sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Syyshommia

 Joskus taisin vannoa, etten enää osta yhtään tulppaanin sipulia, kun ei niitä ikinä oikein saa kukkimaan ja kasvamaan. Kuitenkin kävi niin, että sorruin tilaamaan Puutarhurin Majan puodista ison satsin erilaisia tulppaaneja. Narsissit meillä viihtyy, mutta tulppaanit ei pidä savisesta pohjamaasta ja ne mätänee herkästi. Nyt aattelin, että kokeilen niitä tuonne alapihalle saunan eteen uuteen penkkiin, siellä kun on ihan täysin erilainen multa, mitä muualla pihalla. Tilasin sinne enemmän hiekkapitoisen mullan, siinä ei pitäs vesi seisoa, eikä ole savea oikeastaan ollenkaan. 

Tässä pienessä penkissä on nyt lähes 200 sipulia, istutin takalaidalle laukkoja ja koko penkin 10 cm välein erilaisia tulppaaneja, korkeimmat lajikkeet taakse, matalammat eteen. Jotta jos tämä nyt ei onnistu ja ens keväänä loista kunnolla, niin sitten mä luovutan. 



Värit on ihan sekalaiset, koitan saada tästä semmosen riemunkirjavan, en mitään tiettyä sävyä. OSa on kerrottuja, osa yksinkertaisia, loput siltä väliltä. 


Rautatieompun juurella kanadanvuokko on levinnyt ihan valtoimenaan. Se on kyllä nättiä kun kukkii ja muutenkin hyvin helppo kukka. Tänä kesänä se kärsi aika pahasti, mikä on yllättävää, kun yleensä ei hätkähä mistään. Poistin penkistä vajaan parin neliön alan vuokkoa, kaivelin juuretki pois mitä sain ja istutin tilalle loistosädekukkaa ja kymmeniä värililjan sipuleita. Tässä on ollut niin vähän loppukesästä kukkivia, että vähän kaipaa jotain uutta. Jos ja kun tuo kanadanvuokko tuostakin taas nousee, niin sehän passais kyllä ihan kivasti värililjojen sekaan aluskasviksi. Ihan hauska nähä mistä tuosta tulee. 


Omppuja tulee valtavasti, osa on jo keitelty hilloksi, tutuille annettu pari kassillista ja osa vielä puissa. Syötyki on jo vaikka kuinka paljon. Punakaneli on kyllä huippuhyvän makunen! 


Syksy se on, ei siitä pääse mihinkään...aina sama haikeus iskee, kun lehet alkaa tippumaan. Ruska taitaa jäädä näköjään aika laimeaksi tänä vuotta. 



Metsäpuutarhan keijumaahan muutti uusi ja heti niin söpö asukas ettei tosikaan! Mulla on pari hoitolaista tässä yhen viikonlopun ajan, lastenhoitopalkaksi sain peikon 😁 Ei ollenkaan huono palkka!



9 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Luulisi tuosta tulevan aivan mahtavan tulppaanien kukkaloiston keväällä - toivottavasti!

Päivi - Kottikärryn kääntöpiiri kirjoitti...

Pidetään peukkuja tulppaaneille, tuo alue näyttää varmasti ihanalta kukinnan aikaan :).

Satu kirjoitti...

Nyt toivotaan, että jokaikinen tulppaani ja muukin sipuli keväällä kukkii! Minäkin ostin pelkästään tänä syksynä tulppaneja kun on tuo uusi penkki mihin upotella. Toki sinne mahtuisi muutakin sekaan, siispä linkistä tuonne Puutarhurin Maja-kauppaan =D

Maatuska / Selätön puutarhuri kirjoitti...

Kukinnan iloa kevääksi:) Minun pitäisi hommata narsisseja.

Sirkku kirjoitti...

Toivotaan iloistä värikimaraa keväälle! Omat sipuliostokseni ovat kovin maltillisia, jänöt kun pitävät tätä puutarhaa ravintolanaan, etenkin keväällä. Omenoilla on tosiaan saatu hherkutella.

Navettapiika kirjoitti...

Toivottavasti keväällä saarahan ihaalla runsasta tuluppaanimerta.

Teija kirjoitti...

Saila, jospa se nyt viimein onnistuis 😊
Kiitos Päivi, peukutukset tulee tarpeeseen 😁

Satu, löysin tuon puodin kesälomareissulla, aika ihana putiikki ihan livenäki! Ja hyvä valikoima tulppaaneja, ainakin sillon ku ite tilasin. Jospa nyt ens keväänä kukkis siellä ja täällä.😊

Maatuska, kiitos. Narsissit on varmoja ja ne vaan leviää vanhetessaan. Niihin oon iteki panostanu viime vuosina.

Sirkku, kiitos 😊 onpas ikävää kun jänöt kiusaa. Ootko testannu koivutislettä niitä vastaan? Mulla on siitä hyviä kokemuksia, on niin voimakas haju, että karkotti jänikset pois pihasta.

Navettapiika, näinpä, luotto on aika korkialla ainaki mullan suhteen. Kunhan ei tuu liian märkä tästä syksystä. Vaan senpä näkee 😊

Minna / Hiidenkiven puutarhassa kirjoitti...

Nyt isot peukut tulpuille! On taatusti upean näköistä KUN kukkivat keväällä noin isolla alueella. Kohopenkkikin auttaa varmasti viihtymisessä hiekkapitoisen mullan lisäksi. Minä olen katsellut, että täällä saattaisi tulla jopa aika hyvä ruskavuosi. Ei ehkä yhtä hyvä kuin pari vuotta sitten sen hellekesän jälkeen, mutta ei kovin huonokaan. Katsotaan, kuinka käy. Mukavaa viikkoa!

Teija kirjoitti...

Kiitos Minna, Ihana tuo kun, pakko sen nyt on pitää paikkansa kun niin moni sanoo 😄
Meillä on satanu nyt niin paljon, että varsinki koivujen lehet vaan ruskettuu ja tippuu. Pihapuihin tulee onneks jonkin verran väriä. 😊