perjantai 20. maaliskuuta 2020

Ulkoilemassa kotikoulun välissä

Lumen alta paljastuva luonto on kyllä aina yhtä sykähdyttävää. Aamulenkillä Leimun kans ihasteltiin kiven päällä kasvavaa torvijäkälää ja ihmeteltiin yläpuolella raakkuvia variksia. Pikkuhiljaa tulee kevät meillekin. 

 



Lasten toiveesta lähettiin kotikoulun päätteeksi porukalla pihalle, makkarapaketit kainaloon ja nuotiopaikalle virittelemään tulia. Se on nyt grillikausi avattu.
Välillä pitää käyä tuulettaan päätä, ettei aivan höperry sisätiloihin lasten koulujuttujen kans. 


Siellä missä on makkaraa, siellä on myös Leimu... =D 



Ei ihan vielä päästä pihahommiin, lunta on paikotellen reilustikin. Alppiruusu ´Haaga´ lupailee ainakin pieniä nuppuja mutta pikkusen lehdet roikottaa, nyt pitäs nakata säkkikankaat suojaksi päälle, ettei ne pala kevätauringossa. 



Päivä kerrallaan eteenpäin, ei auta nyt hötkyillä suuntaan eikä toiseen. 
Pysykäähän terveinä! ❤


10 kommenttia:

Kruunuvuokko kirjoitti...

Onpa siellä teillä vielä runsaasti lunta. Nyt voi olla todella kiitollinen siitä, että omistaa puutarhan, jossa voi puuhastella ja viettää aikaa näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa.
Koetetaan pysyä terveinä. 😊

Päivi - Kottikärryn kääntöpiiri kirjoitti...

Lumen määrää ihmettelen Kruunuvuokon kanssa. Makkaranpaisto nuotiolla kuulostaa oikein hyvältä, varmasti myös lasten eikä pelkästään Leimun mieleen. Myös meidän Ritan mielestä makkaranpaisto on huippukuvaaja ;). Terveyttä teillekin!

Mantelilaakson Susanna kirjoitti...

Ihana metsäretki ja nuotiohetki! <3
Nauttikaa kun vielä pääsette ulos ja luontoon!!
Minä vain haaveilen päivästä kun joskus pääsen merenrantaan kävelemään.

Lempeää viikonloppua sinne pohjoiseen!

Teija kirjoitti...

On tuota lunta ihan riittävästi, joutas jo sulaa pois. Ja ihan totta, pelastaa tämä puutarha monessa suhteessa, nii lapset ku aikusetki 😉

Teija kirjoitti...

Kiitos 😊 meillä on aina paljon lunta, lähes poikkeuksetta aina enemmän moniin naapuripitäjiin verrattuna. On se vaan mukava kun voi retkeillä omallaki pihalla, kummasti rentouttaa tämmöset pienetki paussit.

Teija kirjoitti...

Kiitos! Teillä päin kuulostaa olevan myös aika haasteellinen tilanne, jospa tästä kuitenki selvitään kesään mennessä ja pääsette sielläki nauttimaan luonnossa liikkumisesta. 😌

Navettapiika kirjoitti...

Makkaranpaistohetket o mukavia piristysruiskeeta päivähän ku päivähä, mutta erityysesti tällääsenä poikkeusaikana. Toivottavasti korona menis äkkiää ohitte, mutta taitaa se tavalla tai toisella rajoottaa elämää viälä monta kuukautta. Onneksi o puutarha!

Teija kirjoitti...

Näinpä, ei tästä koronasta taija ihan hetkessä selvitä. Mut pitää nyt keskittyä perheen kans yhessä olemiseen ja katella positiivisia asioita kaikesta huolimatta. Toisaalta ainaki meille tekee ihan hyvääki hiastaa elämää ja rauhottua.

Kukkaiselämää kirjoitti...

Teillä on ihan oikea talvi siellä. Meillä ei lunta juurikaan koko talvena ollut. Mukavaa sunnuntai-iltaa.

Teija kirjoitti...

No melkein jo oli lumeton maa, mut satoihan sitä lunta tänään taas viitisen senttiä. Ei siis edelleenkään kiirettä pihalle 😅