tiistai 11. kesäkuuta 2013

Syreeniprojektia

Sain tässä viikko-pari sitten Hongiston taimistolta parikymmentä erilaista syreenilajiketta koeistutukseen. :) Mielenkiintoinen projekti siis edessä, testataan ihan outoja, uusia lajikkeita, mitenkä ne talvehtii tällä korkeudella. Pari tuttua sieltä löyty joukosta, mm. Pilvi ja Roosa, mutta muita minä en ennestään tunne.

 - Pilvi-
Pilvi oli jo nupullaan tullessaan, samoin yksi toinenkin, jonka lajiketta en nyt muista. Oon siis saanut ihastella jo kukkiakin, vaikka alle puolimetrisiä nämä taimet on lähes kaikki. Tämä toinen kukkija on puolikerrannainen, todella kaunis ja tiivis kukinto.




Etupihan reunasta nyt saa Juhannusruusun taimet väistyä ja muuttaa muualle. Niiden tilalle istutan ainakin osan syreeneistä. Samoten takapihalta kaatuu muutama puu, jotta saadaan lisää tilaa. ;) Ens viikolla saakin sitten käynnistellä jyrsijää ihan tosissaan että saan kaikki istutettua ennen Juhannusta. 

Hehkeän sininen Tarhavaleunikkokin innostui kukkimaan. Ensimmäinen kukka tällekin yksilölle. Kaunis! 

Joten tällaista täällä tällä kertaa...palaamisiin! :)

12 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Tuopa onkin loistava idea! Hyvä testata kasveja käytännössä. Upea tuo puolikerrottu! Ja onnittelut valeunikon kukan johdosta, vau!

Maarit kirjoitti...

Mielnkiintoinen projekti sinulla käynnissä. Ihastuttava sinivaleunikko!

Tuija kirjoitti...

Minäkin voisin testata kaikkea kivaa ;-). Meidän kaikki syreenit on tänä vuonna jotenkin surkeita. Muutamassa on muutama hassu kukka, eikä juurikaan lehtiä. Yhdessä on ollut tosi valjut kukat.

Olisko mahdollista saada pikauusintana sun raparperilehtilaatta-alueesta työohje? Muistan sen vanhasta blogistasi. Haluaisin sellaisen, mutta mies hangoittelee vastaan. On kuulemma työläs. Sanoin, että jo nainen on sen jo tehnyt, niin kyllä se onnistuu meiltäkin yhdessä :)

Tiina kirjoitti...

Mahtava yhteistyö tullainen! :) Ihana sinivaleunikko!!

Teija kirjoitti...

Tuija, kiitos mielenkiinnosta.. ;) Kyllä se nyt teiltä onnistuu jos multakin :) Laitan juttua kunhan töiltäni ehdin, voi mennä muutama päivä, tai jopa ens viikkoon. Tämä viikko on niin kiireinen, ettei kyllä ehdi juurikaan koneella istuskella.

Ja kiitos kommenteista muillekin! :)

Emännys kirjoitti...

Mielenkiintoista kasvateltavaa sinulla. Ja upeita kukkivia! Ymmärrän täysin harmituksesi kasvihuoneen suhteen! Toivotaan nyt kaiken harmin poistavia hedelmiä!

Norppa kirjoitti...

Löysin tänne kun etsin "Poppiusta" täytyy selailla vielä enemmänkin - runsaalta näyttää :)

pioni kirjoitti...

Mukava olla tuollaisessa mukana, saat paljon ihailtavaa. Vaikka toki se vaatii vähän työtäkin.
Voi onnellinen sinivaleunikon kukasta nauttija:)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Uskomattoman upeita erikoisuuksia. Tuo Sinivaleunikkokin aivan mykistävän kaunis. Ihanaa viikonloppua.

Hönttä kirjoitti...

Mä laitan sulle s.postia, ku tuli mieleen yks juttu ;)

Minna kirjoitti...

Ei hitsi minäkin voisin ottaa syreenejä koeistutukseen :) Syreenejä tahtoisin pihaan tosiaan paljon enemmän, meillä on tavallisia ja yksi pieni moskovan kaunotar. Jossain puutarha lehdessä oli juurikin syreeneistä juttua!

Anonyymi kirjoitti...

Keräätkö sinivaleesta siemeniä? Olisin kiinnostunut vaikkei ne välttämättä ole emonsa värisiä.

Saija