sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Täällä ollaan ;)

Huhtikuukin on jo pitkällä, mutta blogi näköjään pysyy hiljaisena. Mitäpä tässä kirjoittelemaan, kun ei oikein ole asiaa. Säät vaihtelee niin tihiään, välillä sataa lunta, sitten taas vettä. Maa on jäässä vielä, eipä siellä puutarhassa kummempia ole päässyt tekemään. 
Jos tässä laittas muutaman kuvan verran asioita muistiin... kevät on kyllä tehny tuhoja, Patjarikot on palanu ihan ruskeiksi, toisella puolen samassa penkissä oli vielä pari päivää sitten kunnon jääpeite. Huonolla tuurilla tuosta ei nouse mitään. Patjarikon ehkä saa pelastettua ylösnostamalla ja istuttamalla uusiksi...mut saa taas muutaman vuoden oottaa, että kunnolla leviää ja valuu muuria alas, niinku viime kesänä.


Kasvihuoneen entinen pohja pitäs aukaista. Saan nyt tuttavaltani vanhat ikkunat, niistä nousee tähän uusi ja uljas kasvihuone :) Työmieskin on jo alustavasti lupautunut, aika mahtava homma! Muuraamalla alaosa, ikkunoista seinät ja katto valokatteesta eli pleksimuovista, vai millä nimellä sitä nyt kutsutaan? Jos se kestäis vähän pidempään kuin entinen.
Ongelmia tässä nyt vaan aiheuttaa 2 viiniköynnöstä, jotka on istutettu ihan tuohon pohjamaahan, kasvihuoneen takaosaan. Juuripaakutki alunperin on laitettu puoleen metriin ja kun ne jo useamman vuoden on tuossa olleet, juuret taitaa olla jo metrissä. Eipä taida saada niitä siirrettyä, en tiiä miten saan perustukset kunnolla tehtyä...joutuuko vähän muuttamaan kokoa isommaksi. 


Ja routaki on vaivannut nyt huomattavasti entisiä vuosia enemmän. Liuskekivilaatoitus on ensimmäistä kertaa 4 vuoteen elänyt sen verran paljon, että kivet tahtoo irtoilla. Kivien välit murenee sammaleen takia, näitä jo putsailin auki ja aion pistää välit uudestaan kuivabetonilla umpeen. Perusteellisempi ja järkevämpi ihminen ottas koko laatoituksen ylös ja tekis pohjat uusiksi, mut en taida jaksaa siihen ryhtyä. Koitetaan mennä näin ainaki vielä jonku aikaa, uusitaan kunnolla myöhemmin.


Että tämmöstä tänne, sitä oikeaa kevättä ootellessa... 

4 kommenttia:

Kruunuvuokko kirjoitti...

Viileää ja sateista on ollut täällä Uudellamaallakin, mutta onneksi tälle päivälle on luvassa lämpimämpää. Onpa harmi, että patjarikkosi ruskistuivat. Voi vain kuvitella miten kaunis se on ollut kukkiessaan tuossa muurilla.
Hyvää pääsiäisen alusaikaa.

Satu kirjoitti...

Eipä tuonne pihalle ole kyllä ollut mitään asiaa, mutta nyt tulevana viikonloppuna ajattelin jo siistiä penkkejä. Lupaili seuraavalle viikolle vähän lämpenevää, jospa se siitä vielä iloksi(=työksi) muuttuisi. Pienellä jännityksellä odotan, että mitä tuhoja omalla pihalla talvi on saanut aikaan.
Todella harmi nuo sinun patjarikot. Olivat niin upean näköiset viime kesänä.

Teija kirjoitti...

No tätähän tämä puutarhurointi on...eipä se maailma kaadu, vaikka välillä joku paleltuuki. On tuossa Patjarikkojen päällä nuo lapsetki kävelly, seki edesautto paleltumista. Saahan ne siihen takaisinki. ;)
Niinhä tuo näyttäs lämpenevän, sinne minäki vähän perennapenkkien siivousta suunnittelin.

Tiina kirjoitti...

Eikö tuo sammal ole just niin kaunista? Minä olisin onnessani sammalkiveyksestä. :D