tiistai 3. toukokuuta 2016

Kevään ensimmäisiä

Ensimmäinen päivä tälle kevättä kun innostuin rappaamaan kukkapenkkejä. Hanskat oli tietenki hukassa, ja kädet sen näköiset ;)
Lämmin on, vaikka ei aurinko paistakaan, kasvitkin on lähteny kasvuun ihan parissa päivässä. Joka paikka kyllä pursuaa rikkaruohoja, kovasti saa tehdä hommia että saan istutukset puhtaiksi. Grillikausikin tuli alotettua vappuna, on se kiva kun taas kesä tulee :)



Narsissit nostaa vähän nokkaansa, mut ei kuki vielä vähään aikaan. Lumikellot ja Kirjokevättähdet on ainoat kukkivat tällä hetkellä.



Näiden todellista väriä on vaikea saada kuvattua oikein, mutta aika hyvin tuo nyt onnistu kuitenki :)


Portaille istuttelin jo muutamia orvokkeja ja krysanteemia, ne kun kestää pikku pakkastakin, niin ei tarvi suojella. Ja jos paleltuu niin sitten paleltuu, kuitenkin tulee vaihdettua kesäkukat siihen jossain vaiheessa.



Jonkulainen hyasintti löytyi Lamoherukoiden keskeltä, ei mitään muistikuvaa mikä ja millon istutettu. 


Etupihalla harasin rikkaruohot soralta ja siistein vähän muutenki. Yllättävän paljon kertyy roskaa talven jäljiltä! Yksistä myyjäisistä sattui tulemaan meille pajusta tehty kartio, sillekin kyllä varmasti käyttöä löytyy. Joku köynnöshän tuohon pitää istuttaa juurelle. 
Patjarikot muurikivipenkin reunalla kesti nyt talven aika hyvin, jonkun verran on ruskettunutta, mutta nyt oli lunta sen verran hyvästä päällä, ettei mennyt niin huonoksi kuin vuosi sitten. 


Omput ja Päärynätkin näkyy kestäneen hyvästi, ei ole tullut paleltumia eikä pakkasvaurioita. Jokohan sais Päärynöihinkin edes muutaman kukan? :)



Japaninakileijat on nupulla, tämmösillä keleillä kukintaan tuskin on pitkä aika...


Ja näitäkin kutsumattomia vieraita löytyy vähän joka puolelta...ainoat kukat joita lapsilla on lupa kerätä. Tästäpä se taas lähtee. :)




4 kommenttia:

Anneli A kirjoitti...

Ihanan keväisiä kuvia. Kyllä kevät on mukavaa aikaa. Minä en ole vielä nähnyt leskenlehteä tänä keväänä.

Kruunuvuokko kirjoitti...

Nyt näyttää siltä, että vihdoin säät alkavat suosia puutarhuria. Varmasti upea näky, kun muurikivipenkkisi patjarikkot ovat täydessä kukassa.

Navettapiika kirjoitti...

Ny on nii hianot säät, että niistä pitää nauttia täysin siamauksin.

Teija kirjoitti...

Anneli, täällä kukkii paikotellen ojanpientareet keltasenaan. Onhan se nätti, ehoton kevään merkki vaikkakin niin viheliäinen riesa puutarhassa.

Kruunu Vuokko, on se ihana :)

Navettapiika, jospa tässä riittäs hyviä säitä pidemmälleki...viime kesän jäliltä ois intoa touhutakin.