tiistai 23. heinäkuuta 2019

Lisää ruusuja

Nyt on ollu kyllä oikea ruusukesä! Kaikki ruusut on kukkinu ihanasti, myös
Merveille. Pensaita on kaksi ja monta vuotta ne piti kukinnasta taukoa kasvupaikan vaihdoksen takia, nyt kukki 2 kukalla viimein. Tuo violettiin vivahtava tumma väri on aivan äärettömän kaunis! En malta oottaa, että nämä kasvaa isoiksi pensaiksi ja kukkii runsaammin.




´Snow pavement´ on taas tuoksunsa puolesta niin ihana, varsinkin näin iltaisin tuoksu leijailee pitkän matkan päähän. Muutenkin se on ihanan romanttinen, väriltään ja muodoltaankin. Ja kukkii pitkään, harvakseltaa melkein koko syksyn.


Etupihalla siirsin keväällä ´Jens munk´ ruusun vähän paremmalle paikalle. Leimu söi toisen pensaan juuresta poikki, tästä säästyi yksi puoli metrinen piiska. Mutta selvisi onneksi, yksi kukka tuli siihenkin.


Nämä kaksi pensasta on taas olleet jo vuosia, mutta niille on ollut nimi hukassa. Nyt senkin löysin tuntomerkkien perusteella ja kyseessä on luultavasti Tarhakurtturuusu ´Scarlet pavement´. Kukkii ihanasti ja pitkään, pysyy sopivan matalana ja ei leviä, ainakaan tässä melko kuivassa ja kuumassa paikassa. 




´Louise bugnet´ vasta aloittelee...



Ja vielä yks kaunokainen, Tarhakurtturuusu tämäkin, ´Sävel´. Hiukan on vielä harvahko, mutta jospa tuuheutuis. Täytyy varmaan ens keväänä leikata rajummin, niin sais sen haaromaan. Kuivuus on verottanut tämän kasvua. Kasvupaikka ei ole ehkä kaikkein paras, varsinkaan tämmösenä kesänä. 



Hyvässä kasvussa ollaan siis kaikkien ruusujen suhteen. Toisaalta ei millään haluais ajan kuluvan, kun tuo syksy ja tuleva talvi jo uhkaa lähestyä... mutta kasvun kannalta ei taas meinaa malttaa oottaa tulevaa. Hieman ristiriitainen olo välillä :D 

Viikonloppu meni juhlatunnelmissa, meillä oli vanhimman lapsen rippijuhlat. Viikko meni leipoessa ja laittaessa, siksi blogikin oli vähän hiljasempi. Kakkujen lisäkoristeiksi keräsin krassin kukkia ja orvokkeja, kahvipöydän kimpun tein myös oman pihan kukista, pitää laittaa niistäkin kollaasi tähän.  
Ilma oli lämmin ja tavattiin pitkästä aikaa rakkaita ystäviä.
 Ihanat juhlat saatiin. ❤ 



4 kommenttia:

Kukkaiselämää kirjoitti...

Onnea esikoiselle. Ihanat ruusut! Meilläkin kukkii paljon erilaisia, vaan nimet ovat hukassa.

Teija kirjoitti...

Kiitos Satu. 😊 Niin kukkiihan ne ruusut vaikka ei nimeä muistaisikaan, ei mullakaan läheskään kaikki lajikkeet pysy tallessa 🤭

Nettimartta kirjoitti...

Somia ovat, ruususi.

Teija kirjoitti...

Kiitos 😊