauhissa. Nuo kiekuraiset latvat on aika hauskan näkösiä. Nämä jotka tuon kiven kolossa kasvaa on jotain luonnostaan tuohon ilmaantuneita, joille en nimeä tiedä. 



Ja tämä kivi on kyllä jännä. Pellolta löytyny, en tiiä miten on muotonsa saanut kun on noin kolonen. 


Käytävän toisella puolen on kotkansiipeä. 


Pihlajat ja Norjanangervotkin kukkii jo. Saapa nähä mitä sitä juhannuksena enää on kukassa, tätä vauhtia kesä on ohi ennenku hoksaakaan! Ei ole vuodet veljeksiä, niinku sanotaan! Ihan totaalisen erilainen kevät ollu nyt ku vuosi sitten. Mut onneks välillä näinki. Kerranki on peltohommat paketissa ennen kesäkuuta. :) Nyt vaan tarvis enää sitä sadetta sopivassa suhteessa auringon kans. 






4 kommenttia:

Kivisen Vilma kirjoitti...

Komea nuotiopaikka! Sammalleimut ovat alkukesän piristys!

Kruunuvuokko kirjoitti...

Kivikkokasvien ja maanpeittoperennojen kukinta onkin nyt parhaimmillaan. Kauniilta näyttää.
Pikaista paranemista sinulle.

Teija kirjoitti...

Vilma, kiitos. Kyllä, sammalleimut on parasta näin keväällä! 😊

Kruunu Vuokko, kiitos, ihan hyvältä tuntuu tällä hetkellä, toiveet on korkealla että paranee.

Hilu kirjoitti...

Kaunis piha ja nätti kukkapenkki. Meillä ei ole juurikaan perhosia näkynyt. Pölyttäjiä kylläkin paljon verrattuna muihin vuosiin. Kimalaisia pörrännyt yhtenään.