sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Hyvää alkanutta vuotta!

Vielä täällä henki pihisee! 
Tuli jo joku aika sitten tädiltä viestiä, että etpä ole päivittäny blogia vielä tänä vuonna... oon jo monta päivää suunnitellut, mutta kun tämä on niin toivottoman hidasta hommaa. 2 tuntia hurahti nyt illalla, kun kattelin kuvia päivitystä varten, ei meinaa koskaan olla niin paljoa aikaa että pääsis loppuun asti. 
Isännän kuvien joukosta löytyi muutama vanha kuva saunapolusta parin vuoden takaa, kun se oli kesken teon. On se ollu kyllä yhtä kuravelliä joskus, aika paljon on muuttunut. Ja kun nämä muutoskuvat on aina niin mukavia katella muittenki blogeista, niin aattelin, että tällähän se on hyvä uus vuosi alottaa.



Ja siinä toiseen suuntaan.




Koristeomenapuu ´Makamik´siirrettiin silloin kaivurin kauhalla etupihalta tuonne saunan viereen ja hyvin kesti siirron, kun sai tarpeeksi ison juuripaakun mukaan. Puu oli tuossa vaiheessa jo 6 vuotta vanha. Kovin paljoa tuo ei ole kokoa tässä ajassa kasvanut, mutta viime keväänä se kukki ihan valtavasti! 

 


Eikäpä tuolla ole valmista vieläkään, syksyllä jäi hommat kesken tuohon polun risteyskohtaan. Vähän oli ideat ja inspiraatio hukassa mitä siihen tekisin, jonkulaista kasviryhmää pitäs koittaa keksiä. Ideoita otetaan vastaan, jos jollaki jotaki ois... kunttaa ei tuohon kohti oikein viitsi laittaa, on niin kuiva ja kuuma paikka.



Säät on ollu aika mahottomat. Välillä tulee vähän lunta ja seuraavana päivänä taas vettä. Tiet on jäällä ja on niin märkää. Hiihtämistä en ole vihtiny yrittääkään, en tiiä ees missä kunnossa täällä ladut on. Metässä ei juuri lunta näy, ihan pieniä länttejä siellä täällä... Alla viime ja kuluneen viikon lenkkimaisemia. 


Ja loppuun vielä tämmönen mysteerikasvi, kuka tietää mikä tämä on?
Kaikilta vierailta viime kesän aikana sitä arvuuttelin, eikä kukaan sitä tunnistanu. ;)  Taisin jolleki luvata jopa satasen ja sai jopa googlea käyttää tunnistamisessa apuna, mutta sain ite pitää rahani. :D Kukkinu tämä ei vielä ole, mutta ehkä jo ens kesänä. Pari vuotta on tuolla kivien välissä viihtynyt. Toistaseks en oo vielä muiden pihoilla tähän törmänny...





17 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Onko se joku mansikkalaji, virginian mansikka 😌 kyllä mää nämä tiiän

Teija kirjoitti...

Ei ihan... 🤭

Nettimartta kirjoitti...

Eikös olekin mukava katsella näitä ennen-ja-jälkeen kuvia! Nättiä tuli.

Ulla kirjoitti...

Hyvvee alakanutta vuotta. Paljon on muuttunu saunanympäristö. Eikös tuo kasvi oo Himalajanjalkalehti!

Teija kirjoitti...

Kiitos. 😊 Eikai sitä enää ilman näitä kuvia muistais miltä on joskus ennen näyttäny.

Teija kirjoitti...

Kiitos! Ite asiassa ei oo, tätä vastausta oottelinki, mut ei se kauas nakkaa 😉

Päivi - Kottikärryn kääntöpiiri kirjoitti...

Muutostöitä on todellakin aina mukava katsoa, lopputuloksesta tuli luonteva ja onnistunut. Hyvää alkanutta puutarhavuotta!

puutarhurintytär kirjoitti...

Mielenkiintoiset kuvat saunapolusta työn alla, oikein tekemisen meininkiä. Kaunis lopputulos! En osaa sanoa kasvista,kiva jäädä odottelemaan mikä se oikeasti on.

ruusutarha.blogspot.fi kirjoitti...

Siellä herätty kirjoitteluun kuten täälläkin!

Hyvää Uutta Vuotta!

Teija kirjoitti...

Näin se on 😊 kiitos!

Teija kirjoitti...

Kiitos 😊 Eiköhän se tässä pikapuoliin pidä paljastaa...

Teija kirjoitti...

Kiitos, pitääpä tulla kurkistaan mitä sinne kuuluu. 🙂

Minna / Hiidenkiven puutarhassa kirjoitti...

Komea muutos saunapolulla! Itse laittaisin tuohon ideoita kaipaavaan kohtaasi muutaman jättiläismäisen kivenjärkäleen ja niiden lomaan jotain vehreää ja/tai kauniisti kukkivaa. Kivien koosta ja kasvuolosuhteista riippuu sitten, istuttaisinko maksaruohoja yms. vai saniaisia ja hortensioita. Himalajanjalkalehteä olisin minäkin veikannut, mutta heitetään sitten varjolehti seuraavana vaihtoehtona. Mukavaa viikkoa!

Teija kirjoitti...

Kiviä mullaki on ollu mielessä, jos vaan saa jollain koneella niitä tuotua tuonne. Saniaisille se on liian aurinkoinen ja kuiva paikka, maksaruohot ja havut menis hyvin. 😊 Jospa se tässä talven aikana selkiytyisi.

Ja paljastetaan nyt että tuo kukka on kiinanjalkalehti, Ahosen taimistolta sen bongasin muutama vuosi sitten 😄 valkoset kukat ja pikkusen eri näkönen lehti kuin himalajanjalkalehellä, mut jalkalehti kuitenki. 😉

Navettapiika kirjoitti...

Kivasti tua mettäpoloku muarostaa ihan oman mailman. Jotaki jalakalehtiä mäki ittekseni veikkasin. Hyvää vuaren jatkua!

Nila kirjoitti...

Hei löysin sattumalta blogisi. Mukavaa kun itsellä on kuvia ennen ja jälkeen. Minusta siihen yhtymäkohtaan sopisi juurikin kiviä mitä jo on ehdotettukkin tai sitten jotain muuta niiden tilalle kenties jotain vanhaa kamaa ( maitotonkkaa, kärrynpyörää) 😀 ja sitten maanpeite kasveja ja jotain korkeampaa joukkoon esimerkiksi kurjenpolvea. Mutta kyllä muutama kivi tekisi kuitenkin" poikaa "Minulla on myös puutarha blogi mutta talvella kun puutarha hiljenee niin postaan käsitöistä, sisustuksesta ja leipomisesta. Tervetuloa kurkkaamaan minunkin blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin 🤗

Teija kirjoitti...

Kiva kun löysit vierailulle, koitanpa käydä tutustumassa sinunki blogiin. 🙂 Ja kiitos vinkistä, nuo vanhat esineet oliki hyvä idea, niitä löytyis varastosta!