maanantai 26. kesäkuuta 2017

Betonihommia

Tänään tehtiin siskon kans muutama raparperilehtilaatta kovettumaan. Aattelin tehä kasvihuoneen ovelta poluntapaisen tuohon nuotiopaikalle, ja kun näitä laattoja täällä on jo ennestään, nii jatketaan samalla tyylillä. Nämä on nättejä ja kaikenlisäks halpa ratkaisu. 

Kottikärryllinen sekoteltiin betonia ja 10 laattaa saatiin siitä, 2 lehteä jäi ilman. Ja siis 3 osaa kivituhkaa, 1 osa sementtiä ja vettä niin, että oli sopivaa. Raudotuksia en tehny, laitan nuo polkuun siten, että tulee kuivabetoni ja mukulakivet ympärille. Siinä ne kestää ilmanki rautaa. 


Vanhan kasvihuoneen edessä oli myös mukulakiveys, sen hakkaan pois ja teen uuden, yhtenäisen tilalle.


Paikallisessa S-marketissa on nyt puutarhaosastolla koristeet -30%, sieltä tarttu mukaan tämmönen nätti amppeli. Sisäruukkua siihen en löytäny, joten piti vähän tuunailla 😉 Vanhoja kankaita kaivelin sen verran, että leikkasin yhestä suunnilleen sopivan palan amppelin sisään. Muovipussista leikkasin vielä kankaan ja mullan väliin palasen, ettei kangas kastu ja pysyy vesi ja multa muutenki amppelissa. Oletettavasti sit otin muutaman köynnöskrassin amppeliin kasvamaan, krasseille kun ei ollu nimilappuja kaupassa. Kasvihuoneeseen pääsi roikkumaan, pitää tuonne nättiä kukkivaakin saada vihannesten lisäksi.


Sammalleimut kukkii vieläkin ja harmaa-ajuruohoki aukas kukkansa. Kerranki nämä kaks kukkii yhtä aikaa. 😊 Nuo on kyllä ihania, kun valuvat kivimuuria pitkin alaspäin, näyttää muuriki ihan erilaiselta. Mut sit taitaa tullaki pieni paussi ennenku saa tähän penkkiin lisää kukkivia. Palavarakkaus on vielä matalaa, tarha-alpi ja rohtosuopayrttikään ei näytä kukkivan vähään aikaan vielä. Ketoneilikkaa on enää pikkunen tupsu, sammalleimu on syrjäyttäny sen lähes kokonaan. Täytyy vähän koittaa hillitä noita leimuja.

 

Vaahtera pihan alanurkassa onki ottanu kunnon harppauksen, siitä on iha ykskaks tullu jo kunnon puun kokonen. Se ei vaan tuota koivikkoa vasten oikein tuu esille, meinasin jo että otan moottorisahan esiin ja karsin noita koivuja raakasti vähemmälle... 😄


Kanadanvuokko on levinny jo kohta puoleen tuota omenapuun alla olevaa penkkiä. Tosin ei haittaa, ennen siinä on kasvanu pääasiassa ohdaketta ja juolavehnää...on niitä kyllä vieläki mut vähemmän. Mä tykkään sen kukinnasta, eikä sen juurelta tarvi kitkeä mitään, ku on ite niin agressiivinen leviäjä. Jotta levitköön rauhassa, kyllä se aina rikkaruohot voittaa. 


3 kommenttia:

Nettimartta kirjoitti...

Nätti amppelilöytö ja siihen sopiva tuunaus. Arvovuokko on yksi suosikeistani, upeasti kukkii aikaisin kesästä.

Puutarhamyyrä kirjoitti...

Itsekin olen noita raparperilaattoja tehnyt. Ne ovat tosi kivoja ja tuovat omatekoisen tunnelman puutarhaan. :)
Upeasti kukkivat sammalleimut ja ajuruohot kivimuurilla!

Teija kirjoitti...

Nettimartta, kiitos 😊 Arovuokosta tykkään minäki, sitä oon laittanu tuonne etupihan puolelle mut siellä ei ole oikein viihtyny, yks ainut kukka tuli tälle kesää.

Puutarhamyyrä, tosi on, näillä saa tehtyä vähän oman näköistä, siitäki huolimatta että niin monet näitä tekee. Voi kehitellä omia variaatioita kiveyksien teossa. 😊