tiistai 30. heinäkuuta 2024

Tunnelmia pihasaunalta

 Jos ajan vois pysäyttää niin tähän hetkeen vois jäädä. Lämpimät, hämärtyvät kesäillat ja kynttilät tuomassa tunnelmaa...saunan terassilla vois istua nautiskelemassa vaikka kuin kauan.


 
Terassin nurkassa köynnöspinaatti on kutistunu melko pieneksi, mutta onneksi juurelta nousee siementaimia melkonen määrä. Jospa ehtii vahvistaa juuriston kunnolla ennen talvea, niin selviää tulevasta talvesta paremmin. 


Terassin tolppaan löytyi kiva pöllö koristeeksi, värisävykin on ihan just. 

 
 
Uima-allas on taas kovalla käytöllä, vesisateellakin tulee uitua välillä. Nyt onki saatu vettä, sunnuntai illasta lähtien yli 60mm. 


Porealtaassakin tulee käytyä aina joskus, mutta ei se helteillä oikein houkuttele. Poreallas on parhaimmillaan talven pakkasilla. 


Saunapolkua reunustaa matalia metsäpuutarhassa viihtyviä kasveja. Tällä polulla ei ole kiire minnekään, hämärässä pihavalojen tunnelmassa tekee mieli hidastella ja ihastella. Nykyään on kiva viettää aikaa pihalla, kun ei ole enää keskeneräisiä alueita. Kevään kitkemisurakan jälkeen keskikesän saa melkeinpä vaan nautiskella. 



Riippukeinuja on nyt melkein jokaiselle oma. 
Mikäpä sen parempaa ku istahtaa tuonne saunan jälkeen. 


Tämä on niinku kesämökki omalla pihalla. Ei tarvi lähteä kauas, että pääsee lomatunnelmaan. Eikä me kovin usein lomille päästäkään maaatilahommien takia. Silläpä onki satsattu tähän omaan pihaan, voi rentoutua helposti sillon, kun tulee pieniä hetkiä vapaata.



 

maanantai 15. heinäkuuta 2024

Heinäkuuta

Tänään tuli käytyä pitkästä aikaa Raahessa Särkän perennataimistolla. On siellä vaan valikoimaa! Mukaan tarttu monta uutta perennaa ja lisää semmosia, mitkä on hyviksi havaittuja. Lapinneilikka on yllättäny ihan mahtavalla kukinnalla. Se näyttää viihtyvän etupihan laidassa viime kesänä muokatussa penkissä. Sitä piti ostaa pari tainta lisää samaiseen penkkiin. 


Tämä on kukkinu jo pari viikkoa ja eikä loppua näy. Aivan ihanan värinen! 


Helokin ostin kans, vaikka oon joskus päättäny, että sitä en laita. 😂 Ja tietenki unohin tästä ottaa lajikkeen tiedot ylös, tätä ei myyty siellä kultahelokkina, vaan jonaki muuna? En enää muista sitä. On kyllä hyvin paljon saman näköinen ja värinki puolesta niinkuin kultahelokki. 
Jotenki tässä on vuosien aikana oppinu tykkäämään keltaisistaki kukista, ne on kauas näkyviä väriläikkiä tuolla penkeissä. 


Pari valkosta kiiltoleimua otin myös, kun syysleimutki on hävinny suurin osa, niinku värimintutki. Istutin nuo yhen ainokaisen värimintun ja valkosen ukonkellon kaveriksi. 



Valkoset pensashanhikit kärsi talvesta niin pahasti, että päätin kaivaa toisen puskan pois ja istutin siihen tilalle 'Diamant rouge' syyshortensian. 
Hortensiat ei mulla oo menestyny kovin hyvin tähän asti, mutta kokeillaan nyt vielä tätä.


Taimessa on kukat jo valmiiksi, vielä vihertävät mutta pitäs punertua vanhetessaan.



Sieltä se pilkistää keijukaisen ja sammakon takaa, ois ihana tuossa kun viihtyis ja kasvais isommaksi. 


Muuten sitten olikin tämmönen kurjenpolvien ostosreissu. Niitä tuli ostettua 4 eri lajiketta, kahta tummalehtistä kyläkurjenpolvea, vaalean liilaa kerrottukukkaista jalokurjenpolvea ja tarhakurjenpolvea. 
Kuvat otettu taimistolta, että muistaa lajikkeet vielä kotonaki. Nimilappuja näissä ei tuu mukana, eikä mulla tulis niitä säästettyäkään.


Nämä tummalehtiset on hienoja ❤️ Ne pääsi potagerin yläosaan minipensaslabyrinttiin muiden sini- ja valkokukkaisten joukkoon.



Vaaleat kurjenpolvet istutin tuonne hirsireunuspenkkiin, siitä kuoli kaikki päivänliljat kokonaan. Tosin tuo mongolianvaahtera alkaa olla niin iso, että se vie perennoilta voimaa. Ja maa on ollut tuossa juurella ihan rutikuivaa, sateista huolimatta. Tuostakin puusta karsin reilusti oksia vähemmäksi, muokkasin mullan ja lisäsin muutaman säkin uutta puutarhamultaa ennen istutusta. Kurjenpolvet tuossa on tykännyt kasvaa tähänki asti, niin mennään sitten niillä.


 
Ja pilkistääpä sieltä se helokkikin...jännä nähä kuin sen kans käy.


Talvituhojen aiheuttamat aukkopaikat on nyt suunnilleen paikattu uusilla taimilla. Pensaita ja puita on saanu leikata vieläki pitkin kesää, harventaa ja poistaa kuivuneita oksia. Maisemakin avautuu kivasti, kun poistelee liikoja alaoksia puista. 
 Pihahommat viimein tältä osin tasapainossa. 😊