tiistai 16. kesäkuuta 2015

Porraspielen uusi ilme

Tänään on veli saanu ahertaa lapion varressa. Leikkasin laatoituksen vierestä pensaat matalaksi, ei millään meinaa lähteä kasvamaan, kun joka talvi ne polkeutuu tuossa kohden. Samoin nurmikko tuppaa kasvamaan pensaiden väliin ja pensaat kärsii siitäkin, kun ruohonleikkurilla aina niitä tulee vähän runnottua. Jos nyt kulku rauhoittuis tuosta kohden. 



Nurmikko poistettiin alueelta kokonaan, reunoille ja pensaiden juurille laitettiin suodatinkangas ja sepelioja, joka sitten kierrettiin muurikivillä. Sepeli estää rikkakasvien kasvun kivien alle ja väleihin, pieni kaistale sepeliä helpottaa myös ruohonleikkuuta jatkossa.


Kankaan alle pensaiden juurille lisäsin multaa ja viimeisteltiin sitten koristehakkeella. Hake loppu vähän kesken, joten ratkaistiin se sit kivillä ja sepelillä, kangas on niidenkin alla ettei rikkaruohot valtaa alaa.


Tupsulaventelia nappasin eilen Bauhausista mukaan, tähänpä ne sitten pääsee kesän ajaksi ihastuttamaan. Muutoin juurelle istuttelin Rönsytiarellaa ja pari isoksi kasvavaa kuunliljaa, yks joko Arovuokko tai Kanadanvuokko on tuossa nurkalla, se piti pelastaa metsästä vähän parempaan paikkaan. Ei se oikeastaan muuta tarvi. Tiarella saa peittää koko multatilan tuosta pensaan alta. Ja jos vuokko leviää liikaa, se lähtee ;)

 


Nyt on sitten Lumipalloheisikin ihan eri tavalla edukseen keskellä ryhmää, siinäpä vielä vähän näkymää ennen ja jälkeen.






6 kommenttia:

Maarit kirjoitti...

Tuli todella siisti alue!

Satu kirjoitti...

Kylläpä muuttui edukseen! Oon miettinyt samanlaista toimenpidettä noille meidän Mustilan hortensioille. Mitäpä luulet, tekisikö niiden ympärille tuollaisen mulloksen? Pojat ei tahdo leikata nurmikkoa kunnolla niiden ympäriltä kun pensaat on aina täynnä kaikenlaisia pörriäisiä. Tahtoo olla niin epäsiistin näköinen sitten.

Teija kirjoitti...

Kyllähän siihen semmonen sopisi, siten että ei jäisi enää ajettavaa nurmea siihen parkkipaikan puolelle ollekaan. En muista ihan tarkkaan onko siinä joku reunus välissä, mut pysyyhän se siistimpänä. :) Tekisin pitkän yhtenäisen alueen siihen laitaan, ja jotain maanpeitekasvia niiden pensaiden alle, vaikka kevätkaihonkukkaa yms. Tuoksumataraa mä meinaan kans vielä hankkia, sitten kun saan tuon metsän puolen siistittyä, se ois niin hieno isoina alueina!

Kruunuvuokko kirjoitti...

Todella siisti ja kaunis lopputulos.

Saija kirjoitti...

Kylläpä tuli kivannäköistä. Jos se vuokko sattuu olemaan kanadanvuokkoa, niin se kyllä leviää ihan hetkessä. Minulla oli yhden kesän pari tainta perennapenkissä ja se ehti kasvattaa kauhean maanalaisen juuriston. Vaikka poistin ne pari tainta, monen vuoden ajan putkahteli vuokkoa sieltä täältä. Ihmiset sanovat, ettei arovuokko ole niin mahdoton leviämään, mutta ainakin palloarovuokko aivan kiitettävästi leviää. Jossakin tapauksessahan se leviäminen on vain hyvä, mutta joskus tosiaan jo riesa. Kauniitahan ne toki ovat kaikki!

Teija kirjoitti...

Kiitos kommenteista :) No katotaanpa tuota vuokkoa...pitää sit hävittää tuo tuosta, jos ei pysy kuosissa. Alue onneks on aika pieni, ei kovin laajalle tuosta pääse.