keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Haaste - Neljä kuvaa vuodesta

Nytpä näitä haasteita sit näköjään tuleekin useammasta suunnasta ja mukava niin! 
Tiiu - Puutarhahetki blogista haastoi nyt vuorostaan minut esittelemään 4 kuvaa puutarhasta, kaikkina eri vuodenaikoina otettuna. Kiitos, tämä oli mukava, mutta haastava, en nimittäin millään meinannut löytää näitä kuvia! Ja innostuin tietenkin sitten sen verran, että tuli muutamasta eri paikasta etsittyä kuvia, joten saatte niitä nyt enemmän kuin vain neljä. Ja käsittääkseni tässä haasteessa se olikin sallittua. 



Kevät

Nämä kuvat on eri aikaan Toukokuussa kuvattuja, osa tänä vuonna ja osa aikasemmin. Ja nämä kuvakulmat nyt näkyy olevan ainoat, joista tullu otettua enemmän kuvia. Ei ole käynyt mielessä että kuvaisin vaikka jotain tiettyä kukkapenkkiä, enemmän tullut aateltua sitä, että saa laajan näkymän kuvaan. 


Omenapuurinne yläpuolelta päin katsottuna, muistaakseni toissa keväältä kun hiiret söi ihan kaiken mitä lumen alla oli. Pensaat joutu vetämään juuresta poikki.

 

Ja tässä näkyy ihanast rautatieomenapuun muoto ja kukkivat Pilvikirsikat tuolla taustalla. 




Kesä

Heinäkuussa kuvattuja, ihan sattumalta taas kaikki samassa kuussa. Aika kovasti rehevöityy piha kesän edetessä, kuvista sen vasta kunnolla huomaa. 


Tuoksukurjenpolvi tuossa nurmikon ja istutusalueen rajassa toimii erinomaisena jakajana. Siinä ei ole mitää reunanauhaa tms reunusta. Ruohonleikkurilla vaan vedän reunan siistiksi, kurjenpolvet aina siinä vähän kärsii mutta ne kasvaa taas muutamassa päivässä entiselleen. Ihan loistava maanpeitekasvi varsinki puitten alle!






Syksy

Mä rakastan noita syksyn värejä! Syyskuun loppupuolella ruska-aika on ihan parasta syksyssä! 
Kuva vuodelta -16 Syyskuu.


Tästä kohdin en ruskakuvaa löytänyt, mutta syksyn kuvia tämäkin. Pikkusen aikasemmin, ihan elokuun -17 lopulla kuvattu.
Ihan jutun alussa oleva luminen kuva on keväältä -17, samasta kohtaa mitä tämä kuva. 



Ja tämä kuva on parin vuoden takaa. Siellä taas Pilvikirsikat, vuorostaan syysvärissä. 





Talvi

Talviset kuvat on nyt kaikki vanhempia, parina viime vuonna on tullut kuvattua tosi vähän enää syksyn jälkeen. Kamera saa käytännössä pölyttyä kaapin hyllyllä kevääseen asti. 





Talvisin keskellä pihaa on aina lasten pulkkamäki. Joskus on tehty luvattomasti jopa hyppyriä kukkapenkin päältä ja yli kasvimaalle, joten aika kovalla koetuksella nuo kasvit täällä pihalla on. Kummasti ollaan säästytty ilman suurempia vaurioita, ei ole nurmikkokaan pahemmin palanut. 


Toisinaan aurinkokin pilkahtaa jostain päin, kyllä on kaunista talvellakin! 



Siinäpä mun kooste. 😊

Nyt ei enää aika riitä ajattelemaan kenelle haasteen nakkaisin, joten ottakaapa te bloggaajat mukaan ja vastailkaa, ellette ole tätä vielä saaneet. 

Haasteen säännöt kopioin suoraan Tiiun blogista, 

"Postaukseen toivoisin neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina, ehkä samasta paikasta. Tiedän, että neljä kuvaa on aika rajallinen, voisiko siis olla neljä tunnelmaa ja kuvia tietenkin enemmän...

Mukana voi olla uusia ja vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia. Haasteen voi toteuttaa "varjohaasteena" eli neljä kuvaa kissan vuodesta. Puutarhakissan omistajat voivat halutessaan yhdistää haasteet.

Mukaan voi siis haastaa neljä blogiystävää - tai kuinka monta haluaa.Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä."


5 kommenttia:

Navettapiika kirjoitti...

Kuvista, jäläkehenpäi katteltuna näköö hyvin istutusten muuttumisen. Ei sitä kesän kiiruhis välttämättä eres hoksaa. Teillon ihana tontti, vaikka ohan siinä omat haasteensakki.

Teija kirjoitti...

Kiitos, onhan täällä tekemistä ja haasteita mut eipähän ole tylsää. 😉

Tiiu/Puutarhahetki kirjoitti...

Kiva, että otit haasteen vastaan! Teillä on todella kaunis puutarha vuoden ympäri. Upeat nuo ruskavärit! Täällä on nyt parina viime vuonna ruska ollut tavallista vaatimattomampi. Mukavaa viikonloppua!

Kruunuvuokko kirjoitti...

Todella kauniit kuvat upeasta puutarhastasi.

Sirkku kirjoitti...

Onpa sinulla kaunis puutarha ja todella kauniita kuvia! Upea tuo talvinen aurinko!