sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Heinäkuun kuulumisia

Kyllä on taas saatu vettä! Ensimmäiset pionit aukoo kukkia, mutta taas näyttää osa homehtuvan ennenku ehtivät aueta.  Osa pioneista ei kuki ollenkaan, talvi jätti jälkensä niihin. 


Kasvimaallakaan ei voi kehuskella. Herneet ei itäneet ollenkaan, laitoin kahdenlaista hernettä, eikä kummistakaan tule mitään. Salaatit kasvaa ihan hyvin, samoin porkkanat, mutta nauriitki on kirpat jyrsiny ihan reikäsiksi. Mansikkaa tulee nyt jonkin verran, muutamia litroja päivässä on saatu poimittua :)



Keväällä metsästä siirretyt Rantatädykkeet kukkii nyt havujen seassa. Tuo on kyllä tosi nätti, vaikka luonnonkukka onkin, kerää perhosia ja kimalaisia runsaasti. Samoten päivänkakkaroiden oon antanu kasvaa tiettyihin kohtiin, kukkapenkissä näistä tulee isompia ja näyttävämpiä mitä tuolla tien varsilla, vaikka ihan samaa onkin.

 


Ystävältä saadussa Kurjenpolvessa on ihanat kukat, mikähän tämän lajikkeen nimi mahtaa olla? Onko kellään samannäköistä? 


Kiikun alus on täyttyny Karpaattienkelloilla ja Neilikoilla. Mä en millään raski kitkeä näitä pois, vaikka tuon seurauksena tuo laatoitus kärsiikin ja halkeilee...nuo kukat on niin ihania tuossa! Kiikku kaipais kyllä hieman uutta maalia pintaan, mutta ei meinaa joka paikkaan joutaa...


Jasmikkeet on aivan täynnä kukkia ja tuoksu huumaa... Mongolianmaksaruohoki vaan runsastuu. Maksaruohot on kyllä mukavia maanpeittokasveja, niin somasti maastouttaa kivet portaiden kupeeseen, eikä pääse rikkakasvit valtaan. 


Jasmikkeen takana, Pihdan juurella oli semmonen monttu, jossa ei kasvanu oikein mitään. Lisäsin sinne pari säkkiä multaa ja siirsin toisesta paikkaa kituliaasti kasvaneen Liuskavaleangervon tähän. Ja tuossa se nyt näyttää tykkäävän olla, ei ole liian varjossa ja multatilaakin vähän enemmän entiseen kasvupaikkaan verrattuna. Musta tällä on ihanat lehdet, hieman punertavat ja näyttävät muutenkin. Juurelle istuttelin Rönsytiarellaa ja Valkovuokkoa.


Kasvihuoneen rakentaminen on ollut vähän seisokissa, veljellä oli muutto, joten ei joutanu rakentelemaan. Oven mallia tässä suunniteltiin, ihan laudasta tehtiin ns. perinteinen lato-ovi ja siihen päälle ajattelin naulata sirkkelillä halkaistuja heinäseipäitä koristeiksi. Komeat takorautaiset saranatki löysin jo, aika ihanat tulee! Ja tietenki tehdään pariovet, sillai että mahtuu kottikärryilläkin ovesta sisään. 


Talven aikana kuolleeksi luultu Alppiruusu ´St Michel´ kasvattikin yllättäen uudet latvat. Ihan aattelin että tämän kans on jo toivo mennyttä, vaan eipä ollutkaan. Onneksi en hätäilly, enkä kaivanu sitä pois. :)


Nurmikkoa on saanu leikata vähän joka välissä, meinaa tulla kiirus sen kans kun on satanut lähes päivittäin. Kahteen kertaan peräkkäin sai ajaa, että tuli siisti jälki, pääsi jo niin pitkäksi. Ja kasvuvauhti on ihan kiitettävä, vaikka tälle keväälle en edes lannottanu nurmikkoa, enkä kyllä mitään muutakaan. Tais olla oikea päätös olla lannottamatta, niin monet puskat on lähteny kasvamaan huonosti, kun juuristot on vioittuneet talvella. Kova typpilannotus ois voinu olla kuolinisku heikoille juuristoille, nytpä ovat saaneet rauhassa toipua. Seppelvarvutki on uusineet onneksi melkein kaikki. :) Jotta kylläpä tämä tästä taas kirkastuu. 
Ja vaikka nyt kokonaisilmeessä ei niin runsasta kukintaa näykään, niin mä voisin silti vaan olla ja katella tuota pihaa vaikka kuinka kauan. Nuo kivet tuo tuonne ihan oman tunnelmansa, tykkään niistä kyllä ku hullu puurosta!




6 kommenttia:

Satu Kukkaiselämää kirjoitti...

Kaunista! Jasmike on ihana. Meillä se ei menesty jostain syystä. Tulee hieno kasvari varmasti.

Anneli A /Pihakuiskaajan puutarha kirjoitti...

Kauniilta näyttää. Ihania kukkia, jasmike on ihana. - Mukavaa sunnuntaita.

Maatuska kirjoitti...

Ihanasti kasvit levinneet kiikun alle. Komea ovi tulossa kasvariin.

Kruunu Vuokko kirjoitti...

Sinulla on kaunis ja laaja pihapiiri, jossa silmä kyllä lepää.
Olen itsekkin huomannut, että kuolleeksi luultujen kasvien ylöskaivamisessa ei kannata hätäillä, sillä niin paljon henkiin heräämisiä on tullut omassa puutarhassani vuosien saatossa. Tältä vuodelta esimerkkinä esim. kärhöt ja laventelit.
Kiva ovi tulossa kasvihuoneeseenne.

Satu kirjoitti...

Mulla on samannäköistä kurjenpolvea, loistokurjenpolvi muistaakseni tuo mun. Vähän on ollut tahmeaa ulkona puuhailu sateiden takia, mutta jospa niitä poutapäiviäkin vielä tulisi. Hienot ovet tulossa kasvihuoneeseen!

Teija kirjoitti...

Satu, Jasmikkeita mulla on kolmea eri lajiketta, nämä kukkivat on Loistojasmikkeita ja menestyy hyvin. Muut kaks ei ole juuri taimikokoa suurempia, vaikka useamman vuoden jo olleet. Joko eivät tykkää tai ovat muuten vaan hitaita.
Anneli, kiitos samoin sinne. :)