tiistai 20. toukokuuta 2014

Kevään kukkivia


Idänsinililjat on kukkinu jo kauan Lumipalloheiden alla. Vaikka ne on pieniä, ne on niin iloisen värisiä, nättejä että ne kyllä pistää silmään tuolta puskan juurelta. 
Kesäkukatkin jo uskalsin hommata. Orvokkeja on ollu pääsiäisestä asti lähes, niiden lisäksi laitoin nyt jokaiseen ruukkun Ahkeraliisaa. Se on ollut ainut, joka on kasvanu ja kukkinu hyvin, joten päätin että en tänä vuonna muuta yritäkään. Muratin nappasin lisäksi, että on vähän jotain erilaistakin.


Ja tässä ensimmäin Akileija, joka meidän pihalta löytyy! :) Oon joskus vannonu, että Akileijaa mä en tänne hyväksy, mutta nyt tuli vastaan Lapinakileija, joka näytti ja kuulosti niin kivalta, että pyörsin päätökseni. Pitää vaan muistaa katkoa nuo kukkineet kukat pois, ettei leviä liikaa. 


 Ja narsissit on kyllä mahtavasti kukassa! Ne ei ainakaan näytä kärsineen talvesta, nousee niin uudet kuin vanhat.


Vasemmalla nyt viime syksyn uutuus, kerrottu ´tete a tete´. On kyllä aika veikeä, matalammaksi jää mitä perinteinen, mutta kiva tuollanen tähti :) 


 Näitä hallayöt hieman puras, oli jo nousseet sen verran pitkälle, että pakkanen sai varret pötköttelemään maata pitkin. Mutta aukoo silti sitkeästi nuppuja vaikka kaatuneita ovatkin. 


Jos joku kukkii niin Maahumala! Näkyy levinneen vähän nurmikollekin, mutta sinnepä levitköön...


Ja Sammalleimut aloittelee. Perinteinen lila ja valkoinen alkaa sekoittua keskenään, pitäs varmaan näitäki välillä kaivaa ylös ja istutella uudestaan. Heiniäkin seassa vielä kasvaa ihan liikaa, vaikka osa jo viime syksynä uusittiinkin. Pitää uusia loput tänä vuonna.



Että tällä mallilla on kevät täällä. Kiire meinaa olla, ei juuri jouda netissä istuskelemaan, mutta laitellaan kuvia kun ehditään. :)

6 kommenttia:

Tylsä Mörökölli kirjoitti...

Kaunista kukintaa. Maahumalakin on tosi kaunis kasvi. Jos olisi vaikeasti kasvava, niin sitä olisi pakko saada ja tilata vaikka mistä maailmankolkasta ;)

Emilie kirjoitti...

Viime keväänä meinasin pudottaa silmät päästä, kun puutarhamyymälässä oli maahumalaa, eikä ihan halpaa ollut. Arvostus kohosi kummasti :) Pitääkin istuttaa sitä johonkin astiaan vaihteeksi, kun kasvimaalla ja muuallakin kasvaa sitä ihan riittävästi.
Ihanaa aikaa nyt, kun kaikki alkaa kukkimaan :)

Teija kirjoitti...

Tylsä Mörökölli, sanoppa muuta! :D Mä kyllä ihan tykkään Maahumalasta, ei se haittaa vaikka vähän leviäiski.
Emilie, eipä kyllä kovin usein tule vastaan, että tuota perennana ihan myytäis, kesäkukkana enemmänki. Toinen minkä myyntiä ihmettelen, on tuo Keltamaksaruoho, sen sais kyllä julistaa pannaan! Se leviää kyllä niin joka paikkaan, mihin ei tarvis! >:(

pioni kirjoitti...

Näinhän se on, nyt juuri pihalla on niin paljon ihanaa kuvattavaa, mutta ei malta juurikaan istua netissä päivittämässä blogiaan:)

Tiina kirjoitti...

Ihanalle näyttää! On tuo sun puutarhas "vähän" tyylikkäämmässä kunnossa kuin tää meidän kynnöspelto.. :D Mutta samoja lajeja näkyy kukassa siitä huolimatta jo täälläkin.

Teija kirjoitti...

Tiina, mä luulen että tämän talon vaatetilanne vastaa sitä teidän kynnöspeltoa... ;)