perjantai 26. heinäkuuta 2013

Heinäkuun kuulumisia

 Niin, taas näköjään menee yöhön tämä päivityksen teko. Monta mutkaa ollu tässäki päivässä, mut jospa huomenna ois parempi päivä. 
Isotuomipihlajan marjat alkaa kypsyä. Nurmikon leikkuun ohella niitä napsin, ne on kyllä hyviä. Tämähän on Saskatoonin lähisukulainen, joten hyvin paljon samalle tuo marja maistuu, mutta on hieman pienempi. Vielä ei linnut ole näitä hoksanneet, pitää ite käyä syömässä ne ennen niitä. ;)


Ja tätä ei vaan voi olla ihailematta! Ihan uskomattoman runsas kukinta, ja kestää älyttömän pitkään! Varmasti jo kuukauden kukkinu, edelleen jatkuu. Nimeä tälle ei ole olemassakaan, Kivikkosuopayrtin ja Rohrosuopayrtin risteymä se on, siemenestä ilmaantunut tänne pihalle.



Karpaattienkellon kukinta on myös aina yhtä kiitollinen. Yksi niistä harvoista, jotka oon jaksanu ihan siemenestä asti vartavasten kasvattaa. Ja kiittää aina vaan runsaammalla kukinnalla. Taustalla vieressä kasvaa  Punatähtiputki.


Karpaattienkellon siementaimia poksuu esiin vähän sieltä täältä, liuskekivilaatoituksen välistäkin niitä kasvaa ja kukkii. :)

 Kaarimuurikin kärsi talven aikana hieman vaurioita. Sen verran routa päässyt liikuttelemaan muuria, savimaata kun tuo pohja on, niin piti parista kohtaa keväällä purkaa ja sementti-kivituhkaseosta sinne väliin. Nyt pysyy taas kasassa, ainaki jonku aikaa, eikä pääse nitkumaan. Yhdestä kohtaa aivan kivet tippui pois. Vähän huonosti tullu perustettua tuo, ei ole tarpeeksi sorapatjaa siellä pohjalla. 

Muurin takana kukkii komeasti Hansaruusu.

 Ja siinä ylätasanteella nyt on tuo mun suihkulähde-penkki, jossa ei sitä suihkulähdettä ole koko kesänä vielä näkynyt. Maakaapeli siihen on vedetty, mutta pistorasia on kytkemättä, samoin johdon toinen pää. 
Saa nähä millon se siihen ilmestyy, sen verran kiireistä tuolla isännällä, ettei ihan heti taida olla näköpiirissä...
 
Muutenkaan tuossa penkin kasveissa ei vielä kovin suurta rehevöitymistä ole näkyvissä. Keskelle istutin Päärynäpuun, mutta viime syksyn sateet tappo sen. Keväällä se kyllä lähti uudestaan kasvuun, mutta kesäkuun aikana se ruskettui ja kuoli pois.Vajaan 10 metrin päässä oleva toinen päärynä selvisi hengissä täysin ilman vaurioita, joten tilasin jo itselleni uuden ja laitan sen tähän toistamiseen.


Sininata viihtyy mainiosti kivien kupeessa. 



 Seppelvarpu on yks mun suosikki näissä matalissa pensaissa. Ei juurikaan kukinnalla ole arvoa, mutta niin kaunis tuo kasvutapa ja lehdet. Nyt vihdoinkin se alkaa peittää maan siten, kun alunperin 4 vuotta sitten istutuksen yhteydessä kuvittelin.


Seppelvarvut on kasvaneet jo täysin toisiina kiinni, komeaksi yhtenäiseksi ryhmäksi. 6 tainta siinä alunperin on laitettu, metrin välein muistaakseni. Nyt ei enää juuri erota, missä mikäkin taimi on. Oikeassa nurkassa toinen hyvä maanpeitepensas, Pikku- eli Lamoherukka.


Samaisen penkin keskellä Rautatieomenapuu, ainoa joka tekee omenoita tälle kesää. Kaikki puut kyllä kukki komiasti ja raakileitakin tuli useampaan, mutta se kesäkuun yks ainut hallayö vei raakileet muista puista. Että en siis vieläkään pääse maistamaan omia omppuja :(


 Nurmikkoa on leikattu nyt 2 päivää! Sateiden vuoksi sen leikkaaminen jäi ja jäi, 3 viikkoa sitten se on leikattu edellisen kerran. Ja arvatkaa vaan että oli pitkää! Kahteen kertaan sai leikata, että sai kunnolla leikattua. Haravoidakin piti välillä ihan tosissaan, kunnon rehupellolta näytti välillä.

Kattokaas mun komiaa viinirypälettä :) Laskin että 14 rypäleterttua siellä kypsyy kovaa vauhtia. Yks tietenki piti jo kokeeksi maistaa, kyllä siinä ihan rypäleen makua jo oli, vaikka raakahan se tietysti vielä on. Muutaman viikon päästä vois olettaa että ois kypsiä.


Ja sokerina pohjalla, Tarhakellokärhö. Sen verran matalaksi jää, että ei tuu tähän köynnösporttiin varmaan koskaan kiipeämään...joten tilalle on nyt tulossa Siperiankärhö, tälle pitää keksiä parempi paikka missä on enemmän edukseen.


Ja tähän aikaan illasta jo ajatus sen verran tökkii, ettei ehkä tekstin puolesta ole parasta antia...mutta puhukoot kuvat puolestaan.

4 kommenttia:

Emännys kirjoitti...

On kesä mahtavaa aikaa ulkosalla. Hienoja kasveja kukassaan Sinun pihallasi. Meidänkään uudet omenapuut eivät anna vielä satoa :(

Satu kirjoitti...

Kaunista on teilläkin! Kadehdin etenkin tuota sun komeaa viinirypäleterttua :) Omani saa vielä hetken kasvaa ennenkuin voi odotella satoa.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kaipaamastani suihkulähde postauksesta! ;) hienon näköistä on :)

Päärynäpuun varjossa kirjoitti...

Nyt sait hyvän sadon viinirypäleistä.