perjantai 7. heinäkuuta 2017

Raparperilehtilaatoista ja kivistä polkua

Koko eilispäivä meni sikalahommien jälkeen kasvihuoneen eteen ja siitä nuotiopaikalle menevän polun tekemiseen. Tässä oli aiemminkin pienempi vastaavanlainen kiveys, mutta sillon ei tullut laitettua kankaita alle ja muutenkin kiveys oli liian ohut. Se kasvoi jo rikkaruohoa läpi ja oli murentunut melkein kokonaan. Ja sivustalla kasvoi vaan epäsiististi rikkaruohoa ja heinää, jotka kitkin pois ja kaivoin tuosta pohjan auki jo vähän aiemmin.




Ensimmäinen homma olikin purkaa rautakangaella vanha pois, tasata ja siistiä pohja. Kankaat levitin koko alalle, siihen päälle 5-10 cm kerroksen kuivabetonia, eli kivituhka-sementtiseosta 3:1. Nyt kun pohja on paksumpi, luulis kestävän hyvin. Ja onhan tuo muuallakin toiminut jo vuosia, kun tällä systeemillä oon tehnyt. 





Kivet ja laatat naputtelin vaan pintaan ja saumasin välit kuivabetonilla. Ihan viimeiseksi vielä kunnon kastelu kevyellä suihkulla. Vielä ei ole kuiva pariin päivään, jonku aikaa saa ootella että kestää kävellä. 





Aikaa ja vaivaa tähän kyllä meni, mutta rahaa vaan alle satanen, jotta saa sitä nättiä ja toimivaa vähälläkin rahalla. Mä niin tykkään tästä luonnonkiven ja betonin yhistelmästä, sekun on tuommonen luonnollisen näkönen, niin sopii tänne meidän pihaan hyvin. 


Tuohon kulmaan jää nätistä vanha kuusen kanto. Yhen juuren sahasin pois tieltä, aika pitkällisen taistelun tuloksen, kun se meni just polun yli. Se nököttää tällä hetkellä vielä kannon päällä, silleki aattelin ettiä jonku paikan ;) 


Kasvihuoneeseen pääsee onneksi sivusta loikkaamalla kastelemaan. Tuohon vasemman puoleiseen nurkkaan pitää vielä kehitellä jonkulainen istutusryhmä, ja voi olla että tuo koivuki lähtee jossain vaiheessa. 


Kiven koloon polun viereen tein kuunliljalle pienen istutusmontun, reilusti multaa alle, kangas ja sepeli pintaan. Tuo kivaa kontrastia kivien kupeeseen. 

 

Tänään pitäs koittaa vähän piirrellä suunnitelmia ja pihalla ois suunnitelmissa leikata ruusuista kuivat  ja kuolleet oksat pois. Aina niitäkin joka talven jäliltä tulee. 

Ja siinäpä vielä lopuksi kuvia eiliseltä iltakierrokselta, kamerakin pelaa jälleen kun laturi löytyi ja sain ladattua akun täyteen. :)








Tässä on muuten vallan mainio linnunpelätti, ei tuu rätkän rätkää kun asettelee tämmösen riviväliin pötköttään. Välillä pitää vaihtaa paikkaa varmuuden vuoksi ;)







Tuoksukurjenpolvi koko istutusryhmän reunassa pitää nurmikonki kurissa. 








Sormustinkukkia on luvassa järjetön määrä...



Hybridi-pionissakin nuppu 


Ja omppuja tulossa kymmeniä, vihdoinkin!





Pikkunen neilikka viihtyy näköjään varjossakin vallan mainiosti! Eikä vaadi kummosta hoitoa. 



Tämmöstä täällä, mukavaa viikonloppua! 💜

9 kommenttia:

Nettimartta kirjoitti...

Tuli hyvän näköinen polku, vaiva kannatti. Sun illalla tekemäsi kukkaiskierros on kaunis.

Maatuska / Selätön puutarhuri kirjoitti...

Vau! Tulipa siistiä ja nättiä. Pienellä budjetillakin voi saada paljon näkyvää aikaan. Sopii hyvin teille.
Kaunista kukintaa pitkin pihaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno puutarha ! hienoja kukkia ja tuo polku!
onko kasvihuone kesken kun ei ole maalattu vai jääkö se nuin?
onko teillä paljon ampiaisia liikkunut?
joko kohta pääsette uimaan uima-altaaseen?
tv.jannu ja seppo

Teija kirjoitti...

Kiitosta vaan :)

Ei ole kasvihuone enää kesken, se jää noin ja saa harmaantua. Siihen tulee semmosta ajan patinaa, jota ei maalaamalla saa. ;) On tuolta kasvihuoneen katosta yks ampiaispesän alku poltettu, ei oteta vastaan amppareita. Mutta kimalaiset ja mehiläiset on tervetulleita ja niitä on aika paljon. Saapa nähä millon saa uima-altaan uintikuntoon, voi mennä vielä joku viikko...

Kivimäen emäntä kirjoitti...

Polusta tuli kaunis ja sopiva tuohon ympäristöön. :)

Kruunuvuokko kirjoitti...

Kivipolusta tuli kiva ja nuo valetut raparperinlehdet näyttävät siinä hienolta. Minäkin kärräsin tänään monta kottikärryllistä seulanpääkiviä ja ladoin ne kasvihuoneen seinustalle. No, nyt hartioita sitten särkee.

Teija kirjoitti...

Kiitos 😊
Kyllähän se kivien kuskaaminen ottaa lihaksiin, mullaki alaselässä tuntui eilen illalla, pari tuntia meni valvoessa alkuyöstä ja vasta särkylääke autto nii että sai nukuttua. Onneks tätä ei tarvi joka päivä tehä.

Navettapiika kirjoitti...

Poluusta tuli tosi kivan näkööne. Oon ittekki meinannu valaa raparperilaattoja monena vuatena, mutten oo saanu viäläkää aikaaseksi. Jos tänä kesänä. Tairan laittaa niitä niiren loorien väliihi. Kuinka paksuja sun laatat o?

Teija kirjoitti...

Kiitos.
Sinnehän ne sulla sopis hyvin. Nuo on n. 2cm paksuja, saat tehä paksumpia ja vaikka myyräverkkoa sisään jos et tee muuten betonikiveystä ympärille. Tuossa kiveyksessä ne kestää noinki ohuina kun on tuki alla ja sivuilla.