sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Robottileikkuri saapui puutarhaan

Siellä se nyt mennä hurisee, hyvin hiljaisesti kylläkin. Husqvarnan Automower 450x siis on tuo robotti, todella kätevän ja viisaan oloinen vekotin! Gps:n avulla piirtää karttaan polkua, mistä on jo leikannut ja mihinkäs sitä seuraavaksi tarvis mennä. Kännykkäsovelluksella voi kartasta katella että missä se menee, vaikka toiselta puolen Suomea pystyy ohjailemaan tuon toimintaa! Ihmeellistä tämä tekniikka. 


Rajakaapelit asennettiin pintaan, kiinnitettiin tuommosilla mustilla tikuilla ja kesän mittaan se kasvaa tuonne nurmikkoon kiinni. Ja ite kyllä tykkään tuosta ratkasusta sen vuoksi, että jos joskus aluetta tarvii muuttaa, se käy helposti, kun ei tarvi kaivaa kaapelia maan alta ylös. 


Ja aika huomaamaton tuo kaapeli on nytkin, eipä noita tuolta juurikaan erota.  


Muutamia kohtia täällä on, joita jännäsin. Tämä rinne on haastellinen leikattava kaikille leikkureille. Pensaiden juuriltakin tuo robotti joutuu useista kohtaa peruuttaan pois ns. ylämäkeen, mutta ihmeen hyvin se pääsee. Ei ole sellasta kohtaa löytynyt, jossa se ois jääny suttaamaan. Nämä jyrkimmät ylämäetkin huristelee kuin tyhjää vaan, vaikka tuo nurmikko on sateen jäliltä nyt liukaskin. Korkeuseroa 20m matkalla on lähes 3 metriä, jyrkimmän kohat nousee 40cm metrillä. Hankala saada edes kuvattua, ei noista oikein todellista korkoeroa näe. Mutta hyvin toimii! 


Ja vanha, työnnettävä leikkuri sano sopimuksen irti, moottori leikkas kiinni viimesillä metreillä :D Täytyis jostain saada uusi, koska pari kohtaa on semmosia, jotka joutuu sillä työnnettävällä leikkaamaan. Mut muuten kyllä nyt helpotti huomattavasti, aika menee nyt mukavasti istuessa ja tuota robottia ihmetellessä. Vähäksi aikaa hupia, ennenku uutuudenviehätys katoaa. ;) 

6 kommenttia:

Puutarhaelon Riitta kirjoitti...

Naapuri hankki jokin aika sitten robottileikkurin ja omaa pihaani kelatessa katselen sitä kaihoisasti. Meidän nurmikko on toistaiseksi turhan haastava istutuksineen ja roikkuvine pensaanoksineen robotille, mutta ehkä jonain päivänä.

Navettapiika kirjoitti...

Hyvä, että toimii kunnolla. Kyllä sitä muuta tyätä kuitenki piisaa.

Maatuska kirjoitti...

Onnekso olkoon, hyvä hankita, helpottaa kummasti tarhuria. Pätevän kuuloinen kaveri ;)

Katja kirjoitti...

Nyt leikkaantuu nurmikko kuin itsestään. Meillä tuollaisesta voi vain haaveilla.

Kruunuvuokko kirjoitti...

Meillä on nyt neljättä kesää Husqvarnan robottileikkuri ja siitä en kyllä vähällä luopuisi. Mainio leikkuri.

Teija kirjoitti...

Riitta, tokihan tuolle on aina helpompi jos on yhtenäiset istutusalueet eikä kovin paljoa yksittäispensaita yms. Pikkuhiljaa muokkaat pihaa sopivammaksi ja pistät robotin hankintalistalle ;)

Navettapiika, tosiaankin sitä piisaa! Ei tuu tylsää vaikka ei tarvi enää ite leikatakaan.

Maatuska, kiitos! :) On se kaikinpuolin pätevä ja kätevä.

Katja, kiitos, jep niin leikkaantuu. :)

Kruunuvuokko, mukava kuulla että tykkäätte. Kyllä näyttää että on niin monipuolisesti osattu suunnitella, että ei taida tarvita itekään katua.