tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kasvihuoneen pohjia ja työmiehen lepohetki

On se vaan rankkaa hommaa tuo työnteko. :) Välillä pitää oikasta että jaksaa taas jatkaa... 


Kasvihuoneelle ois pohjat tehty, sikalalta vanhoista betoniritilöistä laitettiin perustus, siihen päälle olis aikomus muurata tiilistä n. puoli metriä seinää ja puusta runko. Ja on kuulkaa saanu vatupassilla tarkistaa ja oikasta ja taas tarkistaa...ja ottaa ristimittaa ja uutta mittaa ja vaikka mitä. Eipä ollukaan ihan niin nopeeta homma ku kuviteltiin, mut nyt se on just eikä melkeen. ;)
Samoin kasvihuoneen lattia ladotaan tiilistä kokonaan umpeen ja kasvatus tulee tapahtumaan säkeissä.
Lasit tulee nyt polykarbonaattilevyistä, vanhoista ikkunoista ensin ajattelin, mutta näkyy olevan sen verran lahoja ja huonoa tuo lasikin, että särkyy turhan helposti. No huomenna jatketaan uurastusta ja suunnittelua, saa nähä mihin lopputulokseen tässä päästään. 

Pohjalla on siis suodatinkankaat ja salaojitukset, reunoilla sepeliä on paksummasti kuin keskellä, joten ei pitäisi nyt roudan tuota liikutella. 


Tessulleki lähteen vesi maistuu, kylmää on ja kirkasta :) 
Enää ei tarvi huolehtia kissoille ulos vettä, jos reissuun lähdetään, täältäpä sitä löytyy. 



10 kommenttia:

Kivimäen emäntä kirjoitti...

Kasvihuonehan on jo hyvällä mallilla, kun perustukset ovat kunnossa. Ihana kuva, kun kissa on lähteellä. :)

Maatuska / Selätön puutarhuri kirjoitti...

Tuohon se nousee ja hyvä tulee. Ihana kuva, missä kissa lipittää vettä :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä tuosta tulee:)Ihana kisu lammikolla.

Teija kirjoitti...

Joo on tuo perustusten teko tuossa ehkä kaikkein tympein homma, raskain. Tai mistäpä sen vielä tietää, jos vielä joku muu vaihe tuntuuki raskaammalta ;)
Nyt on sadellu tämän päivän vettä, ei ole hommat edistyny, vaan pikkuhiljaa.

Kruunuvuokko kirjoitti...

Hyvältä näyttää pohja ja siitä on hyvä lähteä jatkamaan. Mieheni teki viime kesänä myös kasvihuoneen minulle ja mittaa ja vatupassia sai kyllä käytttää perustusten teossa useamman kuin kerran. Meillä seinät tulivat talomme vanhoista laseista, jotka olivat hyväkuntoiset, mutta ruskeiksi pestattujen ikkunanpuitteiden maalaus valkoiseksi oli valtava urakka, kun maalaus täytyi tehdä kahteen kertaan. Tein kolme jutuakin kasvihuoneemme valmistumisesta. Jos kiinnostaa löydät jutut blogini katekorioista "kasvihuone" alta.

Teija kirjoitti...

Aa, kiitos vinkistä, minäpä käyn lukemassa! :)

Satu kirjoitti...

No nyt on edessä se mukavin osuus:) Tuskin maltan odottaa lopputulosta, kuulostaa niin hyvältä tuo suunnitelma! Jos nyt voisi tehdä kasvihuoneen uudestaan niin siihen tulisi myös muurausta ja tiililattia. Ja isompikin siitä tulisi kuin nykyisestä:)

Teija kirjoitti...

No piti vähän nyt muuttaa suunnitelmia seinän osalta. Nuo tiilet kun ei ole reikätiiliä, niiden kestävyys seinäksi muurattuna alko arveluttaan ja päätettiinki tehdä puurunko. Laudotetaan alaosa vaakapaneelilla ja käytetään tiiliä vaan lattiaan. Mut eiköhän siitä hyvä tule niinkin. :)

ruusutarha.blogspot.fi kirjoitti...

Samoissa hommissa olen vatupassin kanssa ja vanhojen ikkunoiden kanssa. Saas nähdä miten käy.

Teija kirjoitti...

Aivan...tätä kasvihuonekuumetta taitaa olla liikkeellä, pitääpä käydä kurkkimassa blogissasi, kait kirjottelet sinne. :)