tiistai 31. toukokuuta 2016

Lähteestä koristelampi

Oon muutaman vuoden tätä rommakkoa jo katellu ja miettiny että mitä tuolle tekis. Alunperin oli tarkoitus, että ois upotettu maahan semmonen kuution vesisäiliö ja kerätty siihen kasteluvettä, talolta nimittäin tulee sadevesikaivosta putki just tähän. Mutta toisin kävi, pohjavesihän se tuohonki nousi ja ei se säiliö siellä maassa pysyny, vaikka se kokonaan sinne upotettiin. 3 vuotta se säiliö tuossa metässä ootteli, mietin että upotetaanko uuestaan vai mitä tehdään. Tähän asti siinä on ollu vanerit ja tiililavat päällä, ettei lapset mene ja huku.




Viikonloppuna nyt iski inspiraatio ja päätin että tehdäänpä sitte lammeksi tuo, kannettiin romut pois ja siistittiin vähän reunoja. Pohjalle laitettiin kangas, sen päälle sepeliä ja pikkusia kiviä. 

Lähde rajautuu siis ihan nurmikkoon ja tuonne kasvimaahan, erinomaisella paikalla siis. Tästä on lyhyt matkaa nostaa kasteluvettä, vesiletku kun ei tänne asti edes yletä. 





Reunat ladotaan vähän isommista kivistä, sepelillä tarkotus siistiä sen verran että kankaan saa piiloon. Isännän toiveena ois riippumatto viereisiin koivuihin, jostaki pitäs löytää semmonenki. 

Tällä mallilla se on nyt yhen päivän jälkeen, lihakset tietää kyllä kantaneensa kiviä :D 
Ja ai että ku tästä tulee ihana, vaikka ite sanonki! Ja luonnonlammikko vielä, ei tarvi vesiä vaihtaa tai putsailla, saa olla tuommosenaan kunhan saadaan reunat valmiiksi. 





Lisäks tuohon on suunnitteilla vähän heinäseipäistä jotain pientä ja betonijuttuja...ehkä vois ylimääräset raparperilehtilaatat hyödyntää tässä, saas nähä mitä keksitään. ;) 
Leikkimökin eessä näitä laattoja on ollu useamman vuoden, hyvin on kestäneet talvet ja kesät. Näistä sais vaikka samalla tyylillä ihanan pienen mietiskelypaikan koivun alle ja siihen pikkunen penkki tai tuoli.


Nyt on kuumaa ja kuivaa. Omput on täydessä kukassa, Siperiankärhötki alkaa jo kukkimaan. 




Mansikkamaan siistimnen on kesken, vaikka ei kauaa ole kuin rivivälit tein uusiksi, viime kesän sateisuuden takia tuolta puskee jo heinä ja rikkakasvit välistä. No kohta kyllä pitäs tehä koko mansikkamaa uuestaan, vaihtaa vähän paikkaa. Jos jaksaa ;) 




14 kommenttia:

Kruunuvuokko kirjoitti...

Sukeutuipa lammikosta tosi kiva allas ja vedetkin tulevat ihan luonnostaan. Normaalisti aina altaan tyhjennys, pesu ja täyttö ovat ne työläimmät vaiheet.

Satu kirjoitti...

Ihanalle paikalle muotoutui tuo lampi:) Vähän aikaa piti kyllä miettiä, että mihinkäs kohtaan se sijoittuu teidän pihalla ennenkuin välähti. Just eilen pumppasin meidän lammen tyhjäksi ja pesin sen. Nyt odotellaan sateita, että täyttyisi.

Navettapiika kirjoitti...

Lammikosta tuli kivannäkööne ja viälä oikee käyttöhön. Tuallaasen raparperikukan teen joskus johonki.

Kivimäen emäntä kirjoitti...

Olipa kätevä paikka tehdä lammikko, kun tuossa jo sellainen valmiina olikin. Kivien kanssa siitä sukeutui oikein kaunis. :)

Johanna Rintanen kirjoitti...

Oi miten viehättävä lampi. Suoranainen aarre tuollainen luonnonlähde =)

Minna kirjoitti...

Ihana! Tästä sainkin taas intoa oman lammikon tekemiseen! Juuri pumppasin sitä äsken tyhjäksi, olisi helpompi työstää kun kuivuisi ensin.

Teija kirjoitti...

Niinpä, jospa tämä toimis näin ku ajattelin, pääsis kyllä aika vähällä.

Teija kirjoitti...

Ai te ette täytäkään lampea letkulla? Näkyy tuo luontoäiti olevan monesti ihmistä viisaampi ;) monesti oon lampea haaveillut mutta en osannu sitä tuohon aiemmin niin ajatella.

Teija kirjoitti...

Kiitos. Keskenhän tuo vielä on, ootas ku saan valmiiksi, sit on vielä kivempi ;)

Teija kirjoitti...

Kiitos. :)

Teija kirjoitti...

Niin on. Kaivokin olis ollut tässä mahtava vaan ei riitä rahkeet sen tekemiseen.

Teija kirjoitti...

Ai sullaki on lammikko, täytyypä tulla kurkkimaan mallia :D

Villabranten kirjoitti...

Ihana tunne kuin "rommakosta" tulee kaunista. Näitä paikkoja pihalla on. Minullakin yksi räjähtänyt istutusalue odottaa tekijäänsä...Ihana lampi teillä nyt! Terveisin, Sari https://villabranten.wordpress.com/

Sarin kotona kirjoitti...

Tosi hieno allas!
Ja nuo lehtilaatat on upeita!