maanantai 4. elokuuta 2014

Kuvaustauko

Nyt kävi niin, että hajos kameran laturi. Ei saa kuvattua nyt mitään, kun akku meni tyhjäksi. 
Uima-altaalta ois voinu pari kuvaa laittaa, saatiin nyt pumppu sinne kierrättämään vettä ja allasimuriakin jo illalla kokeilin ja hyvin puhistu :) Tälle viikolle lupaa taas helteitä, on nyt uintivesi taas kirkasta ja puhdasta.
Näin ihanan kimpun sain muutamana päivänä kerättyä pihalta, kun kukinta oli parhaimmillaan. Helteiden seurauksena mikään näistä ei enää kukikaan, Palavat rakkaudetki oli viikossa kukkansa kukkineet. 


Oman maan mansikoista saatiin vain vähän satoa, muutama litra riitti pakkaseen. Tilalta haettiin muutama laatikko lisäksi, jotta pärjätään kevääseen asti. Osa tietenki syötiin, herkuteltiin mansikkakakulla.


Lisäksi Talosanomat kävi tutustumassa meidän pihaan ja tekivät siitä juttua, käykääpä lukemassa jos kiinnostaa. :) Näyttää piha vähän erilaiselta toisen ihmisen näkökulmasta, vieras osaa kiinnittää huomioita eri asioihin mitä ite, kun tähän on jo niin tottunu. :)
 Hyvä sivusto muutenkin, esittelevät uusia taloja ja muuta mielenkiintoista. 



5 kommenttia:

Tylsä Mörökölli kirjoitti...

Tosi harmillista, kun kamera ei toimi. Voin kuvitella, miten itseäni raivostuttaisi. Ihania paikkoja sulla siellä, olisi kiva todellakin nähdä altaan valmistuminen.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä juttu oli! :) -V.K.

Hönttä kirjoitti...

Pitkästä aikaa lueselemassa blogeja, ollut niin hektistä elo taas, näin sunnuntaiaamun rauhassa kahvikupin äärellä hetki ihan omaa aikaa :) Hyvä juttu oli talosanomissa, katoinkin siellä että onpa tutun näköistä tässä jutussa. Meiän nuorimmaisen kummitäti näet, niin on maailma pikkuinen :)

Hönttä kirjoitti...

No ihme ajan heitti tuohon, mutta samapa se :D

Teija kirjoitti...

Onpa mukava kuulla sinustakin! :) Vähälle on jääny mullaki blogien lukemiset, ei taho joutaa. Hyvä että saa oman blogin päivitettyä toisinaan. Taitaa olla kellonaika nurinniskoin vuodatuksella...en tiiä miks noin näyttää. Ei taida koskaan näyttää oikeaa aikaa ;)